Julkaistu 9.1.2019 Koulutusliitteessä
TEKSTI: Maija Etokari KUVITUS: Aapo Niemi
Viisi tarinaa turvallisuusalalta
Turvallisuus on osa arkeamme. Tuhannet ihmiset työskentelevät maamme ja muiden ihmisten turvallisuuden puolesta. Turvallisuusala ja maanpuolustus tarjoavatkin vastuullisia, haastavia ja monipuolisia työtehtäviä ja -paikkoja. Lue alta viiden turvallisuusalalla työskentelevän henkilön tarinat.
Lentoupseeri / Lennonopettaja / Kapteeni, Juho, 30 v.
Olen opiskellut upseeriksi Maanpuolustuskorkeakoulussa, eli olen koulutukseltani sotatieteiden maisteri. Tällä hetkellä työskentelen lennonopettajana Hävittäjälentolaivue 41:ssä Ilmasotakoulussa Tikkakoskella.
Kipinä lentämiseen syttyi jo niin nuorena, etten edes muista mistä se alkoi. Sotilaslentäjän ura kuulosti kiehtovalta ajatukselta ja motivoi peruskoulussa opiskelemaan, jotta pääsy tälle uralle ei jäisi ainakaan opiskelumenestyksestä kiinni. Ilmavoimien koulutusrakenteella sotilaslentäjäksi valmistuminen tarkoitti myös upseeriksi opiskelua. Kaikki ilmavoimien lentäjät käyvät saman koulutusputken sotatieteiden maistereiksi. Vaikka lentohommat eivät olisi ottaneet onnistuakseen, oli upseerin ura kuitenkin yksi uravaihtoehto. Olen aina arvostanut upseereita ja maanpuolustus on minulle tärkeä asia.
Tavallinen työpäiväni alkaa klo 7.30 yhteisellä aamubriefillä, jossa käydään läpi päivän lentopalvelukseen vaikuttavat asiat, kuten esimerkiksi sää ja kenttätiedot. Hävittäjälentolaivue 41:n yksi oleellisimmista tehtävistä on kouluttaa oppilaita. Aamubriefissä lentopalveluksen johtaja käy läpi millaisia lentoja päivän aikana on tarkoitus lentää. Tavallisena päivänä lennämme kolme lentokierrosta. Lentokierroksissa lennetään pääsääntöisesti koulutusohjelmien mukaisia lentotehtäviä.
Ennen lentoa käyn opettajana lentotehtävän läpi oppilaiden kanssa ja varmistan, että oppilaiden tietotaso on riittävä lentotehtävän suorittamiseen. Jokainen lentotehtävä vaatii oppilailta ennakkovalmistautumista ja tehtävänannossa on mahdollisuus vielä tuoda esiin epäselviksi jääneitä asioita. Koulutusvaiheesta riippuen itse lento kestää keskimäärin noin tunnin. Lennon jälkeen lentotehtävä käydään läpi oppilaan kanssa. Lennon läpikäynti on yksi oleellinen osa koulutusta ja oppimista. Jokaisesta lennosta kirjoitan kirjallisen arvioinnin ja annan arvosanan oppilaalle. Yhden lentotehtävän suorittaminen tehtävänantoineen ja läpikäynteineen kestää noin kolme tuntia. Tavallisesti työpäivän aikana ehtii lentää kaksi lentoa.
Työssäni lennonopettajana parasta on se, että tässä työssä ei tule koskaan valmiiksi. Jo pelkästään eri lentolajien kirjo on niin laaja, että opittavaa ja opetettavaa on lähes loputtomasti. Pyrimme kehittämään kalustoa ja toimintaamme jatkuvasti pysyäksemme kansainvälisesti korkealla tasolla. Työ haastaa tekijänsä ja opettajanakin oppii joka päivä. Työilmapiiri on avointa ja töitä tehdään yhdessä. Työ on täällä hyvin monipuolista ja palkitsevaa.
Työn monipuolisuus ja jatkuva kehitys ovat työn parhaita puolia, mutta samalla ne luovat jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön, jossa tulee pysyä mukana. Ilmassa haastavinta on tehdä nopeita päätöksiä vajain tiedoin nopean tilannearvion kautta. Sanoisinkin, että lentoupseerin työ sopii henkilölle, joka on valmis kohtaamaan uusia haasteita päivittäin. Lisäksi komennuksia ja sotaharjoituksia on useita vuodessa, mikä tarkoittaa, että reissupäiviä kertyy ja työn ulkopuolisia aikatauluja joutuu sovittelemaan.
Aina, kun ilmassa tekee jotakin ensimmäistä kertaa, se jää mieleen. Näitä mieleenpainuvia lentoja ovat esimerkiksi ensimmäinen lentoni, ensimmäinen yksinlentoni ja ensimmäinen yksinlentoni Hawkilla. Mahtuu kokemuksiin muutama toisellakin tapaa mieleen jäänyt lento, jolloin kaikki ei ole mennyt niin kuin piti. Mitään vakavampaa ei ole onneksi kuitenkaan sattunut.
