Nyt voit blogin avulla jakaa arkipäiväsi opiskelijana, olet sitten Suomessa tai ulkomailla!
Aikuiskoulutusta järjestetään miltei kaikissa opiskelutyypeissä aina yliopistoista ja korkeakouluista ammattikouluihin ja kansanopistoihin. Aikuiskoulutukseen haetaan yleensä suoraan järjestävään oppilaitokseen, ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan yhteishaun kautta. Alta löydät aikuiskoulutusta järjestäviä oppilaitoksia ja aikuiskoulutuksen opintoja.
Aikuiskoulutusta tarjotaan Suomessa yli 1 000 oppilaitoksessa, vaikkakin niistä vain osa on erikoistunut ainoastaan aikuiskoulutukseen. Kaikki aikuiskoulutus ei liity suoraan työhön ja ammattitaitoon vaan tarjolla on runsaasti mm. vapaan sivistystyön mukaisia kansalaistaitoihin valmentavia ja yhteiskunnallisia opintoja. Opiskelun rahoitukseen löytyy aikuisellekin erilaisia vaihtoehtoja sekä erityisesti aikuisille suunnattuja tukimuotoja.

Aikuisille on tarjolla tutkintoon johtavaa koulutusta, lisä- ja täydennyskoulutusta sekä harrastuskursseja. Aikuiset voivat osallistua periaatteessa mihin tahansa tutkintotavoitteeseen koulutukseen. Tämän lisäksi monet oppilaitokset tarjoavat aikuiskoulutusta, jossa opinnot pyritään järjestämään mahdollisimman joustaviksi ja aikuisten elämäntilanteeseen sopiviksi, tarkoittaen että kursseja järjestetään mm. ilta- ja verkko-opetuksena.
Työelämä on saattanut viedä monet mukanaan koulun samalla jäädessä kesken, mutta keskeytyneitä opintoja pystyy jatkamaan myöhemminkin ja tutkinnon voi hankkia myös vahvoilla työelämän näytöillä. Tutkinnon suorittamisen sijaan voi myös harrastaa ja sivistää itseään opiskelemalla mm. taidetta, käsitöitä, tietotekniikkaa, kieliä ja liikuntaa. Myös vieraita kieliä voi opiskella useissa erilaisissa oppilaitoksissa - koulutuksen kesto, tavoitteet, opiskelutahti ja hinnat vaihtelevat koulutuksen järjestäjän mukaan. Onnea oman koulutuksesi löytämiseen!
Lähteet: Opetushallitus
Metropolia Ammattikorkeakoulussa on yhdeksän Bachelor -tutkintoon johtavaa englanninkielistä koulutusohjelmaa ja kaksi työn ohessa suoritettavaa Master -tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa. Voit hakea Metropoliaan sekä vieraskielisten että suomenkielisten koulutusohjelmien hauissa.
Tuuleta ajatuksiasi, visioi suuria ja toteuta itseäsi Lahden ammattikorkeakoulussa!
Lahden ammattikorkeakoulu (LAMK) on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista korkeakouluista. LAMK:ssa opiskelija saa käytännön harjoitusta ja pääsee mukaan todellisiin projektitöihin. Opiskelija oppii tietoja ja taitoja, joita arvostetaan työelämässä taatusti.
Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) opiskelu ei tarkoita pelkkää luennoilla istumista, vaan asioita opitaan myös työskentelemällä kiinnostavissa yritysprojekteissa.
Uudeksi vuodeksi uudet opinnot!
Näetkö itsesi sujuvasti englanniksi liiketaloutta opiskelleena businessmiehenä tai -naisena tai tekniikan alan osaajana, jolla on alan kielellinen termistö hallussa englanniksi ja valmiina töihin ulkomaillekin?
Tutustu Savonia-ammattikorkeakoulun englanninkielisiin opintoihin.
Ovatko tulevaisuuden opiskelukuviosi jo selvillä, vai pohditko vielä eri koulutusvaihtoehtojen välillä?
Savon ammatti- ja aikuisopisto on monialainen ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta toteuttava oppilaitos. Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä.
Kajaanin ammattikorkeakoulusta saat erinomaiset eväät matkalle toivomaasi tulevaisuuteen. Voit opiskella sairaan- tai terveydenhoitajan, liikunnanohjaajan, insinöörin, restonomin tai tradenomin tutkinnon. Työelämän arvostamiin tutkintoihimme kuuluu myös englanninkielisiä koulutusohjelmia sekä monipuolinen valikoima ylempiä AMK-tutkintoja.
Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi (Talouselämä 2011) todettu KAMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen! Tutustu KAMKiin ja lue lisää!
Oppimisen ja oivaltamisen iloa! Opiskele lähihoitajan perustutkinto Oulun Diakoniaopistossa jos suuntanasi on sosiaali- ja terveysala. Oulun keskustassa sijaitsevassa diakoniaopistossa saat hyvät eväät työelämään ja lähihoitajan työhön.
Oulun Diakoniaopisto tarjoaa koulutusta nuorille, aikuisille ja maahanmuuttajille. Opiskele itsellesi lähihoitajan ihmisläheinen ammatti!
TAOsta koko potti! Oppiminen omissa käsissä, tarjonta TAOlla. Nappaa omasi TAOn laajasta valikoimasta!
Tampereen ammattiopisto (TAO) on yksi Suomen suurimmista ammatillisista oppilaitoksista. Joka vuosi yli puolet TAOn opiskelijoista on aikuisia. Tampereen ammattiopisto valittiin 2011 keväällä 1. sijalle valtiovarainministeriön järjestämässä Suomen parhaiden käytäntöjen valintaprosessissa. Perusteena ykkössijalle oli mm. yritysyhteistyö, opiskelijoiden sijoittuminen työelämään ja päämäärätietoinen laatutyö. Kiinnostuitko TAOsta? Lue lisää TAOn laajasta valikoimasta täältä!
Tutustu Hyrian turvallisuuslukiossa kaksoistutkintoa opiskelevan Janica Kockin ajatuksiin opiskelusta Hyriassa ja inspiroidu!
Nimi: Janica Kock
Ikä: 17 vuotta
Oppilaitos: Hyria koulutus
Oulun Diakoniaopisto tarjoaa monipuolista ja käytännönläheistä sosiaali- ja terveysalan koulutusta viihtyisässä ympäristössä Oulun ydinkeskustassa.
Olitpa peruskoulun jälkeisiin opintoihin suuntaava nuori tai jo työelämässä oleva aikuinen, Oulun Diakoniaopisto tarjoaa monta tapaa opiskella ja valmistua ammattitaitoiseksi lähihoitajaksi.
Lue lisää opistosta, sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyskasvatuksesta sekä kahden aikuisopiskelijan kokemuksista ja mietteistä.
Uusi Toivala on moderni oppimisen keskittymä Kuopion pohjoispuolella.
Tarjoamme ammatillista koulutusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Lisäksi voit suorittaa lukio-opintoja kätevästi samassa yksikössä.
Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä! Lue lisää uudesta Toivalasta ja innostu oppimaan!
Tiesitkö, että työnantajien arvostaman Talouselämälehden vertailussa (2011) Kajaanin AMK todettiin Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi?
Kajaanin AMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen. Opiskelu on monipuolista, käytännönläheistä ja kansainvälistä. Voit myös päivittää osaamistasi työn ohessa joustavasti opiskellen.
Lue pelialaa opiskelevan Renon tarina.
Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Palkittu asiantuntijaorganisaatio kouluttaa vahvoja osaajia kuudella eri koulutusalalla (alla). Tutustu ja lue lisää yhteishausta!
Kulttuuriala (Kuopio) - Luonnonvara- ja ympäristöala (Iisalmi) - Tekniikka (Kuopio, Varkaus) - Matkailu- ja ravitsemisala (Kuopio) - Sosiaali- ja terveysala (Kuopio, Iisalmi) - Liiketalous (Kuopio, Varkaus)
Turun ammattikorkeakoulu on hakijoiden keskuudessa yksi maan vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista.
Vuoden 2012 yhteishaussa ammattikorkeakoululla on mukana 33 eri koulutusohjelmaa ja yli 60 suuntautumisvaihtoehtoa.
Koulumme tarjoaa mielenkiintoista opiskelua miellyttävässä ja energisessä ympäristössä.
Klikkaa ja lue lisää!
Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusalan koulutusohjelmasta valmistuneen ydinosaamisalueita ovat riskienhallinta, turvallisuusjohtaminen, liiketoimintaosaaminen, henkilöturvallisuus, tietoturvallisuus ja turvallisuusjohtaminen sekä toiminnan, toimitilojen ja ympäristön turvallisuus.
Valmistuneet tradenomit sijoittuvat erilaisiin turvallisuusalan tehtäviin kuten turvallisuusasiantuntijan, riskienhallintapäällikön, turvallisuuspäällikön, palotarkastajan tai turvallisuusalan opettajan tehtäviin.