Abien haastattelu: Sähköinen ylioppilastutkinto jakaa mielipiteitä

Ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen herättää paljon kysymyksiä ja ajatuksia sekä puolesta että vastaan kaikkialla, missä asiasta keskustellaan. Nappasimme hihasta kahta abiturienttia ja kysyimme, mitä he uudistuksesta ajattelevat.

Ylioppilastutkintolautakunnassa alettiin vuonna 2013 valmistella tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottamista ylioppilastutkinnossa. Sähköisesti suoritettavien kokeiden lukumäärää aiotaan lisätä koekerroittain. Ensimmäisinä sähköisiä kokeita pääsevät suorittamaan syksyllä 2016 filosofian, maantieteen ja saksan kokeisiin osallistuvat kokelaat. Keväällä 2019 viimeinenkin aine, matematiikka, on siirtynyt sähköiseksi.

Ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen herättää paljon kysymyksiä ja ajatuksia sekä puolesta että vastaan kaikkialla, missä asiasta keskustellaan. Niinpä nappasimme hihasta kahta abiturienttia, Elisa Lahtea, 17, ja Matias Koppasta, 17, ja kysyimme, mitä nämä kaksi kuluvana lukuvuonna valmistuvaa lukiolaista uudistuksesta ajattelevat? Kuka muukaan osaisi aihetta paremmin kommentoida kuin lukiolainen itse?

Sähköisissä kirjoituksissa on sekä hyvää että huonoa

Elisa ja Matias näkevät sähköisissä kirjoituksissa sekä hyviä että huonoja puolia. Kaksikko on samaa mieltä siitä, että sähköisyys helpottaa erityisesti sellaisten aineiden kirjoittamista, jotka vaativat paljon tekstintuottamista, kuten äidinkieli ja terveystieto. Ajankäyttö helpottuu, tehtäviin ehtii vastaamaan kunnolla ja vastauksien muokkaaminen keskeltä tekstiä ei vaadi yhtä paljon kumipurua, kuin käsin kirjoittaessa. 

– Haluaisin kirjoittaa kaikki omat aineeni sähköisesti, koska koen sen kaikin tavoin paljon helpommaksi. Uskon, että monet ovat kanssani samaa mieltä, Matias sanoo.

Elisa on hieman varovaisempi, ja hyvistä puolista huolimatta myöntää, että pitää enemmän käsin kirjoittamisesta. Tähän voi varmasti moni samaistua, sillä paperille on helpompi hahmotella ajatuksia. 

– Vastauksen pituuden arvioimisesta saattaa tulla vaikeampaa ja uskon myös, että kirjoitusvirheet lisääntyvät, hän jatkaa. 

Vaikka Matias kannattaa ehdottomasti sähköisiä ylioppilaskirjoituksia, löytää hänkin uudistuksesta jotakin negatiivista. Tietokoneella tehtävien matemaattisten aineiden kysymysten ratkominen niin matematiikassa, fysiikassa kuin kemiassakin on hänen mielestään hidasta ja hankalaa.

"Muutokset tulevat liian hitaasti!"

Tietokoneet ovat nykyaikaa, eivätkä sähköiset oppimisympäristöt ole opiskelijoille mikään uusi juttu. Kriitikkojen mielestä on kuitenkin epäreilua, että kirjoitukset sähköistetään jo nyt. Verrattuna nyky-yläastelaisiin tämän hetken lukiolaiset ovat paljon vähemmän kokeneita koneen ja sähköisten ympäristöjen käyttäjiä. Matias ja Elisa ovat kuitenkin eri mieltä.

– Minusta muutokset eivät tapahdu liian nopeasti, sillä kirjoitukset eivät kuitenkaan vaihdu kaikki samalla kertaa sähköisiksi. Lisäksi sähköisiä oppimisympäristöjä on käytetty jo yläasteella, Elisa kertoo.

Matiaksen mukaan myös opettajat ovat suhtautuneet muutokseen positiivisesti ja kannustaneet opiskelijoita käyttämään sähköisiä oppimisvälineitä. Elisa on samaa mieltä, mutta on myös törmännyt sellaisiin opettajiin, jotka eivät suhtaudu asiaan niinkään innokkaasti. Tämä on hyvä muistutus siitä, että opetuksen laadun turvaamiseksi opettajien taitojen kehittäminen ja jatkuva kouluttaminen on entistä tärkeämpää.

Eriarvoistuuko lukio?

Monia on huolettanut lisäävätkö sähköiset ylioppilaskirjoitukset lukion eriarvoisuutta. Elisan mielestä ehkä vähän, sillä tietokoneen ostaminen ei ole kaikille yhtä helppoa kuin toisille. Matias kuitenkin lisää, että todella harvoin enää kuulee toisen arvostelevan muiden omaisuutta tai sitä kuinka hieno tai ruma toisen tietokone on. Varsinkaan lukiossa.

Muutokset herättävät aina mielipiteitä, mutta loppujen lopuksi ne ovat hyvästä. Vanhaan ei voi jämähtää, ellei haluta jäädä jälkeen kehityksestä. Yksi asia pysyy kuitenkin vuodesta toiseen samana, nimittäin kirjoituksiin osallistuvien suosikkieväät. Ruisleipä, hedelmät, proteiinipatukat ja pähkinät ovat löytyneet vuosien aikana tuhansien kirjoittajien eväskoreista ja ravitsemusterapeuttien suosituksista. Tänä vuonna ne ovat myös Elisan ja Matiaksen eväät taistossa ylioppilaslautakunnan tiukkoja kysymyksiä vastaan.

Juttu on julkaistu syksyllä 2016.


Lisää infoa ylioppilaskirjoituksista löydät alla olevista linkeistä:

Yo-kirjoitusten päivämäärät | Yo-tutkinto | Yo-kokeet 

Mitä mukaan kirjoituksiin?


Mainokset