Poliisiopiskelija, Laura, 30 v.
Opiskelen nyt toista vuotta Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Olen halunnut pienestä pitäen poliisiksi. Opiskelin aiemmin rakennusinsinööriksi ja tein uraa rakennusalalla. Haluan auttaa muita, ja nyt lapsuuden haaveeni poliisin ammatista toteutuu.
Olin valmistautunut valintakokeeseen hyvin, mutta silti se jännitti. Erityisesti panostin kirjalliseen esseekokeeseen. Harjoittelin sitä varten huolellisesti, mutta paineen ja stressin vuoksi tilanne oli yllättävän rankka. Kirjallisen äidinkielen kokeen lisäksi valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen sisältyi kuntokoe ja psykologinen testi.
Kuntokoe koostuu neljästä osasta: kestävyyskoe (1,5 km juoksu), ketteryyskoe, ylätaljan-/leuanveto ja penkkipunnerrus. Juoksulenkin aikana minulta aukesi toisen kengän nauha. En kuitenkaan pysähtynyt sitä sitomaan, vaan juoksin sisulla loppuun aukinaisen kengän kanssa. Sen kokemuksen muistan varmasti ikuisesti!
Valintakokeen toinen vaihe koostuu psykologisista testeistä, yksilö- ja ryhmätehtävästä sekä henkilökohtaisesta haastattelusta. Lisäksi hakijan tulee olla uimataitoinen: todistus uimataidosta tarkistetaan ehdollisen valintapäätöksen jälkeen. Tässä vaiheessa valituille tehdään myös terveystarkastus ja turvallisuusselvitys.
Poliisin opinnoissa on parasta se, että koko ajan tulee vastaan niin paljon uutta ja innostavaa. Tuntuu, että motivoidun joka päivä enemmän ja enemmän. En tiennyt etukäteen, miten laaja poliisin koulutus ja tämä ala oikeasti on.
Koulutuksen aikana ja varmasti myös myöhemmin poliisin töissä pääsee ylittämään itsensä jatkuvasti. Välillä mietin, että pärjäänkö miesten joukossa tai riittääkö henkinen ja fyysinen kuntoni. Olen kuitenkin huomannut, että kun muut pärjäävät niin pärjään itsekin.
Opinnoissa tähän mennessä parhaiten ovat jääneet mieleen kokemuskertojien tarinat. Niissä pääsee itse eläytymään mukaan oikeaan tapahtumaan. Esimerkiksi yhdessä tarinassa kuulimme konkreettisesti, miltä tuntuu kun poliisi tuo kuolinviestin omaisille.
Minulla ei ole vielä tarkkaa kuvaa siitä, minkälaisia töitä haluan valmistuttuani tehdä. Taktinen neuvottelu sekä kenttäjohto ainakin vaikuttavat hyvin mielenkiintoisilta, samoin huume- ja väkivaltarikostutkinta. Poliisin koulutukseen sisältyvän työharjoittelun myötä pääsen näkemään eri vaihtoehtoja ja kokeilemaan, mikä sopii omaan persoonaani parhaiten.
Mielestäni poliisin työ sopii ihan kaikenlaisille ihmisille. Ei ole tietynlaista muottia, mikä pitäisi täyttää sopiakseen poliisiksi. Alalla on paljon erilaisia tehtäviä erilaisille ihmisille. Ei myöskään tarvitse olla huippu-urheilija, jotta voi selvitä valintakokeista ja poliisin työstä. Oma motivaatio ja halu ovat tärkeimmät kriteerit. Vinkkini onkin: jos poliisin ammatti kiinnostaa sinua oikeasti, mutta epäröit onko sinusta siihen, niin usko itseesi ja pystyt siihen varmasti.
Rauhanturvaaja, Kim, 29 v.
Olin rauhanturvaajana viime keväänä Libanonissa. Lähdin matkaan maaliskuussa ja rotaation kesto oli neljä kuukautta. Tehtäväni oli toimia vaununjohtajana.
Halusin rauhanturvaajaksi monesta eri syystä. Yhtenä syynä oli halu auttaa ja tehdä hyvää. Toisena syynä oli nähdä maailmaa ja saada uusia kokemuksia. Samalla pääsin tutustumaan eri kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin. Meidän komppaniamme teki paljon yhteistyötä niin libanonilaisten kuin myös todella monien muiden UNIFIL-operaatiossa olevien eri kansalaisuuksien kanssa. Olin itse haaveillut reissuun lähtemisestä aina siitä lähtien, kun pääsin varusmiespalveluksesta. Viime keväänä elämäntilanteeni mahdollisti lähdön.
