Opetusala

Opetusalan tehtävänä on antaa tietoja ja taitoja eri elämänalueille sekä tukea ihmisen yksilöllistä kasvua ja yhteisöllisyyttä. Tutustu opetusalan työhön, työllisyyteen ja siihen, mitä alalle haluavan kannattaa opiskella!

Opetusala

Opetusala

Työn kuvaus

Opetus- ja kasvatusalan tehtävänä on antaa tietoja ja taitoja eri elämänalueille sekä tukea ihmisen yksilöllistä kasvua ja yhteisöllisyyttä. Opetusala muodostuu esiopetuksesta ja perusopetuksesta sekä yleissivistävästä ja ammatillisesta koulutuksesta, jota annetaan toiselta asteelta yliopistotasolle asti. Opetusalan merkitys yhteiskunnan hyvinvoinnin ja ihmisten tiedon lisääjänä on ratkaisevan tärkeä. Kasvatustehtävä korostuu erityisesti peruskoulussa ja päiväkodeissa.

Opettajan työ on asiantuntija- ja ihmissuhdetyötä, jossa tärkein työväline on opettajan oma persoona. Opetus- ja kasvatustyössä tarvitaan ammatillisen pätevyyden lisäksi pedagogisia valmiuksia, vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä, käytännöllisyyttä, luovuutta, ryhmätyöhenkeä ja kärsivällisyyttä. Työ edellyttää opettajalta jatkuvaa itsensä kehittämistä ja sivistämistä.

Työllisyys

Opettajien työpaikat ovat peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, aikuiskoulutusta järjestävissä oppilaitoksissa, vapaassa sivistystyössä kansalais- ja työväenopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa sekä varhaiskasvatuksessa päiväkodeissa. Kunnat ja kuntayhtymät ovat suurin työnantaja opetusalalla, mutta opettajia työskentelee myös yksityisellä opetusalalla ja valtiolla.

Opettajat työllistyvät yleisesti ottaen hyvin koulutustaan vastaavaan työhön, mutta työllistyminen riippuu omasta koulutuksesta. Varsinkin lastentarhanopettajien, erityisopettajien, harvinaisempien kielten ja matemaattisten aineiden opettajista on pulaa. Työntekijöiden tarpeessa ja työllisyydessä on alueellisia eroja.

Opetusalalla esiintyy myös työttömyyttä, joka vaihtelee kausittain. Työllistymisessä vaikeinta on uran alku, ja esimerkiksi luokanopettajilla vakinaisen viran tai toimen saaminen voi olla hankalaa. Opetusalalla toimitaan myös määräaikaisuuksissa ja sijaisuuksissa.

Opettajia siirtyy lähivuosina paljon eläkkeelle, mikä luo runsaasti työpaikkoja uusille opettajille. Työllisyyteen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät, esimerkiksi pienenevät tuntikehykset, tuntiopettajista säästäminen ja oppilasryhmien koon kasvattaminen. Opettajat ovat kuitenkin kysyttyjä työntekijöitä myös muilla aloilla.

Missä voi opiskella?

Opettajien koulutusta järjestetään yliopistoissa sekä ammatillisissa opettajakorkeakouluissa. Vaadittava koulutus ja tutkinto riippuvat siitä, millä koulutusasteilla, minkä tyyppisissä oppilaitoksissa ja missä virassa työskennellään. Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri ovat tavallisimpia opetusalalla työskentelevien nimikkeitä. Opetusalan tehtäviin vaaditaan yleensä soveltuva korkeakoulututkinto sekä opettajan pedagogiset opinnot.

» Tutustu opetusalan koulutuksiin
» Lue lisää muista ammattialoista

Lähteet: Ammattinetti.fi


Mainokset