Blogi, Elämää Bangkokissa

Bali 6.3.2010

Aivan uskomatonta, etta kaikki tentit on nyt viimein ohi ja koko vaihto on paketissa! Ei varmaan tarvitsisi edes mainita, etta nama nelja kuukautta ovat kuluneet nopeammin kuin mitkaan elamani aikana, mutta sanonpa sen nyt kuitenkin. Elama Aasiassa on ollut hyvin erilaista, kuin mihin Suomessa on totuttu, mutta kuitenkin mutkatonta ja helppoa. Valilla paikallisten suurpiirteinen tapa hoitaa asioita on arsyttanyt melko paljon, mutta toisaalta taas ehka juuri se on luonut stressittoman ja rennon ilmapiirin, josta olen taalla ollessani nauttinut kovasti.

Pari viimeista viikkoa Bangkokissa kuluivat Petran ja Pirkon kanssa Bangkokia kierrellessa ja tentteja tehdessa ja tulipa se kuvakin hoidettua selkaan, vaikka aikataulujen sopiminen Jimmyn kanssa olikin valilla tuskallisen hankalaa. Bankokissa kiertelimme temppeleissa, katsastimme tietysti Chatuchakin viikonloppumarkkinat, seka poikkesimme Ayutthajassa entisen paakaupungin raunioilla. Pirkko, Petra, Jussi ja Kosti poikkesivat myos Sametin rannoilla lohoilemassa ja, no, voitte varmaan kuvitella kumman olisin valinnut mielummin, muutaman paivan aurinkorannalla vai tentteihin luvun, mutta jain siis Bangkokiin. Tentit tuli luullakseni taas ihan kunnialla hoidettua, vaikka niita olikin angetty kolmeen paivaan viisi kappaletta.

Nyt on ollut reilu viikko aikaa palautua viimeisesta rutistuksesta ja kylla loma on taas tehnyt hyvaa:)! Lahdimme Bangkokista maanantaina ja suuntasimme ensiksi Singaporeen. Yllatykseksemme samassa hostellissa kanssamme majoittui pariskunta, jonka olimme aiemmin nahneet Bangkokissa Jimmy Wongin tatuointiliikkeessa... Maailma tuntui taas kerran niin pienelta. Kaupungissa tutustuimme saaren keskella luonnonpuistoon, kavimme kieppumassa maailman suurimmassa (ja kalleimmassa) maailmanpyorassa ja harhailimme vain ympari kaupunkia ihmettelemassa korkeita taloja ja ei niin Aasialaisen (lue: siistin) suurkaupungin meininkia. Tosin eras suomalainen pitkaan Aasiassa asunut mies totesi, etta Singapore on Aasian Pori, joten ehkei se niin suurkaupunkikaan ole sitten..

Keskiviikkona matkamme jatkui Balille, jossa ensimmaiset kokemukset olivat melko huonoja, kuten taallapain aina tuntuu olevan, kun saapuu uuteen paikkaan valmistautumattomana. Ensimmaiset kompastuskivemme olivat: 1)huono majoitus 2)hirvealla alueella seka 3)pari taksikuskia, jotka veloittivat kyydista aivan liikaa. majoituimme ensimmaisen yon Kutalla, joka on tietysti se hirvein turistiranta koko saarella. Yksi kavely paakadulla riitti ahdistumiseen. Myyjat pysayttelivat jatkuvasti ja pari kertaa jotkut poliisin nakoiset ihmiset koittivat pysayttaa: "madam, your passport! Where are you going?". Lisasin vain vauhtia askeliin, silla en halunnut tietaa, mita nama "poliisit" olisivat passillani mahdollisesti tehneet...

Toiseksi yoksi paasimme kuitenkin onneksi majoitukseen, jonka olimme netista jo etukateen varanneet ja tama paikka olikin huippu hyva. Majoituksemme (Bali BnB) sijaitsee hyvin rauhallisella paikalla pikku kylassa, hieman Kutalta saaren keskustaa kohti, lahella surffareiden suosikki rantaa Canggu beachia. Majoituksessamme on vain kaksi  uutta ja tyylikkaasti sisustettua yksiota ja ,yllatys yllatys, kun saavuimme paikalle viereiseen huoneistoon olivat majoittuneet Niko ja Susanna, tuttuja Sivalailta, seka Siam Universitylta!

Bali on Kutaa lukuun ottamatta tosi kaunis. Nain sadekauden loppupuolella taalla on todella vihreaa ja rakennukset koristeellisine kattoineen ja pelottavine patsaineen ovat upeita. Thaimaasta tuttuja hokkelikylia emme ole nahneet viela ollenkaan ja roskaakin on ollut kaduilla melko vahan. Olemme viettaneet aikaa vain laiskotellen, nukkuen pitkia paivaunia, seka nauttien majoituksemme mahtavista ja runsaista aamupaloista. Tanaan kavimme ensimmaista kertaa tutustumassa rantaan ja vaikka se ei mikaan varsinainen uimaranta ollutkaan, se oli kuitenkin varsin hieno. Hiekka oli tummaa, paikoin melkein mustaa ja vaahtopaiset aallot (Kostin mukaan Pomo-aallot) kohoilivat peittaen valilla horisontin tyystin. Kaiken huipuksi taustalla tumma taivas salamoi ja jyrisi. Onneksi ukkonen oli varmasti useamman kilometrin paassa.

Seuraavan kerran kun kirjoittelen, olen jo varmaan palannut Suomeen! Tunnelmat vaihtelevat koti-ikavasta lahdon lahestymisen aiheuttamaan haikeuteen. Yhta kaikki, paalimmaisena on kuitenkin mahtava tunne siita, kuinka erikoisen ja hienon kokemuksen meidan perhe on paassyt yhdessa kokemaan ja kuinka hyvaa pieni pohdiskelutauko on itselleni tehnytkaan. Nyt toivon ja uskonkin olevani valmiimpi kaikkiin Suomessa odottaviin haasteisiin kuin koskaan ennen!

Kommentoi

Bangkok 14.2.2010

Pari päivää ovat kuluneet kuin huomaamatta matkaväsymyksen parantelussa. Palasimme Sivalaille Bangkokin kotiin toissa päivänä, ja kyllä, olo oli niin kuin kotiin olisi tullut! Matkamme kulki tällä kertaa alkuperäisestä matkasuunnitelmasta hieman poiketen seuraavasti: Hat Yai - Langkawi (Malesia) – Koh Lipe – Koh Lao Liang – Koh Ngai (Hai) – Koh Lanta – Krabi – Bangkok. Niinkuin olettaa saattoi näimme matkallamme jälleen niitä turismin pilaamia entisiä paratiiseja, mutta koimme myös iloisia yllätyksiä, joista yksi oli hetken mielijohteesta pysähdyspaikaksemme päätynyt henkeäsalpaavan hieno ja erikoinen saari Koh Lao Liang.

Lähdimme yötä vasten matkaan Bangkokista Hat Yaihin reilut kaksi viikkoa sitten perjantaina. Jotta kaikki erilaiset junan vaunut tulisi koettua valitsimme tällä kertaa matkustuspaikaksemme ykkösluokan makuuvaunun. Vaunu ei ihan vastannut suomalaista käsitystä ykkösluokasta vaan muistutti ennemmin vanhaa kostean hajuista VR:n kakkosluokan makuuvaunua, mutta oli joka tapauksessa lapsiperheelle oiva matkustusvaihtoehto. Vaunussa Kostilla oli mukavasti tilaa liikkua, leikkiä ja rymytä, ilman pelkoa siitä, että olisimme jotenkin häiriöksi kanssamatkustajille.

Olimme perillä jo aamulla aikaisin ja ehdimme taittaa päivän aikana hyvin lauttamatkan Malesiaan, Langkawille. Perille päästyämme kello oli jo kuitenkin sen verran, että varasimme yöpymispaikan yhdeksi yöksi satamasta. ”Hotellissa” oli vapaana vain perhehuone, jossa oli sängyt neljälle ja hinta oli tietysti hieman kalliimpi kuin kahden hengen huoneen. Se oli yksi kalleimmista majoituksistamme koko reissulla. Kun pääsimme perille totesimme, että huone oli hirveä. Se oli aivan homeessa ja kaikki oli nuhjuista. Betoni halkeili sieltä sun täältä ja tuli sellainen olo, että betonilaatta katosta tippuu päähän hetkenä minä hyvänsä.

Naureskelimme Jussin kanssa, että koimme koko neljän kuukauden matkamme ensimmäisen kulttuurishokin kun matkustimme Thaimaasta Malesiaan. Kahvi oli pahaa makeaa teen oloista litkua, ”keitetyt” kananmunat täysin raakoja, ihmiset näyttivät erilaisilta ja tuntuivat epäluotettavimmilta kuin thaimaalaiset. Rannat olivat rauhattomia banaaniveneineen, vesijetteineen, liitovarjoineen ja yli lentävine lentokoneineen. Rannan vesi tuntui ekana iltana niin likaiselta, ettei tehnyt mieli mennä uimaan. Ensimmäisen illan jälkeen mielikuva kuitenkin parani, kun saimme paremman hotellihuoneen samaan hintaan, löysimme paremman rannan ja kävimme ajelemassa vuorilla Cable Carilla, joka vei meidät vatsanpohjassa tuntuvan jännityksen saattelemana vaijeria pitkin 700 metrin korkeuteen ihailemaan maisemia.

Parin yön jälkeen Langkawilla suuntasimme Koh Lipen saarelle, joka tarjosi juuri sitä, mitä olin odottanutkin. Pienen paratiisisaaren pystyi kävelemään läpi, siellä ei ollut ollenkaan autoja, oli bambumajoja, letkeää tunnelmaa ja ihanat rannat puhtaine vesineen. Pahaa tekivät vain paikalle tuodut kaivurit, jotka kielivät siitä, että pian paikka ei olisi entisensä, sekä rannalta silloin tällöin löytyvät roskat ja lasinsirut. Mikäli olisimme viettäneet paikassa kauemmin olisin varmaan toteuttanut ajatukseni siitä, että kiertäisin jätesäkki kourassa koko saaren rannat ja poimisin sieltä kaiken sinne kuulumattoman. Tuntui kuin olisin ollut ihmislajin edustajana sen saarelle velkaa. Ja ehkä esimerkkiä näyttämällä voisi olla pieni toivo siitä, että paikallisetkin joskus tajuaisivat...

Koh Lipellä vietimme pisimmän ajan reissustamme, kokonaiset neljä yötä. Jälkeenpäin on vaikea muistaa, mihin aika siellä kului, mutta ainakin laiskottelimme, uimme, snorklailimme, katselimme auringon laskuja, sekä nousuja. Päivät kuin lipuivat ohi, emmekä lopulta ehtineet poiketa Koh Tarutaolla, vaikka se suunnitelmissamme olikin. Perjantai aamuna aloimme taittaa matkaa kohti Koh Ngaita, jolla päätimme korvata PhiPhi:n turistirysän ja jossa tulisimme näkemään lauantaina suomalaisia ystäviämme. Halusimme viettää yhden yön Koh Laoliangilla, pikku saarella, jossa lautta pysähtyi. Emme tienneet saaresta muuta kuin, että se tarjosi majoitusvaihtoehtona pelkkiä telttoja ja ei ollut siksi matkatoimiston pitäjän mielestä lapsiperheelle sopiva. Muuten saari oli meille täysi arvoitus.

Kun lautta pysähtyi, näimme edessämme vain kaksi merestä kymmeniä metrejä pystysuorana kohoavaa kallioista, suhteellisen pientä saarta. Ihmiset tunkeilivat kannelle katsomaan ihmeissään ja ottamaan valokuvia. Saarelle vievään longtail boatiin ei hypännyt lisäksemme ketään muuta ja en voinut välttää leveää hymyä. Juuri jotain tällaista seikkailua olimme odottaneet. Kun vene kaarsi saaren toiselle puolelle ihmetyksemme vain lisääntyi. Pystysuorien kallioiden alta pilkisti kaunis hiekkaranta, jonka takana teltat kurkistelivat suurten puiden varjosta ja rannalla odotti kutsuvana pieni bambubaari. Meren ylle kurkottelevat tippukiviluolat olivat jotain, mitä emme olleet aiemmin nähneet ja Kosti ristikin ne heti dinosauruksen mahoiksi. Majoituksen hintaan kuuluivat ruoat, snorklausvälineet ja kanootit, ja mahtavat kiipeilykalliot. ”Mä haluan olla täällä ainakin kymmenen yötä”, Kosti henkäisi silmät säihkyen, kun pääsimme asettumaan aloillemme kodikkaaseen telttaamme. Ja niinpä me olimme saarella yhden yön sijasta kaksi, vaikka se varmasti olisikin ansainnut ne kymmenen!

Koh Lao Liangin jälkeen mikään paikka ei tuntunutkaan enää kovin ihmeelliseltä. Koh Ngai oli ihan mukava ja rauhallinen saari ja erityisen mukaavaa sinne saapumisesta teki se, että siellä odotti 4 ystävää Suomesta. Oli kivaa tehdä porukalla kaikkea ja Kostikin nautti silmin nähden uudesta seurasta, jolla riitti jaksamista hyppiä meressä kengurun lailla ja käydä kymmenen kertaa katsomassa ravintolan tiskissä olevaa suurta kalaa. Teimme yhdessä snorklausretken ja kävimme tutustumassa jännittävään luolaan, josta aukesi 60 metrin uinnin jälkeen kallioiden keskellä piilotteleva laguuni. Hämmästykseksemme Kosti ei pelännyt luolassa yhtään, vaikka siellä oli lähes pilkkopimeää ja kallioihin hakkaavat aallot saivat luolan ärjymään kuin nälkäisen dinosauruksen maha ikään.

Parin yön jälkeen vaihdoimme taas maisemaa viimeiseen määränpäähämme Koh Lantalle. Saari oli suurempi, kuin mikään edellisistä ja ruotsalaisten kansoittama. Alkuun meillä ei ollut oikein onnea majoituksen suhteen ja jouduimme nukkumaan ensimmäisen yömme ökyhintaisessa, niin ikään ruotsalaisten lapsiperheiden valtaamassa hotellissa. Varustetaso tosin oli myös hinnan mukainen, mutta viihtymistä tuossa hotellissa se ei siitä huolimatta parantanut. Seuraavaksi yöksi löysimme lähes saman tasoisia, mutta puolta halvempia mökkejä läheltä edellistä majoitusta. Rannan ja mökkien välissä sijaitsi oikein tunnelmallinen rantaravintola, jossa tulikin muutaman kerran vietettyä aikaa, joko drinkkiä imeskellen tai bambukatoksissa lepäillen. Lantalla vuokrasimme skootterit ja kävimme Jussin ja Kostin kanssa katsomassa saaren itärannikolla mangrovemetsiä ja apinoita, kun muu osa porukasta suuntasi satamaan markkinoille. Vaikka ranta oli siisti ja kirkasvetinen, uimisintoamme vähensi se, että rantavedessä lillui kymmenittäin kuolleita meduusoja.

Torstaina aamupäivällä tuli aika toivottaa ystävillemme hyvää loppumatkaa ja lähteä kohti Bangkokia. Minivani lähti saarelta puolilta päivin ja Krabilta köröttelimme loppu matkan yöbussilla, joka oli perillä seuraavana aamuna kuudelta, eli kevyen 18 tunnin jälkeen matkan alusta. Täytyy myöntää, että matka ei ollut miellyttävimmästä päästä ja sen huomasi myös Kostista. Pikkumies heräili yöllä nyyhkien valittamaan mahakipua tai jalkasärkyä. Onneksi tämä oli viimeinen yöbussimme, ainakin tällä reissulla... Vaikka perille pääsy tuntui suorastaan helpottavalta, jäi koko reissusta päälimmäisenä tunnelmana hyvä mieli ja jopa pienoinen hämmästys siitä, kuinka helppoa matkustaminen Kostin kanssa jälleen oli. Toivottavasti meillä on mahdollista joskus palata näille saarille rentoutumaan pidemmäksikin aikaa ja toivotaan, että edes jotkut niistä säilyisivät sellaisina minä ne muistamme.