Rauhanturvaajaksi voi hakea kuka tahansa varusmiespalveluksen suorittanut mies tai nainen, jolla on Suomen kansalaisuus sekä hyvä terveys ja fyysinen kunto. Kriisinhallintatehtäviin haluavat hakeutuvat ensin sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen. Valinnat kriisinhallintatehtäviin tehdään siis henkilöistä, jotka ovat saaneet hyväksytyn toimintavalmiuspäätöksen. Toimintavalmiuspäätöksen saatuaan henkilö on sitoutunut käskystä saapumaan kriisinhallintakoulutukseen tai -palvelukseen. Yleisiin kelpoisuusehtoihin ja hakuprosessiin voi tutustua Puolustusvoimien kotisivuilla.
Tavallinen päiväni Libanonissa alkoi aamupalalla ja aamutoimilla klo 7–8 aikoihin. Aamupäivällä oli koulutusta, liikuntaa tai kaluston huoltamista. Iltapäivällä lähdimme tukikohdan ulkopuolelle partioimaan yhdessä LAF:in (Libanonin asevoimat) kanssa tai vaihtoehtoisesti harjoittelimme jotakin. Illalla oli joko kaluston huoltamista tai vapaa-aikaa, riippuen partion kestosta. Vapaa-aikaa vietimme tukikohdan sisällä olevissa kahviloissa ja ravintoloissa. Suomitalolla oli puhelimia, joilla sai soittaa kotiin.
Parasta rauhanturvaajana olemisessa olivat kaikki ne uudet kokemukset sekä meidän tiimihenkemme. Toisaalta jokapäiväinen eläminen alueella oli täysin erilaista, kuin mitä olin koskaan ennen kokenut. Elimme pääosin tukikohdassa, joka ei ole hirveän iso. Ulkopuolelle lähdettiin vain partioimaan. Haastavaa oli se, että koskaan ei saanut olla omissa oloissaan. Vaikka meillä oli tosiaan mahtava ryhmähenki ja fiilis, ja oli hienoa päästä tekemään töitä yhdessä hyvien ja samanmielisten ihmisten kanssa, niin oman tilan ja ajan kaipuu iski jossakin vaiheessa. Lisäksi oli tietenkin haastavaa olla erossa perheestä ja ystävistä.
Neljän Libanonissa vietetyn kuukauden aikana koin paljon mieleenpainuvia kokemuksia. Ensimmäisenä mieleeni juolahtaa kuitenkin eräs yöpartio, jossa tarkkailimme Israelin ja Libanonin välistä vetäytymisrajaa, sinistä linjaa. Kolme pikkupoikaa tulivat meidän tarkkailupaikallemme. Meillä oli mukana tulkki, jonka avulla saimme poikiin keskusteluyhteyden. Pojat kiittelivät tekemästämme työstä ja halasivat meitä ja innoissaan kyselivät, saavatko hekin katsoa kiikareilla Israelin puolelle. Lisäksi he kyselivät meidän autoista ja varusteista. Keskusteluissamme tuli ilmi, että pojat pelkäsivät asua lähellä sinistä linjaa. Sydäntäni lämmitti nähdä, miten lapset rentoutuivat ja innostuivat leikkimään meidän seurassamme.
Työ rauhanturvaajana sopii mielestäni motivoituneelle tyypille, joka on kiinnostunut oppimaan ja kokemaan uutta. Porin Prikaatin järjestämä koulutus on todella hyvä ja erittäin kattava. Treenaaminen jatkuu paikan päällä, joten sitä ei kannata turhaan murehtia. Meidän rotaatiossamme nuorimmat olivat 19-vuotiaita ja iäkkäimmät olivat viidenkympin tienoilla. Suosittelen lämpimästi hakemaan rauhanturvaajaksi, mikäli vain yhtään on ajatuksissa hakeako vai ei.
Palomies, Samppa, 31 v.
Olen opiskellut 1,5-vuotisen pelastajatutkinnon Pelastusopistolla Kuopiossa, eli olen koulutukseltani palomies. Tällä hetkellä työskentelen palomiehenä Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksella.
Päädyin hakemaan pelastajatutkintoon hieman vahingossa. Alun perin olin suunnitellut opiskelevani lukion jälkeen jotakin urheiluun liittyvää. Jouduin kuitenkin polvileikkaukseen, minkä vuoksi suunnitelmani menivät uusiksi. Satuin kuulemaan yhdeltä kaverilta Pelastusopistosta. Se vaikutti mielenkiintoiselta ja päätin, että se voisi olla sopiva paikka myös minulle.
