Julkaistu 9.1.2019 Koulutusliitteessä
TEKSTI: Linda Leinonen KUVAT: Henriikan albumista
Maisemia ja maalausta – taidekorkeakouluun Ruotsiin
Ulkomaille muuttaminen opiskelemaan taidetta on hyppy tuntemattomaan, joka saa monen polvet lyömään loukkua. Haasteeseen vastaaminen ei kuulunut taidemaalari Henriikka Harisen alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta maailma ja maalaus veivät mennessään.
Henriikan maalaukset käsittelevät identiteettiä, yhteiskunnan valtarakenteita, normeja ja kauneusihanteita, joissa unelmat ja todellisuus eivät aina kohtaa. Inspiraatio teoksiin nousee populaarikulttuurista, elokuvista, musiikkivideoista, Instagramista ja millenium-sukupolvesta, jonka parissa Henriikka on itse varttunut. Aiheitaan hän ilmentää värikkäillä pastellisävyillä ja kiiltävillä pinnoilla. Nuoren naisen teoksia on päässyt ihailemaan muun muassa Amos Andersonin (nykyinen Amos Rex) taidemuseossa Helsingissä, Jyväskylän taidemuseossa ja Liljevalchsin taidehallissa Tukholmassa.
Luovuuden kipinä kannen alla
Ilmaisu ja luova tekeminen ovat aina kiinnostaneet Henriikkaa, mutta taiteilijan ammatista hän ei lapsena haaveillut.
– Minua on pienestä pitäen kannustettu luovuuteen. Olen muun muassa soittanut viulua ja käynyt tanssitunneilla lapsesta asti. Fyysisyys ja käsillä tekeminen ovat kiinnostaneet minua aina. Pienenä olin suurpiirteinen vintiö ja äitini arvelikin, tulisiko minusta lopulta taiteilija. En itse osannut arvata, että päätyisin tälle alalle. Huomasin vasta aikuisiällä, että olen ylipäätään kiinnostunut visuaalisesta taiteesta.
Maailmalle maalaamaan
Henriikka oli lukiossa kiinnostunut psykologian opinnoista, joita hän alun perin lähti tavoittelemaan Ruotsiin.
– Suunnitelmani oli, että menen kansanopistoon vuodeksi piirtämään ja haen sen jälkeen opiskelemaan psykologiaa, kun kielitaitoni on parantunut.
Henriikka opiskeli maalausta aluksi Skövden taidekoulussa. Kansanopisto oli perinteinen maalauskoulu, jonka kurssit sisälsivät tarkkaa värioppia ja mallista piirtämistä.
– Alkuhaparoinnin jälkeen halusin kehittyä teknisesti paremmaksi maalariksi. Viehätyin öljyväreistä ja pigmenteistä. Halusin koetella itseäni ja tutkia, voisiko minulla olla paikka tällaisessa maailmassa.
Opiskelu Skövdessä oli Henriikalle myös raskasta aikaa, sillä asuminen syrjäseudulla ja kommunikointi ruotsiksi tuntuivat aluksi haastavalta. Kieleen liittyvät haasteet avasivat Henriikalle oven keskittyä taiteeseen. Hän vietti paljon aikaa koululla harjoitellen öljyvärimaalaamista.
Nyt tai ei koskaan
Henriikka tapasi kansanopistossa silloisen poikaystävänsä, joka kannusti Henriikkaa jatkamaan maalaamista. He hakivat yhdessä Göteborgin taidekouluun, jossa opetus syventyi nykytaiteeseen.
– Vuoden aikana oli tapahtunut paljon. Päätin keskittää voimani taiteeseen vielä vuoden verran ja hakea sen jälkeen opiskelemaan taidekorkeakouluun. Halusin luottaa elämään ja antaa sen kuljettaa minua. Ajattelin, että katsotaan nyt tämä kortti loppuun.
Göteborgin taidekoulun jälkeen molemmat hakivat muun muassa Uumajan yliopiston taidekorkeakouluun. Henriikka haki opiskelupaikkaa kahdella videolla ja kuudella maalauksella. Hakeminen oli suuri urakka, sillä teosten valmistumiseen kului vuosi.
– Vietin koululla 10–12 tuntia päivässä. Teosten tuottaminen vaati niin suuria henkisiä ja fyysisiä ponnisteluja, että jossain määrin minun oli pakko luottaa omiin taitoihini. Oli uskomaton tunne, kun kuulin päässeeni haastatteluun. Epävarmuuden tunne helpotti.
Haastattelun jälkeen hyväksytyksi tuleminen oli katkeransuloinen hetki, sillä Henriikan poikaystävä ei saanut opiskelupaikkaa ja parin tiet erkanivat.
Ateljee Uumajanjoen rannalla
Taidekorkeakoulun miljöö Uumajanjoen rannalla on upea. Koulussa vallitsee lämmin yhteisöllinen tunnelma, sillä pienessä oppilaitoksessa opiskelee vain 75 opiskelijaa. Jokaisella on oma ateljeensa, jossa saa työskennellä rauhassa. Suuremmat salit on varattavissa suuremmille projekteille, esimerkiksi isojen maalausten tekoon sekä performanssi- ja installaatiotaiteelle.
Opiskelu on vapaata, mutta itsenäistä. Ennen taidekorkeakouluun saapumista on hyvä tuntea perusteet töiden valmisteluista ja tekniikoista, sillä itsenäinen työskentely ateljeella saattaa yllättää.
