Studia-messut 2012 Helsingissä

Studia-messut järjestettiin joulukuussa 2012 tuttuun tapaan Helsingin messukeskuksessa. Studentum.fi osallistui messuille sankoin joukoin, sillä lähes koko Studentumin tiimi oli mukana messuilemassa.

Ensimmäinen messupäivä sujui ruuhkaisesti. Kävijöitä oli tuhansittain ja käytävät olivat paikoittain jumissa valtavan yleisön valuessa pitkin messukeskusta. Myös meidän ständillämme riitti mukavaa kuhinaa.

Muuten erinomaiseen messupäivään sisältyi valitettavasti myös logistisia ongelmia, sillä uusi messuseinämme oli kadoksissa maanantain ja tiistain ajan jossakin Etelä-Ruotsin ja Helsingin välillä. Jouduimme siis menemään tiistain vanhalla messuseinällämme, joten ständi ei ollut niin edustuskelpoinen kuin olimme toivoneet.

Tiistai-iltapäivänä saimme kuulla ilouutisen, että kadonneena ollut pakettimme oli löytynyt. Siispä tiistain päätteeksi heivasimme vanhan seinämme roskiin ja kaivoimme paketista upouuden messuseinän. Keskiviikkona olimme siis täydessä iskussa valmiina auttamaan koulutustaan etsiviä.

Keskiviikko oli selvästi tiistaita rauhallisempi, liekö syynä ollut seuraavan päivän itsenäisyyspäivä. Toisaalta ehdimme keskittyä ständimme vierailijoihin paremmin ja antamaan yksityiskohtaisempaa ja henkilökohtaisempaa neuvontaa.

Kaikin puolin Studia 2012 oli onnistunut tapahtuma, ja meidät löytääkin Helsingin messukeskuksesta varmasti taas ensi vuonna!

Studia 2012

Studia 2012


Mainokset