Työpäiväni alkaa aina klo 8 aamulla ja kestää 24 tuntia. Ensin klo 8–16 on virka-aika, jolloin hoidamme aseman huolto- ja tarkastustöitä, teemme erilaisia harjoituksia, annamme valistusta ja neuvontaa sekä hoidamme tietenkin kaikki hälytykset. Illalla on päivystystä, johon sisältyy liikuntakasvatusta ja valmiudessa oloa.
Parasta työssäni on työpäivän ennalta-arvaamattomuus. En koskaan tiedä etukäteen minkälaisia tilanteita työpäivä tuo tullessaan. Lisäksi pidän siitä, että minulla on mahdollisuus itse vaikuttaa työvuoron sisältöön. Ja tietysti tässä työssä etuna on myös työaika: ympärivuorokautisen työjakson jälkeen saan nauttia kolmen päivän vapaasta. Haastavinta työssäni on omaksua kaikki se tieto ja taito, joita monenlaisissa tehtävissä tarvitaan.
Palomiehen työ sopii mielestäni henkilölle, joka pitää fyysisestä työstä, jossa pääsee tekemään asioita käsillään.
Työurani varrelta mieleeni on jäänyt erityisesti eräs tapaus. Kerrostaloasunnossa oli tulipalo. Tuli oli levinnyt rappukäytävään ja olimme yksikkömme kanssa evakuoimassa ihmisiä turvaan. Tulin erään oven taakse ja koputin, mutta kukaan ei avannut. Huusin postiluukusta ja samalla huomasin, että asunto kuului parhaalle ystävälleni ja tämän vaimolle. He eivät onneksi olleet kotona, vaan olivat muualla ja turvassa tulipalolta. Tämä tapahtuma ja senhetkinen tunne muistuvat mielessäni varmasti aina.
Kuva: Maija Etokari
Rajavartija, Anni, 23 v.
Aiemmin olen suorittanut turvallisuusalan perustutkinnon ja asepalveluksen. Viime vuonna opiskelin Raja- ja merivartiokoulussa Imatralla yhden vuoden kestävän rajavartijan peruskurssin.
Olen kokenut turvallisuusalan aina itselleni tärkeäksi. Rajavartijan ammattiin kuuluva tietty sotilaallisuus kiinnosti minua. Koen, että tämä on kutsumusammatti ja haluan edistää maamme turvallisuutta.
Tällä hetkellä työskentelen Vaalimaan rajanylityspaikassa ensimmäisen linjan passintarkastajana. Työpäiväni alkaa aina sillä, että puen päälleni tarvittavat työ- ja voimankäyttövarusteet. Sitten tarkistan, että leimasimessa on oikea päivämäärä ja riittävästi mustetta.
Teen rajan ylittäville henkilöille maahantulo- ja maastalähtötarkastuksia. Tarkastukseen sisältyy tarvittavien asiakirjojen (passi sekä viisumi eli maahantulolupa) tarkastaminen. Lisäksi tarkistan, että henkilö täyttää yleiset maahantuloedellytykset. Maastalähtiessä katson, että Schengen-viisumin voimassaoloaika ei ole ylittynyt.
Joskus saatan tehdä myös toisen linjan tarkastuksia, jolloin esimerkiksi tutkimme tarkemmin asiakirjoja, katsomme läpi matkatavaroita tai tutkimme autoja. Silloin tällöin teen myös ulkovuoroja eli ulkovalvontaa rajanylityspaikoilla. Ulkovuorossa tarkistan kuljettajan ja ajoneuvon tieliikennekelpoisuuden ja valvon, että kaikki rajanylittäjät menevät passintarkastuksen kautta.
Työssäni rajavartijana parasta on vaihtelevuus. Vaikka sinänsä teen samaa työtä päivittäin, niin jokainen tilanne ja jokainen asiakas on uusi ja erilainen. Selvittelen erilaisia tapauksia ja tapaan eri kansalaisuuksia. Koen onnistumisen tunteen aina, kun pystyn edistämään maamme turvallisuutta. Esimerkiksi, kun saan rattijuopon pois liikenteestä aiheuttamasta vahinkoa.
Haastavia hetkiä työssäni ovat sellaiset asiakaskohtaamistilanteet, joissa henkilö vierastaa viranomaisia. Tällöin tarvitaan taitoa olla ihmisten kanssa.
Ammatissani tarvitaan myös kielitaitoa. Vaalimaalla erityisesti venäjän kielen taito olisi tarpeen. Lisäksi työssäni voi olla haasteena työssäjaksaminen siinä mielessä, että välillä ajoneuvoletka ei tunnu loppuvan milloinkaan. Silloin pitää keksiä keinoja, joiden avulla pystyy tekemään työtä tehokkaasti väsymyksestä huolimatta.
Mielestäni rajanvartijan työ sopii henkilölle, joka on rehti, luotettava, realistinen ja hyvällä maalaisjärjellä varustettu. Tärkeää on myös osata kohdata erilaisia ihmisiä sekä taito pysyä rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa.