Nyt voit blogin avulla jakaa arkipäiväsi opiskelijana, olet sitten Suomessa tai ulkomailla!
Suomen kieli kuuluu uralilaiseen kielikuntaan ja sen suomalais-ugrilaisen haaran itämerensuomalaisiin kieliin. Suomen kielen puhujia on noin kuusi miljoonaa. Heistä suurin osa asuu Suomessa, mutta vanhoja suomenkielisiä väestöryhmiä on Pohjois-Ruotsissa (meänkielen puhujat), Norjassa (kveenit) sekä Inkerissä.
Suomen kieltä voi opiskella perusopinnoista aina tohtorin tutkintoon saakka. Suomen kieli on laaja aine ja sen opinnot tarjoavat monia mahdollisuuksia tutustua suomen kieleen ja sen käyttöön, rakenteeseen ja kehitykseen. Ne antavat opiskelijoille sellaisia teoreettisia tietoja, käytännön taitoja ja suomen kielen tuntemusta, joilla he pystyvät opettamaan suomea äidinkielenä ja vieraana kielenä, toimimaan kielen ja viestinnän asiantuntijoina sekä tekemään tutkimustyötä.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa eli Kotuksessa tutkitaan ja huolletaan suomea, ruotsia, saamea, suomalaista viittomakieltä ja romanikieltä.

Suurin osa suomen kielen opiskelijoista sijoittuu valmistuttuaan opettajan ammattiin. Peruskoulun ja lukion lisäksi äidinkielen opettajia toimii ammatillisissa oppilaitoksissa, aikuiskoulutuksessa ja korkeakouluissa. Suomi toisena ja vieraana kielenä tarjoaa mahdollisuuden pätevöityä maahanmuuttajien opetukseen ja ulkomaalaisten opetukseen eri puolilla maailmaa.
Suomen kielen ammattilaisia on myös toimittajina, tiedottajina, kouluttajina, viestintäkonsultteina, tekstintuottajina ja -tarkastajina sekä tutkijoina. Tällaisiin tehtäviin suomen kielen ja viestinnän opinnot antavat hyvän valmiuden. Sivuaineita opiskelijat voivat valita tavoitteidensa mukaisesti eri oppiaineista, laitoksista tai tiedekunnista. Kielisukulaistemme kielistä ja kulttuureista kiinnostuneille sopivat sivuaineiksi estologia ja hungarologia.
Suomen kieli oppiaineenaYliopistot järjestävät myös kursseja maahanmuuttajille ja kansainvälisille opiskelijoille, jotka eivät ole saaneet korkeakoulukelpoisuuttaan Suomessa. Suomen kieli on monipuolinen oppiaine ja opinnoissa perehdytään suomen kielen rakenteeseen, variaatioon ja käyttöön sekä Suomen kirjallisuuteen, kulttuuriin ja historiaan. Opintojen edetessä laajennetaan ja syvennetään opiskelijan oman kiinnostuksen mukaan kielen, maan ja kulttuurin tuntemusta sekä kehitetään kielellistä ilmaisutaitoa.
Joutsenon Opisto järjestää laaja-alaista avoimen yliopiston, kielten, kirjoittamisen ja kuvataiteen koulutusta, tarjoten erinomaisen mahdollisuuden suorittaa esimerkiksi yliopiston perusopintoja esimerkiksi ennen hakupäätöksen tekemistä.
Opiskelu Joutsenossa on omatoimista ja monet ovat kokeneet vuoden opistossa ns. pehmeänä laskuna yliopisto-elämään.
Kuvataide ja taidekäsityön linja on erinomainen ponnahduslauta tulevaisuuden opinnoille. Vuoden opintojen jälkeen voit hakea alan jatko-opintoihin Suomessa tai ulkomailla. VNF:n ja UCA:n välisen yhteistyösopimuksen kautta voit päästä jatko-opiskelemaan taideaineita arvostettuun yliopistoon Englantiin!
Vuoden aikana opiskelet mm. akryyli- ja öljyvärimaalausta, grafiikkaa, veistotaidetta, metallitaiteita, keramiikkaa, etsausta ja piirrustustekniikkaa. Lue lisää linjasta sekä linjajohtaja Bjarne Bäckin haastattelu täältä.
Valmistaudu yliopisto-opintoja ja pääsykokeita varten tai löydä ilmaisun ilo kulttuuriopistossa. Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa nämä kaikki!
Opiskele kieliä, psykologiaa, lääketiedettä tai vaikkapa kirjoittamista, teatteria tai maskeerausta - opisto valmistaa sinut tulevaan!
Haku opintolinjoille 31.7. mennessä!
Lahden kansanopiston journalistilinja on paikka sinulle, joka olet kiinnostunut mediasta ja viestinnästä sekä haaveilet toimittajan ammatista.
Toimittajaksi oppii tekemällä. Journalistilinjalla pääset kokeilemaan käytännössä, millaista toimittajan työ on. Kansanopistosta saat valmiuksia jatko-opintoihin sekä elämään yleensä. Tule viettämään unohtumaton vuosi ja hanki pohja toimittajan työhön ja journalistiikan jatko-opintoihin!
Lue lisää ja tutustu opiskelijoiden kokemuksiin journalistilinjasta!
Laajasalon opisto on maan johtava media-alan oppilaitos, jonka monipuoliset linjat antavat sinulle mahdollisuuden kehittyä ja miettiä, mitä haluat tulevaisuudessa tehdä. Media-alan ja toimittajien korkeatasoisen koulutuksen lisäksi opisto tunnetaan myös taiteiden talona. Laajasalon opistossa voit myös opiskella vuodessa itsellesi ammattitutkinnon. Kaikki opiskelu on käytännönläheistä tarjoten hyvät työllistymisnäkymät sekä jatko-opiskelumahdollisuudet.
Tutustu mm. Musiikkiteatterin ja oopperan, Laulusolistin ja Elokuvalinjan opintoihin!