Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Mitä opintotuelle tapahtuu?

Opintotukeen tulee muutoksia vuoden 2014 alusta

KOULUTUSUUTINEN 25.11.2013

Mitä opintotuelle tapahtuu?

Hallitus teki ensi vuoden budjettiin täydennyksiä ja päätti, että vuoden 2014 alusta opintotukiaikaa lyhennetään viidellä kuukaudella ja opintorahaa nostetaan 11 prosenttia.

Lisäksi nuorten aikuisten osaamisohjelman (NAO) määräyksiin sekä oppisopimuskoulutuksen rahoitukseen tehtiin korjauksia. NAO-koulutuksiin tarkoitettujen rahoja voi ensi vuodesta lähtien käyttää myös ammatillisen perustutkinnon suorittamiseen. Oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutukseen annetaan 7,5 miljoona euroa rahaa.  

Aloitatko opiskelun vuonna 2014?

Jos aloitat opiskelun korkeakoulussa 1.8.2014 jälkeen ja et ole aiemmin opiskellut korkeakoulussa, tulet saamaan kuukausittaista opintorahaa enemmän, kuin aiemmin aloittaneet opiskelijatoverisi. Kuitenkin tukikuukausiesi määrä pienenee 55 kuukaudesta viiteenkymmeneen, mikä tarkoittaa sitä, että sinun odotetaan opiskelevan hieman rivakammin kuin aiempien vuosien opiskelijoiden. Tehtyjen päätösten tarkoitus on nopeuttaa tulevien opiskelijoiden opiskeluaikaa sekä pidentää heidän työuriaan.

Paljonko opintotukia maksettiin viime vuonna?

Vuonna 2012 opintotukea maksettiin 288 390 opiskelijalle, joiden keskimääräinen ikä oli 22 vuotta. Opintotuen saajista oli 56 prosenttia naisia.

Kelan tietojen mukaan yliopisto-opiskelija sai vuonna 2012 opintotukea keskimäärin 450 euroa, ammattikorkeakouluopiskelija 435 euroa, ammatillisessa opiskeleva 248 euroa ja lukiolainen123 euroa.

Lähteet: kela.fi; valtioneuvosto.fi 

Lue lisää koulutusuutisia Palaa lukemaan koulutusuutisia


Mainokset