Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Lakiopinnot ulkomailla

10 elo 2011
KYSYMYS
Moikka!

Olen miettinyt mahdollisia lakiopintoja ulkomailla, esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Isossa-Britanniassa. Kysymyksenkin onkin siis se, että onko mahdollista työskennellä Suomessa asianajajana, vaikka koulutus olisikin saatu muualla? Tarkoituksena kun olisi kuitenkin lopulta palata töihin Suomeen.

Ida

Vastaus

28 elo 2019

Hei!

Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa hankitulla asianajajakoulutuksella on mahdollista työskennellä myös Suomessa tekemällä ns. muuntokoe (lisää tietoa saat varmastikin Suomen asianajajaliitolta).

Myös erikoistuminen Eurooppaoikeuteen voi olla uran kannalta varteenotettava vaihtoehto. Yhdysvalloissa opiskelu sen sijaan menee uskoakseni liian kauas Suomen oikeusjärjestelmästä Suomessa työskentelyn kannalta, mutta tarkistaisin asian vielä vaikka suoraan liitolta. Myös oikeustieteen opintoja järjestävät oppilaitokset (mm. Helsingin yliopisto) osaavat varmasti antaa sinulle tarkemmat vastaukset!

Onnea opintoihisi!

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi