Kuvataideakatemia

Kuvataideakatemia

160-vuotias Kuvataideakatemia traditioineen on merkittävä osa suomalaisen taidekoulutuksen ja taiteen historiaa. Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Helene Schjerfbeck ja lukuisat muut Suomen taide-elämään vahvasti vaikuttaneet taiteilijat 1800-luvulta tähän päivään ovat opiskelleet Kuvataideakatemiassa.

Nykytaiteen koulutukseen keskittynyt yliopisto

Kuvataideakatemia on Suomen ainoa kuvataiteen yliopisto ja vastaa maan ylimmän kuvataiteen opetuksesta. Tämän päivän Kuvataideakatemia on nykytaiteen koulutukseen keskittynyt kansainvälinen yliopisto, jossa voi suorittaa kuvataiteen kandidaatin, kuvataiteen maisterin ja kuvataiteen tohtorin tutkinnon. Kuvataideakatemiassa on tarjolla kuusi suuntautumisvaihtoehtoa. Opiskelijoita on noin 270. Opiskelijat valmistuvat vapaiksi kuvataiteilijoiksi.

Kuvataideakatemian toiminnan kulmakivet ovat 

  • opetus
  • taiteellinen tutkimus
  • taiteellinen toiminta
  • yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Opiskelijoilla on useiden eri ohjelmien kautta mahdollisuus hakeutua eurooppalaisiin, pohjoismaisiin ja venäläisiin taidekorkeakouluihin vaihto-opiskeluun, jonka lisäksi Kuvataideakatemialla on myös mm. kahdenvälisiä yhteistyösopimuksia ulkomaisten taideyliopistojen kanssa.


plusNäytä kaikki oppilaitoksen Kuvataideakatemia

Koulutukset - Kuvataideakatemia

Yliopistot ja korkeakoulut
Taide / Kulttuuri Paikkakunta
Kuvataide
Kuvataiteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot Helsinki

Kuvaus kaupungista ja asumisesta: Helsinki

Kuvataideakatemia yhteystiedot

Kuvataideakatemia

Kaikukatu 4
00530 Helsinki

Puh: (09) 680 33 20
www.kuva.fi

Ota yhteyttä oppilaitokseen Kuvataideakatemia

Foorumi aiheesta Kuvataideakatemia

Täällä voit esittää kysymyksiä aiheesta Kuvataideakatemia ja heidän koulutuksistaan.

Kysy ensimmäisenä!

» Uusi kysymys
  Takaisin     Lähde

 
Kysy Studentum.fi:ltä!
  
Rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi tulet jatkossa saamaan kuukausittaisen uutiskirjeemme.
Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät

Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät
Arvostelut
Kirjoita arvostelu