– Sain ensimmäisellä viikolla avaimet omaan, tyhjään työhuoneeseen. Ymmärsin silloin, että opiskelu taidekorkeassa on täysin omaehtoista. Minun täytyy tietää, mitä tarvikkeita tarvitsen, miten pohjustan pellavakankaan, miten luonnostelen maalauksen ja mitä haluan ylipäätään kuvata tai välittää katsojalle taiteen keinoin. Läsnäoloa tai nimilistaa ei koulussa kysellä. Inspiraatio ja palo taiteen tekemiseen täytyy löytää itse.
Akateemisia luentoja Uumajan taidekorkeakoulussa on vähän. Kerran viikossa on luentoja muun muassa taidehistoriasta tai luovasta kirjoittamisesta. Vierailevia taiteilijoita saapuu koululle pitämään esimerkiksi viikon mittaisia kursseja. Taiteilijoiden kanssa voi myös sopia työhuonekäyntejä, joissa voi pallotella ideoita tai saada palautetta omista töistä.
”Aina löytyy ihmisiä, jotka eivät pidä teoksistani eivätkä usko kykyihini. Arvosteluun ja kritiikkiin on totuttava.”
Taide ja tanssi ovat yhtä kuin transsi
Henriikan mukaan luovassa työssä parasta on työn flow, kun pensselin ja kankaan välillä on yhteys. Hän viihtyykin ateljeellaan aamusta iltaan:
– Se on ihanaa! Katson referenssikuvaani, sekoitan öljyvärit ja maalaan. Kuuntelen musiikkia kovalla ja olen kuin transsissa. Tanssin välillä ja sitten taas maalaan.
Taidemaalarin työ on välillä myös raskasta, sillä työhuoneella istuminen vaatii heltymätöntä keskittymistä.
– Kukaan ei tule työhuoneelle sanomaan, että tämä näyttää hyvältä, jatka tuota. Työskentely vaatii itseensä uskomista.
Henriikka ylläpitää motivaatiotaan ottamalla kuvan työnsä edistymisestä päivän päätteeksi. Myös urheilu ja spontaanit tanssitauot auttavat jaksamaan. Samalla alalla olevien ystävien tuki on korvaamatonta. Maalaamisesta voi myös pitää pari päivää taukoa, jos inspiraatio on hukassa.
Vaihdossa kotikonnuilla
Henriikka päätti lähteä vaihtoon Suomeen.
– Olin Helsingin Kuvataideakatemiassa puoli vuotta. Se oli loistava kokemus ja vei taidettani eteenpäin. Sain hyvää henkilökohtaista avustusta. Kotimaa ei ollut se eksoottisin valinta, mutta oli mukavaa puhua taiteesta omalla äidinkielelläni, hän nauraa.
Henriikka suunnittelee jatkavansa taiteen maisteritutkintoon.
– Aion pitää hetken taukoa kouluista, mutta haluan ehdottomasti jatkaa maisteriopintoihin jossain vaiheessa. En vielä tiedä missä, mutta Ruotsi tai Suomi tuntuvat potentiaalisilta vaihtoehdoilta.
Taideyhteisöstä tukea
Henriikasta on palkitsevaa saada teoksensa esille näyttelyihin, joissa ne pääsevät herättämään iloa ihmisissä. Ystävät ja opiskelijatoverit antavat toisilleen vinkkejä näyttelymahdollisuuksista.
– Koulukaverit ovat todella tärkeitä luovalla alalla. Jos kiinnostavalta kuulostava näyttely ei sovi omaan erikoisalaan, voi sitä suositella kaverille. Ala on kova, joten kollegojen tuki on mielestäni tärkeää.
Taidekoulusta valmistuminen voi olla shokki. Alalla työskenteleminen on taloudellisesti haastavaa ja toisinaan tie tuntuu kiviseltä. Monella on toinen työ taiteensa ohella. Henriikka on onnistunut sovittamaan yhteen työskentelyn taidemaalarina ja keskusteluoppaana taidemuseo Amos Rexillä.
Useita kokemuksia rikkaampi
Henriikka kuvailee taidekorkeakouluun pääsyä parhaaksi asiaksi mitä hänelle on tapahtunut.
– Taidekorkeakoulussa opiskelu on ollut kasvattava kokemus. Tärkein asia, jonka opin, on usko itseeni ja omaan tekemiseeni. Aina löytyy ihmisiä, jotka eivät pidä teoksistani eivätkä usko kykyihini. Arvosteluun ja kritiikkiin on totuttava, vaikka se sapettaa välillä. Kukaan muu luovalla alalla ei voi kuitenkaan tietää paremmin mitä sinun kuuluu tehdä kuin sinä itse. Kun seuraa omaa polkuaan, myös onnistumiset tuntuvat erityisen palkitsevilta.
Henriikka on myös kiitollinen siitä, että hän on nykyään kaksikielinen. Hänellä on myös ystäviä ympäri Ruotsia.
Henriikka toivoo, että taide tulee aina olemaan osa hänen elämäänsä. Oman taiteen eteen tulee tehdä töitä, mutta täytyy myös olla armollinen itselleen.
– Elämässä ei ole kiire. Oman jutun löytäminen ja tavoitteisiin pääseminen vaativat aikaa. On hyvä pitää mieli avoimena muuttuville tunteille. Aina voi myös valita uusia polkuja.
Kuka tahansa voi Henriikan mukaan olla taiteilija, sillä taiteen muodot ovat yhtä moninaiset kuin tekijätkin. Jos alan itsenäisyys huolettaa, voi tehdä yhteistyötä muiden taiteilijoiden kanssa. Henriikan mukaan kannattaa ennen kaikkea olla ylpeä omasta erityisosaamisestaan taiteilijana. Taiteilija on ammatti.