Nyt odottelemme luoksemme huomenna syntymäpäiväni kunniaksi Jussin äitiä Petraa Pirkko-siskonsa kanssa. On ihanaa saada rakkaita ihmisiä kylään, mutta täällä loppuaan lähenevien päivien määrä suhteessa tehtäviin ja nähtäviin asioihin hieman mietityttää. Täytyy ilmeisesti laatia oikein aikataulu, mikä onkin ollut tähän asti onneksi vieras ajatus täkäläisessä elämässä. Enään kaksi viikkoa Bangkokissa ja siinä ajassa on hoidettavana lopputentit, koluttava kaikki kaupungin parhaat paikat, joogata viimeiset joogat ja hoitaa tatuointi selkään tatuoijalegendan Jimmy Wongin studiolla, jonka ovessa luvataan liikkeen aukeavan joka päivä iltakymmeneltä, mutta jonne Jimmy saapuu hymyssä suin paikalle täkäläisen tavan mukaan ehkä yhdeltätoista, ehkä kahdeltatoista, jos saapuu ollenkaan. Pienoisen lisäjännityksen loppuajalle tekee myös se, että meille on varattu lennot täältä Singaporeen 1.3. ja Jussin ja Kostin viisumi päättyy 28.2.. Nähtäväksi jää, miten tämä ongelma ratkaistaan...

Kommentoi

Bangkok 21.1.2010

Jo lähes 3 viikkoa paikallaan Bangkokissa ja seuraava reissu viikon päässä... Näin pitkään ei ollakaan vielä aloillamme pysytty! Tosin omalta kohdaltani tämä ei täysin pidä paikkaansa, sillä poistuin viime sunnuntaina maasta viideksitoista minuutiksi;). Kävin Kambodzassa visa run:illa, eli hakemassa rajalta leiman passiin, joka oikeuttaa taas kolmen kuukauden oleiluun maassa.

Asioiminen Thaimaan immigration officessa kaikkine paperitöineen ei oikein houkuttanut ja koululta olisi pitänyt pyytää papereita ja lähettää ne ilmeisesti jo kuukautta ennen viisumin salliman oleskeluajan umpeutumista immigration officeen. Lisäksi tiedossa olisi ollut jonottamista ja oleskeluaikaa vain kuukaudeksi, joten ajatus päivän ajan bussissa istumisesta tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta. Bussissa tuli katsottua kolme leppoista leffaa ja nukuttua, joten matka meni mukavasti pienestä jännityksestä huolimatta. Olin kuullut kauhujuttuja lisämaksuja keksivistä rajavartioista yms, mutta vastassa olikin vain leveästi hymyilevä, flirttaileva virkailija, joten rajan ylitys sujui ongelmitta, kun vain hymyili nätisti takaisin. Matkan järjestänyt Quick Thai visa run hoiti kaikki käytännön jutut viisumista lähtien ja meidän piti ainoastaan täyttää pari lappua ja kävellä luukun ohi passi kädessä Kambodzaan ja takaisin.

Viime viikolla aloitin myös Joogan niin kuin itselleni lupasin ja olen pitänyt siitä kovasti, vaikka nyt onkin lihakset olleet kipeänä joka päivä. Päädyin Yoga Sutra nimiseen joogakouluun, sillä se sijaitsee melko lähellä, vain muutaman kilometrin päässä meistä, Chong Nonsissa. Tosin täällä tuo lähellä oleminen on melko suhteellista, sillä matkan tekoon tuonne saa varata ainakin tunnin aikaa. Yoga Sutralla oli hyvät englanninkieliset sivut, mutta siitä huolimatta olen siellä ainoa farang (länsimaalainen) ja se on tuntunut olevan ohjaajista välillä kovin hauskaa. Niinpä saankin usein erikoiskohtelua ja ohjaajat tulevat vääntelemään raajojani kaikkiin kummallisiin asentoihin... Näillä opeilla taidankin olla aikamoinen Joogi Suomeen palattuani!

Nyt kun ollaan oltu Bangkokissa näin pitkään, niin on pitänyt käyttää koulun jälkeen hyväkseen hieman normaalia enemmän muitakin kaupungin illanviettomahdollisuuksia. Kostin kanssa ollaan käyty useammassakin eri leikkipaikassa, joita löytyy ostareista ympäri kaupunkia ja tästä melko läheltäkin. Siellä on kiva purkaa pallomeressä ja liukumäissä energiaa, jota pieneen poikaan kerääntyy päivän aikana aivan uskomaton määrä! Olemme myös saaneet Jussin kanssa reissumme ensimmäisen vapaaillan, kun eräs ihana vaihtarikaverimme lupautui leikkimään Kostin kanssa sen aikaa, kun piipahdimme leffassa keskustassa. Kävimme katsomassa Avattaren Siam Paragonissa 3D:nä ja se oli kyllä paras leffakokemus pitkiin aikoihin, vaikka korvat humisivatkin vielä monta tuntia näytöksen jälkeen kovan volyymitason ansiosta. Mutta suosittelen, ehdottomasti, Avatar 3D:nä!!!

Toissa perjantaina AE:n Harri ja Tuomas järjestivät meille vaihtareille illan melko hauskassa ravintolassa nimeltä Gabbages&Gondoms. Paikalla oli koko Kasetsart Universityn uusi vahvistus, sekä osa meistä jo pidempään täällä olleista Siamilaisista. Ravintola on nimestään huolimatta (tai ehkä juuri siksi) yllättävän suuri ja suosittu, varsinkin turistien keskuudessa. Se on perustettu osana Population & Community Development Associationin perhesuunnittelu / sukupuolivalistuskampanjaa ja niinpä mekin saimme kaikki ruoan päälle pastillien sijasta kondomit. Sisustus oli myös tehty, mistäs muusta kuin näistä kyseisistä kumeista ja ne loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä niin lampunvarjostimissa, kuin kuusenkoristeinakin.

Eilen kävimme tutustumassa Bangkokin korkeimman rakennuksen, Baiyoke-towerin, 78 kerroksen buffettiin. Meitä oli liikkeellä muutama suomalainen vaihtari, Kosti, Jussi ja AE:n Harri. Kun oli vielä valosaa, kävimme ylimmässä kerroksessa (84) katsastamassa miltä Bangkok näyttää 300 metrin korkeudessa ja sen jälkeen palasimme muutaman kerroksen alemmas syömään kymmenellä eurolla mahamme täyteen rapuja, pastoja, pihvejä, salaatteja, sushia, paistettuja kaloja, pitsoja, hedelmiä, kakkuja... mitä vain. Ruoka taisi maistua muille oikein hyvin, paitsi Jussilla oli hieman ongelmia päästä vauhtiin edellisiltaisten syntymäpäiväjuhliensa vuoksi... Pojat olivat olleet Thanon Khao Sanilla baarien sulkeutumiseen asti ja siitä oli pitänyt tietysti jatkaa vielä salakapakkaan, kuin todistuksena siitä, ettei se kahdenkymmenenyhdeksän vuoden ikä vielä tunnu missään. Taisi se kuitenkin vähän tuntua, sitten seuraavana päivänä;)

Mutta viikko opiskelua vielä edessä ja sitten jälleen tie vie... tällä kertaa kohti Malesiaa ja etelän saaria!

Kommentoi

Bangkok 7.1.2010

Nyt on sitten uusi vuosikymmen pyörähtänyt käyntiin, mutta täällä Bangkokissa elämä jatkuu suunnilleen samanlaisena kuin viime vuonnakin. Opiskelu on jälleen alkanut pienen tauon jälkeen ja suurin piirtein kaikki opiskelijat ovat palailleet koulun penkille. Uuden vuoden kunniaksi olen päättänyt, että nyt on aika alkaa harrastaa jotain muutakin kuin altaalla löhöilyä ja niinpä olen tutkaillut muutamien jooga-paikkojen sivuja. Jospa täältä saisi vietyä Suomeen mukanansa uuden harrastuksen kaiken halvalla ostetun tavaran lisäksi:).

