Hae menestystä oikeustieteellisen pääsykokeisiin juristien ohjauksessa! Oikeustieteen opintolinjalla perehdyt oikeustieteelliseen ajatteluun ja eri oikeudenalojen perusteisiin sekä opit ratkaisemaan oikeustapaustehtäviä.
Oikeustiede (juridiikka) on tiede, jonka tehtävänä on oikeusjärjestyksen sisällön tutkiminen ja sen systematisointi eli oikeudellisen informaation jäsentäminen hallittavaan muotoon. Oikeustieteen opintolinja antaa laaja-alaiset ja perusteelliset pohjatiedot yliopistollisiin oikeustieteen opintoihin hakeutuville. Kehität omia opiskeluvalmiuksiasi, saat uutta opiskelumotivaatiota sekä orientoidut oikeustieteelliselle alalle mm. oikeustapausharjoitusten avulla. Lukuvuoden aikana oikeustiede -linjan opiskelijat suorittavat opistolla Helsingin avoimen yliopiston kautta Helsingin yliopiston oikeustieteen tiedekunnassa hyväksiluettavia perus- ja aineopintoja. Halutessaan opiskelija voi jatkaa opistolla myös toisen lukuvuoden ja suorittaa tuolloin lisää Helsingin avoimen yliopiston opintoja, jopa suoravalintaan (ns. avoimen väylä) saakka.
Opintolinjalla harjoitellaan pääsykokeissa hyödyllistä oikeudellista vastaustekniikkaa sekä perehdytään useisiin eri oikeudenaloihin. Yliopistojen valintakoevaatimusten selvittyä keskityt enemmän valitsemasi yliopiston valintakoesisältöihin. Huhtikuussa on neljän viikon monimuotovaihe, jolloin syvennyt pääsykoekirjoihin omassa tahdissa sekä opiston antamien tehtävien avulla. Toukokuussa on kahden viikon tiivis valmennus- ja oikeustapauskurssi, jolloin voit selventää valintakoekirjojen sisältöjä ja hyödyntää eri alojen juristeja ja asiantuntijoita ongelmakohtien ratkaisussa. Oikeustiede -kurssin päätteeksi pidetään harjoitusvalintakoe, josta saat kirjallisen ja suullisen palautteen.
Pääsyvaatimuksena opintolinjalle on lukion tai muun vastaavan suorittaminen. Hakuaika päättyy 31. heinäkuuta. Hakuajan jälkeen voit myös kysyä mahdollisia vapaaksi jääneitä paikkoja!
1) Helsingin avoimen yliopiston tarjoamat juridiset opinnot (33 op) (kurssit suunnitteilla, muutokset mahdollisia)
2) Opiston omat juridiset opinnot (vähintään 14 op)
3) Juridisia opintoja tukevat opinnot (5,5 op)
Voit valita edellä mainittujen oppiaineiden lisäksi myös opiston kaikille opiskelijoille tarkoitettuja opintoja oman kiinnostuksesi mukaisesti.
Lisää informaatiota oikeustieteen opintolinjasta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin koulu ottaa sinuun suoraan yhteyttä haluamallasi tavalla. Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulutuksen kotisivulle johtavaa linkkiä.
Tervetuloa oppimaan ja viihtymään Lakeuksien Pohjanmaalle Etelä-Pohjanmaan Opistoon. Vuonna 1892 perustettu Etelä-Pohjanmaan Opisto on Suomen suurimpiin ja vanhimpiin kansanopistoihin lukeutuva uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton aikuisoppilaitos. Opetusta annetaan myös opiston sivutoimipisteessä Ala-Könni-opistossa, joka sijaitsee Kaustisella.
Etelä-Pohjanmaan Opiston moderni 150-hengen auditorio, ajanmukaiset tietotekniikka- ja ryhmätyöskentelytilat palvelevat opiskelijoiden lisäksi erilaisia kokous- ja koulutusryhmiä sekä leiriläisiä ympäri vuoden.
Lisää informaatiota Etelä-Pohjanmaan Opistosta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin koulu ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla!
Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa opiskelijalle kodin edulliseen hintaan opintovuoden ajaksi. Asunnot ovat viihtyisiä 3-8 hengen soluasuntoja, joissa on pääosin kahden hengen huoneet. Asuntopaikkoja on 140. Kullakin solulla on oma yhteinen keittiö, jossa on uunillinen liesi, kahvinkeitin, jääkaappi, ruokailuastiat ja –välineet. Lemmikki-eläimiä ei allergisten takia sallita.
Opistolla on monipuoliset mahdollisuudet liikuntaharrastuksiin ja vapaa-aikaan. Käytettävissä ovat esimerkiksi kuntosali ja liikuntasali. Myös musiikkiharrastuksille löytyy omat tilat.