Opiskele ammattiin tai valmistaudu yliopistoon

Karstulan Evankelinen Opisto

Kansanopisto kasvatti

Opiskelijahaastattelu

Nimi: Sanna Lahtinen

Oppilaitos: Karstulan Evankelinen Opisto

Koulutusohjelma: Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto 
(nykyinen Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto)

Sannan innostus kasvatusalaan heräsi, kun hän työskenteli vuoden ajan koulunkäyntiavustajana. Sanna haki keväällä 2010 korkeakoulujen yhteishaussa luokanopettajakoulutukseen, mutta tuolloin häntä ei valittu koulutukseen. Korkeakoulun sijaan hän löysi tiensä Karstulan Evankelisen Opiston koulunkäynninavustajan ammattitutkintoon koulutukseen.

"Päätinkin hakea Karstulaan opiskelemaan koulunkäyntiavustajaksi luettuani koulutuksesta ensin internetistä. Halusin opiskella lisää ja ajattelin, että nyt olisi aika saada jotain konkreettista aikaan. Vuoden mittainen ammattitutkintokoulutus kuulosti erittäin houkuttelevalta ja Karstulan opisto opiskeluympäristönä mukavalta", Sanna kertoo.

Sanna

Opiskelu on vastasi Sannan odotuksia täysin.

"Oikeastaan odotukseni jopa ylittyivät, varsinkin koulutuksen sisällön suhteen. Linjan opintoihin kuuluu paljon erilaisia, mielenkiintoisia kursseja ja opiskelumenetelmät ovat vaihtelevia", hän toteaa.

Antoisimpia juttuja olivat Sannan mukaan ehdottomasti työharjoittelut ja erilaiset ohjaustuokiot sekä tapahtumat, joissa opiskelijat saivat olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa. Sannan mielestä käytäntö ja itse tekeminen opettavatkin eniten.

Karstulan Evankelinen Opisto saa myös kiitosta monipuolisesta kurssitarjonnasta sekä laadukkaasta opetuksesta.

"Opistoon kannattaa tulla avoimin ja vastaanottavaisin mielin. Kansanopisto antaa hyvät mahdollisuudet esimerkiksi ammattitutkinnon suorittamiseen kaikenikäisille. Opetuksen taso on erittäin laadukasta ja erilaiset kurssit monipuolisia. Opistolla opiskelusta kannattaa ottaa kaikki irti, sillä siitä jää takuulla paljon hyviä muistoja sekä kokemuksia talteen", Sanna tiivistää.




Lue lisää Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | ohjauksen osaamisala 150 osp
Lue lisää Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | perhepäivähoitaja

Ota yhteyttä


Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Karstulan Evankelinen Opisto? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.