Terveydenhoitoalan työllisyystilanne

SYKSY 2012

Terveydenhoitoalan työllisyystilanne

Terveydenhoitoalan työntekijöistä on eniten pulaa

Sairaanhoitajaksi, lähihoitajaksi tai lääkäriksi opiskelevat voivat olla miltei varmoja, että valmistuttuaan he työllistyvät varmasti oman alansa työtehtäviin.

Työ- ja elinkeinoministeriön keväällä 2012 laatimasta ammattibarometrista selvisi se, että työmarkkinoilla on eniten pulaa terveydenhoitoalan työntekijöistä.

Luovien alojen työntekijöitä enemmän kuin työpaikkoja

Ammattibarometrin mukaan myös laskentatoimen osaajista, myyntiedustajista ja siivoojista on pulaa. Luovien alojen ammattilaisia on tällä hetkellä liikaa verrattuna alojen työllisyystilanteeseen. Esimerkiksi kuvataiteilijat, vaatturit, muotoilijat ja mainosalan suunnittelijat joutuvat etsivään oman alansa työpaikkaa kovemmin ja usein pidempään kuin terveydenhoitoalan ammattilaiset.

Kouluttautuminen varmin tae työpaikasta

Iltalehden haastattelema neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala on kuitenkin sitä mieltä, että kouluttautuminen yleensä on varmin tae työpaikasta. Hänen mukaansa korkeammin koulutetut saavat yleisesti varmemmin työtä.

15 kysytyintä ammattinimikettä 2012:

  • sairaanhoitaja
  • lääkäri
  • lähihoitaja
  • erityisopettaja
  • sosiaalityöntekijä
  • myyntiedustaja
  • puhelinmyyjä
  • lastentarhanopettaja
  • psykologi
  • hammashoitaja
  • laboratoriohoitaja
  • kirjanpitäjä/Palkanlaskija
  • sosiaalialan ohjaaja
  • siivooja
  • suuhygienisti.

Lähteet:
Iltalehti 23.09.2012
Työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometri (toukokuu 2012)

Palaa lukemaan lisää koulutusuutisia


Mainokset