Nyt voit blogin avulla jakaa arkipäiväsi opiskelijana, olet sitten Suomessa tai ulkomailla!
Ammatilliset perustutkinnot ovat kolmevuotisia ja sisältävät työssäoppimista vähintään 20 opinto-viikkoa. Tutkinnon suorittanut saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluihin. Ammatillisesta koulutuksesta voi valmistua yli sataan ammattiin ja suorittaa samalla myös ylioppilastutkinnon. Koulutusta järjestävät mm. ammattioppilaitokset sekä liikunnan koulutuskeskukset.
Ammatilliseen koulutukseen haetaan joko yhteishaulla tai ottamalla yhteyttä suoraan oppilaitokseen. Kevään yhteishaussa haetaan opiskelupaikkaa syksyllä alkavaan koulutukseen ja syksyn yhteishaussa tammikuussa alkavaan koulutukseen. Osa oppilaitoksista järjestää pääsykokeita.
Yleensä opiskelijalta edellytetään perusopetuksen oppimäärän tai vastaavan oppimäärän suorittaminen, mutta opiskelijaksi voidaan hyväksyä myös peruskoulun suorittamaton, jos hänellä on riittävät edellytykset opiskeluun. Valintaperusteina toimivat yleensä yleinen koulumenestys, alakohtaisesti painotettavat todistuksen arvosanat, työkokemus sekä erilaiset pääsy- tai soveltuvuuskokeet.

Ammatillinen peruskoulutus on ammatilliseen perustutkintoon johtavaa koulutusta antaen ammattitaidon kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Myös ylioppilaat voivat suorittaa ammatillisia tutkintoja (opiskeluaika 2-2,5 vuotta). Ammatillisen perustutkinnon suorittaneet voivat jatkaa opiskelua ammatillisessa lisäkoulutuksessa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.
Ammatillinen koulutus tarjoaa lukemattomia vaihtoehtoja. Erilaiset hiusalan oppilaitokset tarjoavat mahdollisuuksia opiskella luovaan ammattiin parturi-kampaajaksi tai hiusmuotoilijaksi. Liikunnan koulutuskeskukset kouluttavat liikunta-alan ammattilaisia tarjoten erilaisia ammatillisia kouluksia ja lisäkoulutuksia, kun taas konservatoriot kouluttavat musiikin alan ammatteihin. Yllä olevasta hakupalvelusta löydät ammatillisia kouluksia ja koulutusten järjestäjiä.
Oppisopimuskoulutuksella tarkoitetaan määräaikaisia ja kirjalliseen työsopimukseen perustuvia työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Oppisopimuskoulutuksella nuoret ja aikuiset voivat suorittaa ammatillisia perustutkintoja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Lisäksi oppisopimuskoulutus voi olla valmistavaa koulutusta näyttötutkintona suoritettaviin ammatillisiin perustutkintoihin tai ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin.
Ammattiosaamisen näytössä opiskelija osoittaa käytännön työtehtävissä, miten hyvin hän on saavuttanut työelämän edellyttämän ammattitaidon. Näyttöjen tavoitteet ja arviointiperusteet määritellään opetussuunnitelman perusteissa. Näytön suorittamisesta saa erillisen todistuksen tutkintotodistuksen lisäksi.
Lähteet: Wikipedia, Opetusministeriö
Patria Pilot Training Oy:n ammattilentäjän opintolinjalta valmistut ansiolentäjäksi, jonka jälkeen voit hakeutua eri lentoyhtiöihin perämieheksi. Koulussa saat huipputason koulutuksen laadukkaassa oppimisympäristössä.
Ovatko tulevaisuuden opiskelukuviosi jo selvillä, vai pohditko vielä eri koulutusvaihtoehtojen välillä?
Savon ammatti- ja aikuisopisto on monialainen ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta toteuttava oppilaitos. Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä.
Patria Pilot Training on johtava suomalainen ammattilentäjiä kouluttava oppilaitos. Koulun päätoimipaikka on Helsinki-Malmin lentoasemalla, jossa käytössämme ovat tilavat ja modernit koulutustilat sekä -välineet.
Opinnot liikennelentäjän opintolinjalla kestävät vain noin kaksi vuotta, minkä jälkeen olet valmis ammattilentäjä! Patriasta valmistuneet opiskelijat ovatkin työllistyneet hyvin kaupallisen lentoliikenteen palvelukseen niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Tutustu Hyrian turvallisuuslukiossa kaksoistutkintoa opiskelevan Janica Kockin ajatuksiin opiskelusta Hyriassa ja inspiroidu!
Nimi: Janica Kock
Ikä: 17 vuotta
Oppilaitos: Hyria koulutus
Uusi Toivala on moderni oppimisen keskittymä Kuopion pohjoispuolella.
Tarjoamme ammatillista koulutusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Lisäksi voit suorittaa lukio-opintoja kätevästi samassa yksikössä.
Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä! Lue lisää uudesta Toivalasta ja innostu oppimaan!