Yliopisto on jo vuosikymmenten ajan ollut edellä aikaansa ja yhdistänyt kaksi toisiaan täydentävää tieteenalaa - tekniikan ja talouden. Kaksi omanlaista näkökulmaa, kaksi erityyppistä lähestymistapaa ovat hedelmällinen kasvualusta niin uuden luomiselle kuin vanhan kehittämisellekin.
Lappeenrannan teknillinen yliopisto tarjoaa sekä tieteellistä tutkimusta että akateemista koulutusta. Yliopiston vahvuusalueita ovat kansallisesti tärkeät metsä- ja metalliklusteri, energia, Venäjä-osaaminen, informaatio- ja kommunikaatioteknologia sekä monipuolinen liiketoimintaosaaminen. Yliopistossa on lisäksi osa-aikaisen opiskelun mahdollistava aikuismaisteriohjelma. Lappeenrannan teknillinen yliopisto toimii myös kiinteässä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Lappeenrannan teknillisen yliopiston antama opetus on ajantasaista, omaleimaista, monitieteistä ja yhteydessä tuoreimpiin tutkimustuloksiin. Yliopiston kolme tiedekuntaa ovat teknillinen tiedekunta, teknistaloudellinen tiedekunta sekä kauppatieteellinen tiedekunta.
Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta voi valmistua:
Aikuiskoulutusta tarjotaan aikuismaisteriohjelmassa teknillisessä tiedekunnassa sekä tietojohtamisen ja informaatioverkostojen maisteriohjelmassa.
Aikuiskoulutusalat maisteriohjemissa:
Lisää informaatiota saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Lappeenrannan teknillinen yliopisto ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla.
Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakunnan väestöllinen, kulttuurin ja elinkeinon keskus. Se sijaitsee Venäjän rajan läheisyydessä, Saimaan vesistöalueen etelärannalla. Asukasluvultaan Lappeenranta on yksi Suomen suurimmista kaupungeista ja siellä asuu noin 70 000 asukasta.
Lappeenrannan opiskelija-asuntotilanne on erittäin hyvä. Lappeenrannassa opiskelija-asuntoja on saatavilla sekä kampusalueen läheisyydestä ja aivan keskustan tuntumasta, järvimaisemalla tai puistonäkymällä. Lappeenrannan opiskelija-asunnot välittää LOAS, joka on kaikkien Etelä-Karjalassa opiskelevien asuntoyhteisö. LOAS:n opiskelija-asuntojen vuokrat ovat 200 eurosta ylöspäin, kattaen vuokran, sähkön, veden, saunojen ja pesutupien käytön sekä Internet-yhteyden.