Nyt voit blogin avulla jakaa arkipäiväsi opiskelijana, olet sitten Suomessa tai ulkomailla!
Vaatetusalalla opiskelun lähtökohtana on kiinnostus ihmisiä, heidän unelmiaan, toiveitaan ja tarpeitaan kohtaan. Vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen opinnoissa perehdytään vaatetus- ja mallisuunnittelun lisäksi mm. muotipiirustukseen, muodin historiaan, kaavoitukseen, materiaaleihin ja markkinointiin.
Vaatetusalalta löytyy koulutuksia jokaisen makuun, aina ammatillisesta peruskoulutuksesta yliopistotasolle. Ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa mm. tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon tai tekstiili- ja vaatetustekniikan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon. Useista ammattikorkeakouluista löytyy tekstiili- ja vaatetustekniikan koulutusohjelma ja yliopistoista esimerkiksi lavastustaiteen ja pukusuunnittelun koulutus.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa tekstiili- ja vaatetusalaa voi opiskella Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa sekä Taideteollisen korkeakoulun muotoilun osastolla. Ammattikorkeakoulujen vaatetusalan koulutusohjelmasta valmistuu vestonomeja, jotka työskentelevät vaatteiden valmistuksen, kaupan, suunnittelun tai kulttuurin eri tehtävissä. Ammatillisessa oppilaitoksessa esimerkiksi vaatetusalan perustutkinnon suorittanut osaa suunnitella, valmistaa, myydä ja korjata vaatteita ja sisustustekstiilejä. Muita suuntautumisvaihtoehtoja ovat jalkinealan koulutusohjelma, tekstiilihuollon koulutusohjelma sekä tekstiilitekniikan koulutusohjelma.
Vaatetusalan koulutusohjelmasta valmistuttuasi voit toimia asiantuntija-, kehittämis-, projekti- tai esimiestehtävissä alan yrityksissä. Voit työskennellä vaatetusalalla esimerkiksi tuotantotoiminnassa tai siihen liittyen hankintatoiminnan tai logistiikan parissa. Voit myös sijoittua alan palvelutehtäviin, kulttuurisektorille tai ryhtyä itse yrittäjäksi.
Alala valmistunut voi työskennellä myös kaupan tai median palveluksessa, tuotesuunnittelijana vaatetusteollisuudessa tai itsenäisenä yrittäjänä. Vestonomi voi työskennellä esimerkiksi mallimestarina, markkinointiassistenttina tai pukeutumisneuvojana. Vaatetusalan perustutkinnon suorittanut voi työskennellä mm. vaatetusteollisuudessa, ateljeetyyppisessä pienyrityksessä tai teatteripuvustamossa.

Ovatko tulevaisuuden opiskelukuviosi jo selvillä, vai pohditko vielä eri koulutusvaihtoehtojen välillä?
Savon ammatti- ja aikuisopisto on monialainen ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta toteuttava oppilaitos. Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä.
Tutustu Hyrian turvallisuuslukiossa kaksoistutkintoa opiskelevan Janica Kockin ajatuksiin opiskelusta Hyriassa ja inspiroidu!
Nimi: Janica Kock
Ikä: 17 vuotta
Oppilaitos: Hyria koulutus
Uusi Toivala on moderni oppimisen keskittymä Kuopion pohjoispuolella.
Tarjoamme ammatillista koulutusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Lisäksi voit suorittaa lukio-opintoja kätevästi samassa yksikössä.
Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä! Lue lisää uudesta Toivalasta ja innostu oppimaan!
Haluatko vahvistaa osaamistasi, päivittää tietojasi, hioa taitojasi tai ehkä opiskella uuden ammatin? Hae nyt!
Kainuun ammattiopiston (KAO) aikuiskoulutus tarjoaa mahdollisuuden niin uuden oppimiseen, ammatinvaihtoon kuin oman osaamisen kehittämiseen ja ammattitaidon täydentämiseen. Monipuolinen ja monialainen tarjonta sekä erilaiset koulutusmahdollisuudet muodostavat toimivan kokonaisuuden opiskeltavaksi työssä, työn ohessa ja vapaa-ajalla. Tutustu mahdollisuuksiin ja hae koulutuksiin!