Opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa ammattikorkeakouluissa

Koulutusuutinen ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa

KOULUTUSUUTINEN 21.04.2016 

Opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa ammattikorkeakouluissa

Tilastokeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan vuoden 2015 aikana opiskelija- ja tutkintomäärät ammattikorkeakouluissa ovat kasvaneet hieman edellisvuosiin verrattuna.  

Ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävään koulutukseen osallistui liki 130 000 opiskelijaa, joista 53 prosenttia oli naisia. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita oli hieman vajaa 24 000. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon koulutuksessa opiskeli puolestaan noin 10 000 opiskelijaa, joista naisten osuus oli 64 prosenttia. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita oli 2400.  

Tekniikan ja liikenteen ala oli ammattikorkeakoulujen linjoista suosituin, jossa opiskeli kolmannes ammattikorkeakouluopiskelijoista. Valtaosa tekniikan ja liikenteen alan opiskelijoita oli miehiä, 86 prosenttia. Naisvaltainen sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala oli toiseksi suurin ala, joka vetosi 29 prosenttiin ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävistä. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala houkutteli 21 prosenttia opiskelijoista. 

Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoista eniten sijoittui sosiaali, terveys- ja liikunta-alalle, vedoten 32 prosenttiin. 27 prosenttia opiskeli liiketaloutta ja hallintoa ja 24 prosenttia ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoista sijoittui tekniikan ja liikenteen alan opintoihin. 

Metropolia ammattikorkeakoulussa opiskeli 16 300 opiskelijaa ja Metropolia olikin suosituin. Toiselle sijalle sijoittui Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 10 200 opiskelijalla. Jaetulla kolmannella sijalla olivat sekä Turun että Tampereen ammattikorkeakoulut 9 500 opiskelijan voimin. Poliisiammattikorkeakoulussa opiskelijoita oli 460, ollen ammattikorkeakouluista pienin. Eniten tutkintoja suoritettiin Metropoliassa, lukumäärän ollessa 2 900 ja vähiten puolestaan Poliisiammattikorkeakoulussa, joista tutkinnon suoritti 30 opiskelijaa. 

Eniten, reilu kolmannes, ammattikorkeakoulututkinnoista suoritettiin sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla, joista 87 prosenttia olisi naisia. Noin neljännes tutkinnoista tuli tekniikan ja liikenteen alalta, joista 80 prosenttia oli miesten suorittamia. Reilu viidennes ammattikorkeakoulututkinnoista suoritettiin yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla, joista kaksi kolmesta oli naisia. Naisten osuus kaikista ammattikorkeakoulututkinnoista oli 61 prosenttia. 

Ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoista 37 prosenttia suoritettiin sosiaali-, terveys ja liikunta-alalla, josta ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja tuli eniten. Hieman vajaa neljännes, 24 prosenttia,  suoritettiin yhteiskuntatieteiden, liiketalouden hallinnon alalla. 69 prosenttia kaikista ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista oli naisia. 

Lähde : Tilastokeskus 19.04.2016

» Palaa lukemaan koulutusuutisia


Mainokset