Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Näyttelijäopintoja Laajasalon Opistossa Helsingissä

Julkaistu maaliskuussa 2013

Nimi: Pia Piltz

Ikä: 20

Koulutusohjelma: Näyttelijätyön linja

Miten valitsit koulutuksen?

Olen ollut todella kiinnostunut näyttelemisestä, tanssista ja musiikista koko ikäni. Valmistuttuani Kallion lukiosta keväällä 2009, tiesin haluavani opiskella näyttelemistä. Etsin näyttelemiseen liittyviä koulutuksia netistä ja löysin Laajasalon opiston näyttelijätyön linjan. En ollut kuullut opistosta aiemmin.

Minkälainen hakuprosessi oli?

Pääsykoe kesti yhden päivän ja sen tavoitteena oli tietysti selvittää hakijoiden innostus ja se, kuinka hyvin he sopivat linjalle. Pääsykoepäivä koostui ilmaisun ja improvisoinnin ryhmäharjoituksista, eikä päivän aikana ollut mitään yksin suoritettavia osioita. Pääsykokeeseen kuului myös yksi haastattelu.

Mikä motivoi opiskeluasi?

Henkilökohtaisesti minua motivoi eniten rakentava palaute. Onnistumisen tunne syntyy, kun palautteen myötä oma näyttelijäntyö paranee. On hienoa saada palautetta niin näyttelijäkoulutuksen suorittaneelta opettajalta kuin muilta linjan opiskelijoiltakin.

Opiskelun plussat ja miinukset?

Olen todella tyytyväinen, että hain Laajasalon opistoon opiskelemaan. Tiivistetysti linjasta voin sanoa, että se valmistaa elämään ja on erinomainen pohja minne tämän vuoden jälkeen sitten ikinä haenkin opiskelemaan. Koulutuksen aikana olen oppinut uskomattoman paljon itsestäni. Olen myös saanut uusia näkökulmia näyttelijäntyöhön.

Vaikea sanoa mikä on ollut koulutuksessa parasta, mutta näyttelytekniikan harjoittelu on antanut minulle ehkä kaikkein eniten. Harjoituksessa edetään asteikolla yhdestä kymmeneen. Jokaisella tasolla on tehtävä eikä seuraavalle tasolle pääse ennen kuin on löytänyt oman, luonnollisen ja uskottavan ilmaisunsa. Tarkoituksena on oppia näyttelemään ilman esittämistä ja keinotekoisuutta. Alussa harjoitus tuntui todella vaikealta, mutta kun ymmärsin mistä siinä oli kyse, opin todella paljon.

Mitään miinuksia en koulutuksesta osaa sanoa, koska tämä kulunut vuosi on kerta kaikkiaan ollut niin antoisa.

Mitkä ovat suunnitelmasi koulutuksen jälkeen?

Olen ajatellut hakea tämän kevään aikana useampaan kouluun. Ensinnäkin löydettyäni sisäisen näyttelijän itsestäni, olen rohkaistunut hakemaan TeaKiin. Lisäksi aion hakea Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalle, Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuslinjalle sekä Metropolian pop/jazzmusiikin koulutusohjelmaan. Näyttelijän työn lisäksi minua kiinnostaa pedagogiikka.

Millaisia vinkkejä antaisit näyttelijätyön linjalle hakeville?

Ole rohkea ja tartu tilaisuuteen! Olen oppinut täällä Laajasalossa opiskellessani, että tärkeää on juuri se mitä sillä hetkellä tekee, ei se, mitä teit eilen tai mitä tulet tekemään huomenna. Jos siis näytteleminen ja esiintyminen kiinnostavaa, niin hae koulutukseen epäröimättä.

Kuva: Jere Korppoo


Mainokset