Pari viikkoa on kulunut yhdessä silmänräpäyksessä ja olemme tehneet taas niin paljon asioita, etten tiedä miten ne tänne tiivistäisin. Yritän kuitenkin... Viime kerralla mainitsinkin, että olimme lähdössä Sametille viettämään Joulupäivää. Joulukuun viimeisenä perjantai aamuna hyppäsimme taas Victory monumentilta minivanin kyytiin. Me nukuimme Kostin kanssa onneksi lähes koko kahden ja puolen tunnin matkan onnellisen tietämättöminä kaahailusta ja havahduimme vasta juuri ennen Ban Phe:n satamaa. Satamassa varustauduimme tulevaan ostamalla hellehatun, aurinkolasit sekä uimashortsit ja onneksemme kaikille ostoksille oli käyttöä.

Viime kerralla, kun kävimme saarella vaihtariporukan kanssa majoituimme Ao Hin Khok rannalle, joka on melko rauhallinen ranta Sametin päärannan ja toisen hieman vilkkaamman rannan välissä. Silloin kyseinen ranta palveli meitä mainiosti, sillä sieltä oli helppo kävellä illalla istuskelemaan muiden rantojen kuppiloihin ja kuitenkin kyseinen ranta oli lungi ja siellä majoituimme ilmeisesti saaren halvimmissa bungaloweissa. Nyt halusimme kuitenkin suunnata vielä hiljaisemmalle rannalle ja niinpä valitsimme kohteeksemme Ao Wai:n joka sijaitsee lähellä saaren eteläkärkeä ja siellä sijaitsee vain Sametwille Resortin omistamia bungaloweja.

Aika Koh Sametilla oli juuri sitä mitä olimme odottaneetkin. Pyysimme halvimman bungalowin ja se sijaitsi yllätykseksemme aivan rannan tuntumassa. Meillä oli käytännössä siis bungalowimme edessä oma kaistale rantaa, jossa makoilimme, teimme hiekkalinnoja ja välillä pulahdimme mereen uimaan. Kokeilimme myös hieman snorklausta, mutta maski ei ollut ilmeisesti paras mahdollinen (päästi vettä), joten kokemus jäi aika vaisuksi. Jussi kuitenkin näki veden alla värikkäitä kaloja ja kaikenlaisia melko erikoisen kuuloisia asioita. Illalla kävimme länsirannalla katsomassa kuinka aurinko laski, muuttui suureksi ja punaiseksi ja lopulta laski tumman meren taa. Kostin nukahdettua pääsimme jälleen tuhoamaan muutaman Chang-oluen ihan kahdestaan. Nostimme kuistiltamme muovituolit pimeälle rannalle ja katselimme tähtiä sekä spottailimme taskulampulla rannalla vilistäviä rapuja, jotka pimeän turvin yrittivät aina hiipiä luoksemme.

Sametilla olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta lähdimme sunnuntaina takaisin Bangkokiin, sillä maanantaina saimme hyvän ystävän luoksemme kylään. Ajatuksena oli viettää kaupungissa pari päivää ja aloittaa sen jälkeen vuoden vaihteen juhlistaminen Koh Changilla. Menimme maanantaina Kostin kanssa Ellua lentokentälle vastaan ja Ellu sai taksissa Kostilta sellaisen halikuurin osakseen, että luultavasti tiesi olevansa tervetullut vieras. Tiistaina vietimme aamupäivän rennosti altaalla ja illalla suuntasimme Ellun kanssa Khaosan Road:lle. Ilta olikin erityisen hauska! Juttelimme monen maalaisten ihmisten kanssa, joimme drinkkejä ja aamuyöstä pistelimme torakoita ja heinäsirkkoja suolaisennälkään. Neljä tuntia sen jälkeen kun lähdimme Khaosanilta Sivalaille nukkumaan palasimme sinne takaisin Jussin ja Kostin kera hypätäksemme Koh Changin lautalle vievään VIP-bussiin.

Koh Chang on kaunis saari. Sen keskusta on rehevää sademetsää ja korkeusvaihtelut tekevät siitä maisemiltaan komeamman kuin mitä Koh Samet on. Rannat ovat mukavia vaikka hiekka ei täälläkään ole Sametin veroista. Päärannalla, White Sand Beachilla emme missään välissä käyneet, mutta muut rannat mitä näimme olivat suhteellisen väljiä siitäkin huolimatta, että uutena vuonna saari oli aivan täyteen buukattu. Ikävää kuitenkin on, että täällä monet kauniit paikat on pilattu liialla rakentamisella, varsinkin kun suuri osa on rakenettu ”nopeasti jotain”-periaatteella ja täysin turisteja varten.

Jussi ja Kosti näkivät varmasti meistä eniten saarta skootterilla ajellessaan. Mekin ajoimme Ellun kanssa skootterilla yhtenä päivänä, mutta meillä oli hieman erilaiset intressit kuin pojilla. Me suuntasimme saaren hipahtavalle Lonely Beachille ottamaan bambutatuoinnit hyväksi kehutussa Koh Changin Bamboo tattoossa. Ellulle tuli hieman suurempi kuva pohkeeseen, minulle vain pieni teksti selkään. Jos olisin vielä menossa Changille menisin ehdottomasti ottamaan lisää bambutatuointia selkääni, niin miellyttävä se oli koneella tehtyyn verrattuna. Ja onhan tällä tatuointilajilla mielenkiintoinen historia täällä Thaimaassa.

Samaisella Lonely Beachilla vaihdoimme myös uutta vuotta ja pippalot olivat kyllä aikamoiset. Meno jatkui aikaiseen aamuun, mutta niin kai se uutena vuonna kuuluukin. Jussi ja Kosti olivat kiltisti hotellilla nukkumassa kun tytöt pistivät tuulemaan. Veronsa juhliminen toki vaatii ja niinpä seuraava päivä menikin melko harakoille. Rannalla tuli oleiltua ja Ellu kävi Jussin kanssa skootteri ajelulla, kun me nukuimme Kostin kanssa päiväunia. Suuntasimme Changilta Ellun kanssa hieman poikia aiemmin takaisin Bangkokiin, jotta ehdimme käydä vielä katsastamassa Night Bazarin ja kaupungin keskustan. Pojat kävivät sillä aikaa snorklailemassa Koh Mak saarella, joka oli kuulemma ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Ainakin vielä...

Seuraavaan reissuun saattaakin mennä nyt pieni hetki, sillä vaikka kaikki täällä onkin kovin halpaa, alkaa kolmi henkisen perheen reissailu käydä kukkaron päälle. Tulevina kohteina suunnitelmissa on kuitenkin käväistä vielä Koh PhiPhillä, Koh Lantalla, Koh Tarutaolla, Malesiassa, Kanchanaburissa, Singaporessa ja Balilla. Ja tietysti täytyy välillä vähän opiskellakin;)

Kommentoi

Bangkok 24.12.2009

 Tänään avattiin viimeinen luukku mummin Kostille lähettämästä joulukalenterista ja siellä oli joulupukin kuva. Siitä päättelimme, että tänään täytyy olla jouluaatto!

 Pieniä muistutuksia tulevasta joulusta on saanut kaupungilla kulkiessa: joululaulut ovat soineet jo muutaman viikon tavarataloissa ja kaupungilla näkee jouluvaloja sekä koristeltuja suuria muovikuusia. Kaupat on varustettu joulukrääsällä, valmiiksi pakatuilla herkkukoreilla ja muilla lahjaideoilla. Jostain kumman syystä kaiken tämän keskellä se oikea joulumieli on kuitenkin jäänyt puuttumaan... Ehkäpä helteellä ja ympäristöllä saattaa olla oma osuutensa asiaan, sekä myös sillä, että tein tänään viimeisen mid-term exam:n, joten joulua ei ole ehtinyt oikein alkaa miettiäkään ennen tätä päivää.

