Tutkimus selvitti nuoria eniten kiinnostavat toimialat

KOULUTUSUUTINEN 06.03.2015

Mitkä alat kiinnostavat nuoria eniten?

Tutkimus selvitti nuoria eniten kiinnostavat toimialat


Terveysala kiinnostaa yläkoululaisia nyt eniten, selviää Taloudellinen tiedostustoimito TATin ja T-median tekemästä Kun koulu loppuu 2015 -tutkimuksesta. Lukiolaisten keskuudessa kiinnostavimpia aloja ovat kulttuuri ja viihde.

Kun koulu loppuu -tutkimus kartoittaa yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuudensuunnitelmia, koulutuspaikan valintakriteereitä sekä työelämään liittyviä ajatuksia. Tiedonkeruu on toteutettu sähköisellä kyselylomakkeella helmikuussa 2015 ja siihen on vastannut yhteensä 7225 nuorta.

Tutkimuksesta selviää, että yläkoululaisia eniten kiinnostava toimiala on tällä hetkellä terveyspalvelut. Toiseksi eniten kiinnostavat matkailu- ja ravitsemisala ja kolmanneksi sosiaalipalvelut. Neljännellä sijalla yläkoululaisten listassa on kulttuuri- ja viihdeala. Lukiolaisia kulttuuri- ja viihdeala sen sijaan kiinnostavat eniten. Toiseksi eniten lukiolaisia kiinnostaa opetus- ja koulutusala. Yläkoululaisten suosikki, terveyspalvelut, on lukiolaisten listalla kolmantena ja neljänneksi nousevat matkailu- ja ravitsemisala sekä sosiaalipalvelut.

Tutkimuksen mukaan yläkoululaiset pitävät toimialaa valitessaan  tärkeänä hyvää palkkaa ja kiinnostavia työtehtäviä. Kolmanneksi tärkeimpänä pidetään hyvää työskentelyilmapiiriä. Lisäksi arvostetaan hyviä työllisyysnäkymiä ja mahdollisuutta tehdä itselle tärkeitä asioita. Lukiolaiset arvostavat alaa valitessaan eniten kiinnostavia työtehtäviä ja mahdollisuutta tehdä tärkeiksi kokemiaan asioita.

Tutkimuksesta selviää myös, että nuoret kaipaavat kouluihin lisää työelämätietoa. Erityisesti yläkoululaiset haluaisivat ymmärtää kuinka eri tutkinnot johtavat ammatteihin ja kuulla konkreettisia esimerkkejä elävästä elämästä.

Lähde:  Taloudellinen tiedotustoimisto, www.tat.fi

Palaa lukemaan koulutusuutisia


Mainokset