Nimi: Elvi Väisänen
Ikä: 20
Valmennuskurssi: Kauppatiede
Oppilaitos: Helsingin kauppakorkeakoulu
Miten päädyit hakemaan kauppakorkeakouluun?
Ihan
ensimmäiseksi menin lukion opolle vähän kyselemään eri vaihtoehdoista, ja hän
otti kauppakorkeakoulun vahvasti esiin. Tämän jälkeen tutkin eri vaihtoehtoja
netissä. Halusin koko ajan joko yliopistoon tai korkeakouluun, koska ne olivat
enemmän tyyliäni kuin ammattikorkeat.
Joka tapauksessa, kaikista eri vaihtoehdoista
juuri kauppakorkeakoulu vastasi parhaiten kiinnostuksen kohteitani ja kykyjäni,
ja pidin erityisesti siitä, että siellä voi vielä suuntautua niin moneen eri
suuntaan.
Miksi päätit osallistua valmennuskurssille?
Päätin osallistua valmennuskurssille, koska olin kuullut ystäviltäni niistä positiivista palautetta. Lisäksi ajattelin, että se toisi lisää järjestelmällisyyttä ja motivaatiota lukemiseen. Itse olin lukiossa erittäin laiska oppilas, joten tiesin että kaikki lisäsyyt lukemiseen tulisivat olemaan tarpeen. Minusta tuntui myös, että kaikki muutkin menivät kurssille, ja tunsin sisäänpääsyn olevan varmempaa jos osallistun kurssille itsekin.
Mikä oli valmennuskurssilla parasta?
Mielestäni
kurssilla oli parasta opettajien antamat lisätehtävät, harjoituspääsykokeet
sekä se, että lukemista pystyi rytmittämään helposti. Tehtävien ja
harjoituspääsykokeiden perusteella näki selvästi missä kohdassa oma osaaminen
on.
Lisäksi oli mukavaa, että saattoi pystyä kysymään jotain, mitä ei ollut
ehkä ymmärtänyt itse lukiessaan kirjoja. Myös se, että näki muita jotka
lukivat samaa koetta varten, oli hyvää lisämotivaatiota. Pidin myös siitä, että
kun olin lukenut päivällä alueen jota kurssilla käytiin, opetus oli ikään kuin
kertaus päivän lukemisesta. Täten myös yksityiskohdat jäivät paremmin mieleen.
Miten kurssilla valmistauduttiin pääsykokeeseen?
Kurssilla valmistauduttiin käymällä kirjasta aina tietty kokonaisuus kerrallaan läpi. Opettaja opetti asian, ja siitä annettiin tehtäviä. Lisäksi saimme itseopiskelumateriaaliksi tiivistelmät kirjoista, joiden lopussa oli suuri määrä tehtäviä. Melko tasaisin väliajoin pidettiin harjoituspääsykokeita, jotka ovat mielestäni erittäin hyviä oman osaamisen mittareita. Niistä sai myös lisämotivaatiota, meni hyvin tai huonosti. Jos meni huonosti, tuntui että oli pakko kiriä. Jos taas meni hyvin, halusin myös pitää itseni hyvällä tasolla.
Miksi valitsit juuri Valmennuskeskuksen kurssin?
Jos ihan rehellisiä ollaan, taisin googlettaa valmennuskurssin ja Valmennuskeskuksen sivuille tulin ensimmäisenä. Sieltä löysin omaan aikatauluuni sopivan kurssin, ja ilmoittauduin heti. :)