 Tenttejä oli tällä viikolla yhteensä kolme. Eilen oli International trade operations:in sekä Production & operation managementin tentit ja tänään oli vuorossa Business policy. Advertising:sta ja International Marketing:sta teimme projektityöt jo lukukauden kuluessa, joten niistä ei ollut ollenkaan tenttejä. Vaihdon alussa mietitytti, mitenköhän selviydyn opiskelusta ilman alan pohjakoulutusta varsinkin kun kaikki opiskelu tapahtuu englanniksi. Kurssit ovat kuitenkin osoittautuneet melko helpoiksi ja tentteihinkin saimme tietää lähes kaikki kysymykset etukäteen, joten enää en ole ollenkaan huolissani.

Opettajat täällä arvostavat kovasti suomalaisten kielitaitoa ja pitävät meitä hyvinä opiskelijoina paikallisiin verrattuna. Ja täytynee myöntää, että eroja on kyllä huomattavissa, siitäkin huolimatta, että vaihtarit matkustelevat täällä paljon, eivätkä uhraa kaikkea aikaansa opiskeluun. Useat paikalliset (ainakin Siam University:ssa) yrittävät päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Otettakoon esimerkiksi vaikka Production & operationin viimetunnit, jossa piti palauttaa kotitehtäviä opettajalle. Annoin yhden opiskelijan kopioida vastaukseni ennen tuntia, koska hän sanoi ettei osannut niitä ja ajattelin niistä olevan hänelle apua tenttiin lukemisessa. Tunnilla huomasin, että hän ja viisi muutakin opiskelijaa kopioi vastauksiani kynät sauhuten ja tunnin lopussa kaikki palauttivat samanlaiset kopiot opettajalle. Täytyy myöntää, että vähän ärsytti.

 No tämän aamuisen Business Policy:n tentin jälkeen ei tarvitse miettiä koulujuttuja hetkeen, sillä aion pitää yli viikon vapaata:). Päivällä kun tulin koululta aloitimme aaton vieton ja suuntasimme suomalaisten omistamaan Aalto Kitcheniin, jossa oli tarjolla joulu-menu kinkkuineen ja laatikoineen. Suomalainen jouluruoka oli ihan mukavaa vaihtelua riisille ja se ainakin takasi kaikille perinteisen jouluolotilan, eli ähkyn. Syömisen jälkeen palasimme Sivalaille, sillä aavistelimme, että meille saattaa olla tulossa vieras. Kosti on odottanut kovasti joulupukkia ja kyllähän se pukki tiensä tällekin puolen mapalloa löysi. Arvata saattaa kuka oli ollut meistä kaikkein kiltein...

Huomenna heräämme aamulla aikaisin ja lähdemme Koh Sametille viettämään aurinkoista joulupäivää ja viikonloppua. Odotan myös innolla ensi viikkoa, sillä saamme silloin ihania ystäviä tänne luoksemme ja pääsemme viettämään yhdessä uutta vuotta Koh Changille! Siitä tarinointia sitten ensi kerralla.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE SEKÄ ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010!

Kommentoi

14.12.2009 Bangkok

Saavuimme reissuiltamme perjantain sijaan toissapäivänä, lauantai-aamuna. Se miksi saavuimme päivää myöhemmin kuin oli tarkoitus, onkin pitempi tarina ja niinpä taidan säästää sen viimeiseksi;). Juna oli perillä Bangkokissa hieman seitsemän jälkeen ja ehdin nopeasti piipahtaa Sivalaissa suihkussa, ennen luennolle lähtöä. Ensimmäistä kertaa saavuin luennolle viimeisenä, vaikkei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun olin myöhässä. Palautin tunnilla kaikki kotitehtävät ajoissa ja se taisi olla niin erikoista, että paikallinen opettaja hymyili leveästi ja totesi: ”You aa my best student, look everyone!” 

Viikkoa aiemmin lomamme Chiang Maissa jatkui rauhallisesti. Kuninkaan syntymäpäiväjuhlat olivat melko vaisut, vaikkemme tosin mitään valtavaa rellestystä odottaneetkaan. Kävimme syömässä hyvin sekä katsomassa keskustan torilla kuinka ihmiset olivat kerääntyneet kuuntelemaan paikallista orkesteria ja katsomaan ilotulitusta, joka ei kyllä vetänyt vertoja Tampereen itsenäisyyspäivän ilotulitukselle. No ainakin juhlat olivat tunnelmalliset ja niiden hartaudesta välittyi selvä kunnioitus hallitsijaa kohtaan.

Sunnutaina kävimme retkellä Doi Suthepin vuorella sijaitsevalla temppelillä, sekä Chiang Mai Zoo:ssa, joka on Thaimaan suurin eläintarha. Molemmat olivat ehdottomasti vierailemisen arvoisia kohteita. Temppeli oli kaunis ja näkymät vuorelta Chiang Maihin olivat upeat, sijaitseehan temppeli sentään 1600 metrin korkeudella. Eläintarhakin oli todella positiivinen yllätys. Eläimillä tuntui olevan tilaa aitauksissaan ja ympäristö oli mahdollisimman luonnonmukaisen oloista (vaikka tiedä sitten mikä on todellisuus eläineten oloista...). Eläintarha sijaitsi myös Doi Suthepin vuoren rinteillä. Kuvat varmasti kertovat näistä paikoista enemmän kuin osaan sanoin kertoa:).

Päätimme sunnuntaina, ettemme haluakaan lähteä alaspäin Bangkokia kohti vaan suuntasimme vielä pohjoisempaan Pai:hin, entiseen reppureissaajien suosikkikylään, joka on nyttemmin kallistunut ja saavuttanut suosiota paikallisten lomakohteena. 150 kilometriä serpenttiinitietä vuoristossa ylös ja alas taitettiin n. kolmessa ja puolessa tunnissa. Maisemat näyttivät lupaavilta, mutta puolessa välissä ilta pimeni niin, että Pai:hin saapuessamme emme oikeastaan enään nähneet mihin tulimme.

PAI. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, sillä keskusta oli aika lailla vilkkaampi, kuin mitä olimme odottaneet. Onneksi tajusimme seuraavana päivänä saapumisestamme vuokrata skootterin ja onneksi tapasimme erään Pai:ssa asuvan Aussin, joka kertoi meille minne kannattaa suunnata. Heti, kun saimme kulkupelin allemme ja pääsimme kilometrin verran kylän keskustan ulkopuolelle, aika pysähtyi. Ylitettyämme Pai River:n saavuimme maaseudulle, jossa sinisen taivaan alla lepäilevät keltaiset pellot ja rehevän vihreät vuoret ympäröivät meidät joka puolella. Siitä lähtien se oli rakkautta.

Vietimme kaksi yötä ylihintaisessa bungalowissa keskustassa, kunnes löysimme peltojen keskeltä Farmers Home:n vaatimattoman bungalowin, jossa meidän olisi pitänyt olla koko ajan. Vaikka paikka oli alkeellinen, sieltä löytyi kaikki tarvittava, vessa, suihku, pehmeä sänky ja hyttysverkko. Tähän aikaan vuodesta ilmastoinilla kun ei Pai:ssa tee mitään ja telkkarikin olisi ollut täysin tarpeeton. Skootteri oli meillä vuokralla kaksi vuorokautta ja kiertelimme sinä aikana kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Näimme kuumat lähteet, World War II Memorial Bridgen, Pai kanjonin, Pam Bok vesiputouksen ja paljon muuta mielenkiintoista ajellessamme maaseudulla n. 20 km:n lenkin. Tiet olivat mukavan rauhallisia ajella ja maaseudulla tuli vastaan enemmän norsuja kuin autoja.

Toiseksi viimeisenä päivänä Pai:ssa kävimme varaamassa ja maksamassa Vani kyydin Chiang Maihin, sekä junaliput Chiang Maista Bangkokiin. Illalla istuimme Jussin kanssa vaatimattoman bungalowimme kuistilla Kostin nukkuessa ja siemailimme Chang-olutta. Pimeässä kaukana vuorten alla loisti vain muutamien bungalowien valoja ja sirkkojen sirityksen lisäksi Farmers Homen ravintolasta kaikui vaimeasti paikallista iskelmää. Viileän ilman ansiosta tunnelma oli kuin Suomessa juhannuksena, vain aurinko puuttui. Tulevan lähdön aiheuttamasta haikeudesta huolimatta mietimme, kuinka onnellisia ja onnekkaita olemmekaan.

