Haluatko erikoistua ja erottua logistiikan osaajana? Kiinnostaako sinua työskentely vaihtelevissa kansainvälisissä tehtävissä?Logistiikka on merkittävä kilpailutekijä yritysten toiminnassa. Myös julkisyhteisöt tehostavat logistiikkaansa sekä hankintojaan. Logistiikan ammattilaisen vastuulla on yritysten välisten toimitusketjujen hallinta ja johtaminen. Perinteikkäänä satamakaupunkina Rauma luo ihanteelliset puitteet logistiikan opiskeluun. Logistiikkakoulutus toteutetaan Prolem Based Learning eli ongelmalähtöinen oppiminen -periaatteella. Teoria-asioiden oppimista syvennetään pohtimalla pienryhmissä aiheeseen liittyviä tilanteita, jotka esitellään koko ryhmälle yhteisissä keskusteluissa. Opintojen alussa opiskelijalle nimetään partneriyritys, jonka toimintaan perehdytään opintojen aikana. Osa opinnoista suoritetaan englannin kielellä.
Lisää informaatiota Satakunnan ammattikorkeakoulun liiketoiminnan logistiikkakoulutuksesta saat täyttämässä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön tai klikkaamalla koulutuksen kotisivulle johtavaa logoa.
Logistiikan tradenomi voi toimia mm. ostajana, kuljetusjärjestelijänä tai tilaus-toimitusketjun kehitystehtävissä. Työkokemuksen kartuttua voi työskennellä esimerkiksi logistiikkapäällikkönä /-koordinaattorina, kuljetuspäällikkönä, ostopäällikkönä tai varastopäällikkönä.
Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on 6500 opiskelijan ja 500 asiantuntijan monialainen, kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu. SAMK toimii Suomen länsirannikolla; meren äärellä ja Kokemäenjoen varrella. Koulutusta järjestetään viidellä eri paikkakunnalla: Porissa, Raumalla, Huittisissa, Kankaanpäässä ja Harjavallassa.
Satakunnan ammattikorkeakoulun toimialat ovat
SAMK tarjoaa AMK-tutkintoja ja ylempiä AMK-tutkintoja kaikkiaan 28 koulutusohjelmassa, joiden lisäksi tutkintoja voi suorittaa myös kokonaan englannin kielellä. SAMKin täydennyskoulutuskeskus järjestää ammatillisia erikoistumisopintoja, avoimen ammattikorkeakoulun opintoja sekä kursseja ja seminaareja.
Lisää informaatiota saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Satakunnan ammattikorkeakoulu ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla!
Satakunnan ammattikorkeakoulu toimii Suomen lännessä, Satakunnan suurimmissa kaupungeissa Porissa, Raumalla, Kankaanpäässä, Huittisssa ja Harjavallassa. Kaupungit tarjoavat edullista asumista, paljon vehreää luontoa ja hyviä liikuntamahdollisuuksia, sekä sopivasti palveluja ja kulttuuria.
Pori Jazz -festivaali ja Rauman Pitsiviikot tunnetaan kautta maan, ja Porissa sijaitsevat maan upeimmat Yyterin hiekkarannat eivät esittelyä kaipaa. Urheilun saralla maakunnan kiekkokuninkuudesta taistelevat Porin Ässät ja Rauman Lukko.