Etsi koulutusta 👉

Teknologiayritykset tarjoavat uramahdollisuuksia erilaisille osaajille

Teknologia-yritysten monipuolisissa työtehtävissä tarvitaan hyvin erilaista ja eritasoista osaamista teknologian, tuotannon, tuotesuunnittelun, talouden, hallinnon, viestinnän, myynnin, markkinoinnin ja vaikka ympäristövastuullisuuden saralta.

Teknologia-alalta löytyy työtä myös kaupallisen alan osaajille

Haussa ongelmanratkojia ja kädentaitajia erilaisista taustoista

Teknologiateollisuus työllistää Suomessa suoraan yli 310 000 henkilöä ja on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja, joita ilman emme voi ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.
Teknologiateollisuuden yritykset rekrytoivat vuosittain yli 30 000 osaajaa. Heistä noin 60 %:lla on korkeakoulututkinto ja lopuilla ammatillinen tutkinto.

”Teknologia on insinöörien ala.” Sitäkin, ja paljon muuta. Selvää on, että teknologiayrityksissä tarvitaan teknisiä osaajia, mutta myös paljon muunlaista osaamista - ja ennen kaikkea ihmisiä erilaisista taustoista. Parhaat ratkaisut syntyvät, kun eri tavoin ajattelevat ihmiset suunnittelevat niitä yhdessä. Matikkanero ei tarvitse olla, mutta matemaattisesta ajattelutavasta on hyötyä ongelmanratkaisussa.

Huipputeknologian ja ratkaisujen kehittämistä tulevaisuuden isoihin globaaleihin ongelmiin

Teknologiateollisuus selvitti vastikään, millaiselle osaamiselle teknologia-alalla on kysyntää tulevina vuosina. Erityisesti kaivataan digiosaamista ja ympäristöön liittyvää osaamista. Yleisistä taidoista korostuvat kyky uuden oppimiseen, asiakkaan ymmärtäminen ja johtaminen.

Tärkeää on asenne ja kyky työskennellä eritaustaisten ihmisten kanssa tiimeissä. Kansainvälisellä vientialalla kielitaidosta ja monikulttuurisuuden ymmärtämisestä on taatusti iloa.

Missä voi työskennellä?

Elektroniikka- ja sähköteollisuudessa:

ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia, Planmeca, Polar Electro, Suunto, Vacon, Vaisala…

Metallien jalostuksessa:

Boliden, Componenta, Kuusakoski, Luvata, Outokumpu, Outotec, ​Ovako, Sacotec, SSAB…

Kone- ja metallituoteteollisuudessa:

Abloy, Cargotec, Finn-Power, Fiskars, Glaston, Kone, Konecranes, Metso, Meyer Turku, Normet, Oras, Patria, Pemamek, Ponsse, Stala, Valmet, Valtra, Wärtsilä…

Tietotekniikka-alalla:

Basware, Bilot, CGI, Comptel, Digia, Efecte, Enfo, F-Secure, Fujitsu Finland, Gofore, IBM, Innofactor, Knowit, Microsoft, Nixu, TietoEVRY…

Suunnittelu- ja konsultointialalla

A-Insinöörit, Citec, Elomatic, Etteplan, FCG, Granlund, Neste Jacobs, Pöyry, Ramboll, Rejlers, SITO, SWECO, WSP..


Katso uravideoita ja inspiroidu!

KAUPPATIEDE & DIGITAALINEN MARKKINOINTI: Asiakaskokemusten ytimessä

KTM Sonja Airikkaa kiehtoo kansainvälisyys, eri kulttuurit ja englannin kieli. Nyt hän onkin Kempillä tiimissä, joka vastaa globaalista markkinointiviestinnästä.

Kauppatieteen ja markkinoinnin koulutukset »

TEKNIIKKA & KAUPPATIEDE: Tekninen ja kaupallinen tutkinto – monipuolista osaamista

DI ja KTM Anu-Riikka vastaa ABB:lla globaalina tuotepäällikkönä kytkintuotteista, jotka varmistavat turvallisen sähkönjakelun myös kriittisissä sovelluksissa. Uudet teknologiat ja niiden hyödyntäminen omien tuoteperheiden kehittämiseksi kiinnostavat.

Tekniikan ja kauppatieteen koulutukset »

VIESTINTÄ & MARKKINOINTI: Työtä teollisuudessa

Tradenomi Pauliina Tiainen on Metsolla globaalissa viestintätiimissä some-vastaava. Hänen työnsä näkyy kuvina ja videoina Metson kaikissa some-kanavissa ja nettisivuilla.

Viestinnän ja markkinoinnin koulutukset »


Mainokset