Torstaina onnemme kuitenkin hetkellisesti kääntyi, sillä kun saavuimme Chiang Maihin, saimme kuulla, että junalippujemme kanssa ”saattaa olla ongelma”. Ne eivät nimittäin olleet siellä ”toimistossa” (joka osoittautui Panda House hotelliksi), mistä junaliput meille myynyt Tom (Krittapat) oli kertonut meidän saavan ne. Ensin Tom sanoi meille puhelimessa, että junaliput oli lähetetty vahingossa Paihin ja että joku on lähtenyt tuomaan niitä meille. Lähdimme käymään asioilla ja kun palasimme hotellin virkailija kertoi meille, että Tom on huijannut ennenkin ihmisiltä rahoja ja hän todella toivoi, että saamme lippumme. Aloimme kuitenkin pelätä pahinta.

Monen puhelun jälkeen Tom järjesti meidät rautatieasemalle, jossa totesimme, ettei meillä ole edelleenkään lippuja. Palasimme Panda Houseen. Virkailijat olivat pahoillaan puolestamme ja neuvoivat meitä, kuinka kannattaa toimia. He myös soittivat kanssamme poliisille ja olivat joka tavoin avuksi. Uhkailimme Tomia poliisilla ja vaadimme häneltä lippujen hinnan lisäksi hotelliyön aterioineen, sillä meillä ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin jäädä Chiang Maihin yöksi. Olimme jo valmistautuneet palaamaan Pai:hin vaatimaan rahoja Tomilta poliisin kera, mutta seuraavana aamuna rahat tupsahtivat hotellin tilille, joten varasimme helpottunenina junaliput seuraavaan yöjunaan. Täytyy myöntää, että hampaankoloon jäi kaivelemaan, ettei Tom saanut vieläkään rangaistustaan ja jatkaa varmasti edelleen tekosiaan...

Se on jännä juttu, että vaikka periaatteessa tietää, ettei ihmisiin täällä kannata luottaa liikaa, niin näköjään ihmisten ystävällisyys sokaisee. En olisi Pai:ssa osannut hetkeäkään epäillä Northern Green Pai Adventure Tours:n ja Tomin luotettavuutta, varsinkin kun toimiston edessä luki ”Tourist information”. Ehkä taas opimme jotain, ja mikäli joku on matkalla Pai:hin, älä toista tekemäämme virhettä. Pyydämme myös kaikilta apua levittämään sanaa tästä (muuten niin ihanan kylän) nilkistä!

Lisää kuvia löytyy osoitteesta www.kilroyblogs.fi/annak

Kommentoi

4.12.2009 Chiang Mai

Pahoittelen jo etukateen a:n ja o:n pilkkujen puuttumista, seka sita, etten saa viela kuvia laitettua, ne tulevat sitten hieman jalkikateen.

Havahduin Eilen aamulla 6.45 Kostin vieressa samoihin sanoihin, kuin joka aamu: "Nyt on valoisaa! Joko saa herata?" Muuten aamu ei ollutkaan aivan tavanomainen. Olimme nukkuneet yon junassa ja nyt 12 tunnin matkan jalkeen aloimme olla jo melko lahella pohjoista maaranpaatamme Chiang Mai:ta. Raotin junan ikkunan verhoa ja nakyma sai siina hetkessa unohtamaan huonosti nukutun yon ahtaassa kakkosluokan alasangyssa. Vehreiden vuorien ymparoimilla usvaisilla riisipelloilla miehet olivat jo saapuneet toihin suurissa lierihatuissaan ja lehmat mutustelivat kiireettomina heinaa auringon noustessa oranssina pallona vuorten takaa. Voiko taman rentouttavampaa nakya olla!

Taytyy myontaa, etta taman loman jarjestaminen tulee vaatimaan muutaman paivan lintsaamisen yliopistolta ensi viikolla, mutta tuskimpa sita kukaan opettaja edes huomaa. Ja teinhan niin ahkerasti kotitehtavia ja markkinoinnin esseeta viime viikolla etta nyt on hyva syy ottaa jalleen rennosti:). Viime viikko kuluikin tasta syysta Bangkokissa hyvin rauhaisasti. Oikeastaan muuta mainitsemisen arvoista ei tullut tehtya, kuin elokuvissa kaytya. Kavimme katsomassa pohjoismaisilla filmifestareilla naytetyn suomenkielisen Joulutarinan. Kostikin jaksoi katsoa elokuvan oikein kiltisti, olihan samassa naytoksessa sentaan joulupukki...

Alkuviikosta haimme junaliput rautatieasemalta. Huomenna on thaimaalaisten rakastaman kuninkaan syntymapaiva ja niinpa kaikki katsomamme junavaihtoehdot oli jo buukattu tayteen. Jouduimme siis lahtemaan paivaa aiemmin reissuun, mutta mitas tuosta. Suurempi moka oli se, etta menimme varaamaan majoituksen Chiang Maihin rautatieasemalta, silla niinhan siina kavi, etta maksoimme todennakoisesti ainakin tuplahinnan hotellistamme. No ei 700 bahtiakaan/yo (15 euroa) kivasta hotellista nyt kovin paljolta tunnu, mutta olisihan se ollut kivempi maksaa vain puolet.

Tanaan kavimme jarjestetylla retkella Chiang Main lahella elefantti farmilla, upealla vesiputouksella, seka laskimme bambulautalla hurjia koskia! No eivat ne nyt ehka niin hurjia olleet, mutta kylla meita kaikkia taisi vahan jannittaa. Vaatteet siina touhussa ainakin kastuivat joka iikalta. Maisemat olivat tietysti aivan mahtavia ja ilmakin mita mainioin. Taalla ilma on mukavan raikasta ja lamminta, ei kuumaa ja hiostavaa, niinkuin Bangkokissa.

Viikon loma on nyt siis aluillaan ja internet aika uhkaavasti lopuillaan, joten taidan jatkaa kirjoittelua toisella kertaa. Me jaamme tanne juhlimaan kuninkaan syntymapaivaa ja maanantaina lahdemme takaisin etelaan kohti Bangkokia. Matkan varrella on tarkoitus pysahtya jonnekin, saa nahda minne;). Ensi perjantaina olemme toivottavasti jalleen turvallisesti takaisin Thonburissa Sivalai Placessa, meidan Thaimaan kodissa.

Hyvaa itsenaisyyspaivaa kaikille Suomeen!

Kommentoi

Bangkok 22.11.2009

 Nyt on ollut muutaman päivän aivan mahtava ilma. Lämpötila on pysytellyt alle kolmenkymmenen, mutta aurinko on kuitenkin paistanut lähes koko ajan kirkkaalta taivaalta. Näinä päivinä on pystynyt kulkemaan jopa lyhyitä matkoja kävellen ilman, että hiki valuu norona selässä. Eilen kun kävimme iltapäivällä uimassa, meille tuli kaikille jopa hieman kylmä, mitä ei ole tapahtunut varmasti kertaakaan aiemmin!

 Perjantaina vietimme vapaapäivääni lokoisasti Siam Park Cityn vesipuistossa, Bangkokin laitamilla. Puistossa oli erikseen huvipuisto-osio kaikkine vetkutuslaitteineen ja kummituslinnoineen, sekä perällä sijaitseva vesipuisto. Kosti olisi tietysti halunnut testata kaikki laitteet, mutta isänsä viisaiden neuvojen ansiosta hän tiesi hyvin koko loppupäivän, missä laitteessa tulee pissa housuun ja missä taas oksennusta paidalle... Niinpä laitteet jäivät kokeilematta yhtä pientä kolikolla toimivaa vanhaa autoa, sekä dinosaurusajelua lukuunottamatta. Water Park oli tietysti kovasti Kostin mieleen ja kyllähän me isommatkin siellä viihdyimme, vaikka puisto olikin selvästi suunnattu enemmän lapsille kuin aikuisille.

 Perjantai-ilta menikin hyvin suomalaisissa tunnelmissa, sillä alakerran vaihtarikaverimme järjestivät meille kaikkien iloksi pikkujoulut! Meitä suomalaisia on täällä niin paljon, että vieläkin tapaamisissamme tulee tutustuttua uusiin ihmisiin, mikä on tietysti oikein mukavaa. Me jaksoimme Kostin kanssa olla mukana juhlahumussa hieman yli kahdeksaan, jonka jälkeen olikin jo hyväksi lähteä pienen pojan kanssa kotiin keräämään voimia seuraavan päivän luentoa varten. Jussilla oli tällä kertaa hyvin ansaittu oikeus jatkaa iltaa muiden kanssa. Porukan bileet jatkuivat RCA:lla, joka on paikallisten nuorten ja muunkin bilekansan suosima baarikatu Bangkokin keskustan tuntumassa. Mukavaa kuulemma oli, siitäkin huolimatta, että kadulla myydään varmasti Bangkokin kalleimat Chang-oluet.

 Eilen illalla lähdimme kävelemään hotelliltamme läheiselle hieman isommalle kadulle Charantchanitwong:lle etsimään illallistamispaikkaa. Täällä kun tulee päivittäin syötyä parikin kertaa ravintolassa, vain aamupalat ja pientä iltapalaa olemme syöneet asunnollamme. Nyt eksyimme ensimmäistä kertaa ravintolaan, jossa kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Harmittelimme, kun meillä ei ollut mitään sanastoa mukanamme ja niinpä osasimme sanoa thaiksi vain kanaa, ei tulista, vähän tulista, kaksi ja vettä. Jännityksellä odotimme, mitä eteemme tuodaan. Saimme kuin saimmekin kaikki oikein maukkaat paistetut riisi/kana annokset, sekä vettä, kaikki noin sadalla bahtilla eli vähän yli kahdella eurolla. Parin viikon ravintolatestailujen perusteella mielestämme parhaita (ja halvimpia) ovat ehdottomasti olleet pienimmät ja vaatimattomimmat keittiöt, joissa paikallisetkin syövät. Ja mitään vatsaongelmia meillä kellään ei ole edelleenkään ollut.

 Tänään piipahdimme päivällä Chatuchakin Weekend Marketilla. Aina viikonloppuisin markkina-aluelle ahtautuu kuutisentuhatta myyjää ja monin kertaisesti asiakkaita. Tavaran määrä oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Sieltä löytää varmasti kaiken tarvitsemansa tai pikemminkin kaiken, mitä ei oikeasti tarvitse... Me katselimme markkinoilla lähinnä vaatteita, ja teimme heräteostoksia. Kostille tulikin ostettua pari lintumagneettia, jotka taitavat kuulua gategoriaan: heitetään roskiin, kun lähdetään kotiin. Tarpeeton kulutus on juuri yksi niistä asioista, jotka häiritsevät itseäni tässä kulttuurissa, niinpä toivon, että ensi kerralla tällaiset älyttömät hankinnat jäävät meiltä väliin.

 Niin kuin olimme etukäteen uumoilleetkin, vaaleakutrinen poikamme on herättänyt täällä kovasti ihastusta ja ihmetystä paikallisten keskuudessa. Monet heiluttelevat ja hymyilevät kadulla meille ja Kostille ja siitähän vasta riemu syntyy, kun Kosti hymyilee ja sutkauttaa takaisin Sawatdee cup. Hotellilla suuri osa henkilökunnan naisista on kovasti pikkumiehen perään ja niinpä Kosti saakin päivittäin nameja poskisuukkoja vastaan. Saapa nähdä, mitä kujeita Kosti nameja ansaitakseen vielä tänä aikana keksiikään.

 Tekstistä saattaa paistaa läpi, että se opiskelun täyteinen viikko, josta puhuin, ei ole ihan vielä alkanut. Saapa nähdä alkaako se täällä ikinä;). Ehkä olen jo niin omaksunut paikallisten rennon ja stressittömän elämänasenteen, että paluuta Suomessa totuttuun työtahtiin ei enää ole...

Kommentoi

Bangkok 17.11.2009

Aika Bangkokissa on kulunut hurjaa vauhtia eikä mikään muu päivä täällä ole tuntunut pitkältä, paitsi sunnuntai ennen poikien saapumista. Silloin vain odotin päivän vaihtumista seuraavaan. Ja se odotus palkittiin. Viime viikon maanantaina koitti vihdoin se hetki kun sain lähteä noutamaan Jussia ja Kostia lentokentältä. Voi miltä tuntuikaan, kun pieni pellavapää juoksi pitkin lentokentän käytävää kädet leväällään ja kapsahti kaulaan kuiskaten korvaan: äiti. Sillon eivät olleet onnenkyyneleet kaukana, vaikka vain pari viikkoa ehdittiin erossa olla.

Viime viikko meillä kuluikin pitkälti poikien kotiuttamisessa. Kiertelimme majoituksemme Sivalai Placen lähiseutuja, kävimme kaupassa, pyykkäsimme, osallistuimme kaikki koulun järjestämälle Thain kielen alkeiskurssille, vietimme aikaa uima-altaalla ja kiertelimme taksilla ympäri Bangkokia. Näytin Jussille ja Kostille Khao San Roadin tavarameren, sekä Lumphini Parkin, josta löysimme kuin löysimmekin Kostille lasten leikkipaikan:) Yritin myös käydä koulussa, tai siis kävinkin, mutta kuinka läsnäolevana, se on eri juttu.

Etukäteen hieman jännitti, miten Kosti suhtautuu kuumuuteen ja hurjaan liikenteeseen ja löytyykö täältä riittävästi tekemistä pienelle pojalle. Hieman myös mietitytti mitä ruokaa Kosti voi täällä syödä. No, ainakin tähän mennessä kaikki on osoittautunut paljon helpommaksi, kuin mitä olin osannut kuvitellakaan. Ruokien suhteen ei ole ollut mitään ongelmaa, kunhan muistaa pyytää mej phet ka, ei tulista kiitos. Kuumuuskaan ei ole menoa haitannut, tosin ensimmäisestä hikisestä ja katkonaisesta yöstä viisastuneena olemme pitäneet ilmastointia tai fan:ia (eli tuuletinta) päällä öisin.

Ei hyvää, ettei jotain huonoakin, niinpä pääsin viime viikolla tutustumaan sekä paikalliseen sairaalaan, että hammaslääkäriin. Sairaala, Thonburi Hospital, on yksityinen sairaala aivan lähellä majoitustamme. Se on erittäin siisti, palvelu on todella hyvää ja kaikki kenen kanssa asioin puhuivat englantia, mutta täkäläinen hoitokäytäntö on ehkä hieman huvittava. Kävin punnituksessa, verenpaineen mittauksessa sekä n. kolmen hoitajan ja yhden lääkärin juttusilla, ennen kuin tapasin oikean lääkärin hoitamaan käsivarressani olevaa haavaa. Tosin eipä tarvinnut soitella etukäteen ja jonotella päiviä lääkärille pääsyä. Nyt käyn sairaalassa kerran päivässä puhdistuttamassa haavan, siihen asti, kunnes se paranee. Tätä sairaalaa voisin ehdottomasti suositella kaikille Thonburin seudulla majoittuville.

Hammaslääkärissä taas kävin Sivalai Placen omistajan suosittelemassa Dental Health Center:ssa. Sanotaanko, että kokemus oli ihan OK, mutta väitän nähneeni Bangkokissa kliinisemmänkin näköisiä hammaslääkäreitä. Paikka oli hieman kulahtanut, eivätkä lääkärin instrumentitkaan hohtaneet uudenaikaisuuttaan... Lääkäri puhui kuitenkin myös ihan ymmärrettävää englantia ja oli todella ystävällinen, joten päälimmäiseksi jäi ihan hyvät tunnelmat käynnistä. Tätä paikkaa en kuitenkaan välttämättä suosittelisi pahasti hammaslääkärikammoiselle.

Eilen illalla palasimme Hua Hinistä, jossa olimme viettämässä viikonloppua. Paikka oli aikas tavanomainen turistiranta, vilkas eikä kovin puhdas, mutta mukavan lähellä Bangkokia. Olihan siellä aurinkoa, merta ja hiennoa hiekkaa, josta Kostin oli mukava taiteilla hiekkalinnoja. Paikka ei kuitenkaan mitenkään vetänyt vertoja Koh Sametin saarelle, jossa poikkesimme suomalaisporukan kanssa pari viikkoa sitten. Koh Samet oli leppoisa ja kaunis; merivesi oli turkoosia, rannan hiekka valkoista ja saaren nimen mukaisesti samettisen pehmeää.

Menomatkan Hua Hinille taitoimme Vanilla (pikkubussi), joita lähtee Victory Monumentilta n. puolen tunnin välein. Vanikyyti oli kyllä mielestäni aikamoista kaahailua ja muutaman kerran tuli painettua omaa jarrua takapenkillä. Kostia ei tainnut jännittää ollenkaan. Paluumatkan Hua Hin:sta kuljimmekin paikallisten suosimalla kulkuvälineellä, ilmastoimattomalla junalla. Matka ei ollut ainakaan hinnalla pilattu. Meidän kaikkien liput maksoivat yhteensä alle 3 euroa.

Junamatka oli alkuun ihan mukava hienoine maisemineen, mutta matkan viiden tunnin kestosta, kaksi viimeistä tuntia alkoivat tuntua puuduttavilta ja kuumuus sekä meteli loppumattomalta. Kostikin kysyi loppumatkasta joka pysäkillä: ”Jäädäänkö me tässä?”. Jussi näki junassa jännittävän välikohtauksen, kun paikallinen humalainen trubaduuri sai vaunussamme iskun nyrkistä ja lopulta poliisi vei hänet pois. Minä olin niin uppoutunut Madventures:n Kansainvälisen seikkailijan opaaseen, että en havainnut koko tapahtumaa. Harmi, sillä thaimaalaisia taitaa nähdä aika harvoin tappelemassa...

Se siis viikonlopusta ja viime viikosta. Nyt on sitten jälleen yksi kouluviikko alussa ja näyttää siltä että siitä saattaa tulla jo melko opiskelun täyteinen. Olemme saaneet ensimmäisen laajemman kotitehtävämme International marketing kurssilta.Tehtävänä on n. 10 sivuinen essee, lähdemateriaalina kymmenen kirjaa ja palautukseen aikaa kaksi viikkoa, tämän lisäksi myös muilta kursseilta alkaa sadella tehtäviä, joten ehkä nyt on aika ryhdistäytyä. Tähän asti koulu onkin ollut lähinnä orientoitumista ja elämä täällä yhtä lomailua. No, enpä aio tehtäviä vääntää kotona hampaat irvessä, vaan otan tietysti kannettavan ja kirjat mukaan altaalle. Mikäs siellä on lukiessa, kun aurinko paistaa ja hotellin kioskista saa aivan mahtavaa, vastajauhetuista pavuista valmistettua Ice Cappucinoa!

Seuraavat pari viikkoa ja viikonloppua aiomme viettää Bangkokissa, joten eiköhän aikaa opiskelullekin jää. Seuraavana matkakohteena tähtäimessä siintää vehreän vuoriston ympäröimä, Thaimaan toiseksi suurin kaupunki Chiang Mai sekä maan suurin eläintarha sen lähettyvillä Pohjois-Thaimaassa. Niitä odotellessa aiomme nauttia leppoisesta elämästä Bangkokissa ja asettua aloillemme tänne rauhassa.

Jussi ja Kosti Lumphini Parkissa

Anna ja Kosti Lumphini Parkissa

Retken kohokohta

Hiekkalinnaa tekemässä Hua Hinissa

Banaani- ja kookospalmuja väliltä Hua Hin - Bangkok

Kommentoi

Bangkok 5.11.2009

Sawatdee ka!

Tästä alkaa blogini ja Kurkeloiden elämä Enkelten kaupungissa Bangkokissa. Tai oikeastaan se alkaa ensi maanantaina, kun mieheni Jussi ja kolme vuotias poikani Kosti saapuvat kaupunkiin. Siihen asti vietän nämä ensimmäiset kaksi viikkoa nautiskellen omasta ajasta, vaikka tottahan toki alkaa jo pieni ikävä hiipiä. Minä olen siis Anna, vaatesuunnittelun opiskelija HAMK:sta Wetterhoffilta. Nyt olen ollut Bangkokissa noin puolitoista viikkoa, mutta tuntuu kuin olisin asunut täällä jo ikuisuuden. Niin paljon on ehtinyt tapahtua, niin lyhyessä ajassa!

Viime keväänä sain päähänpiston lähteä vaihtoon. Jussi oli ensin hieman hämmentynyt ajatuksesta ja ei ehkä uskonut, että olen tosissani. En kai tainnut itsekään oikein uskoa;). Kun saimme vihdoin elokuussa varattua lennot ja majoituksen, aloimme kaikki tajuta, että me olemme oikeasti lähdössä. Meidän perhe Thaimaassa, palmujen alla, paahtavassa auringossa, suuren kaupungin sykkeessä... Neljä kuukautta! Nyt istun hotellihuoneessani kirjoittamassa ja kuuntelen avoimesta ikkunasta kantautuvia öisiä ääniä, sirkkojen siritystä, koirien haukuntaa ja keskustasta kantautuvaa vaimeaa liikenteen huminaa ja mietin kuinka mahtavaa onkaan olla täällä.

Päätin hakea vaihtoon kansainvälisen liiketalouden ohjelmaan Asia Exchangen (AE) kautta, sillä omalla koulutusohjelmallani ei ole tarjota kyseisiä vaihtopaikkoja. Asia Exchange on suomalainen organisaatio, jonka kautta voi hakea 3-4kk vaihtoihin eri kohteisiin Aasiassa. Hakeminen oli todella helppoa ja sain pian alustavan tiedon hyväksytyksi tulemisesta. AE piti vaihtoon lähtijät hyvin ajan tasalla vaihtoon liittyvissä asioissa ja auttoi käytännön järjestelyissä. AE:n kautta on mahdollista lähteä vaihtoon vaikka kaveriporukalla, ja niin moni on meidän ryhmässämme tehnytkin.

Lähtöjärjestelyt sujuivat meidän perheeltä melko hyvin, vaikka tietysti hoidettavia asioita riitti: apurahojen haku, lentoliput, majoitus, rokotukset, pojille passit, viisumit, postin siirto, lehtien peruutus, laskut suoraveloitukseen jne. Eikä urakkaa tietysti helpottanut se, että asumme remontin keskellä omakotitalossa, joten jo talon jättäminen talveksi vaati omanlaisiaan järjestelyjä. Niinpä paperipinoissani pyöri koko kesän erinäisiä listoja, joista oli sitten kiva vetää yli hoidettuja asioita. Viisumin haku jäi parille viimeiselle viikolle ja sai aikaan pientä jännitystä. Se kuitenkin tulla tupsahti postiluukusta viidessä päivässä, eli hyvissä ajoin ennen lähtöä.

Nyt sitten odottelen täällä innolla, että pojat saapuvat, mutta sitä odotellessani minulla on tiedossa paljon tekemistä. Lauantailuennot, Night Bazaar Lumphini Parkin lähistöllä, Chatuchakin markkinat sekä hotellimme vilvoittava uima-allas;). On jännittävää nähdä millaista ”arkemme” tulee täällä olemaan, mutta vähintään yhtä innolla odotan kaikkia reissuja ja seikkailuja joita tulemme kokemaan. Tämä tulee varmasti olemaan unohtumaton kokemus meille kaikille, se on ollut sitä jo nyt minulle!

Kommentteja 11.11.2009 8:00:29 Seuraaja Mahtavaa, että pidät blogia samasta vaihdosta johon olen itsekin ajatellut lähteväni ensi vuonna! Tulen seuraamaan innolla :) Tsemppiä ja hienoja hetkiä Bangkokiin!

Kommentoi