Maalaamisesta on tullut itselleni rakas osa elämää
Vapaa Taidekoulu
Artikkelisarja esittelee koulusta valmistuneita taidemaalareita: ”Maalaamisesta on tullut itselleni rakas osa elämää”
Kristo Saarikoski valmistui Vapaasta Taidekoulusta keväällä 2024.
Mitä kuuluu valmistumisesi jälkeen, Kristo Saarikoski?
Kiitos kysymästä, ihan hyvää kuuluu!
Valmistumisen jälkeinen elämä on ollut yllättävän vilkasta ja työntäyteistä, mutta kaiken kaikkiaan onnekasta aikaa. Koulun jälkeiseen uuteen elämänvaiheeseen on kuulunut mm. uuteen työhuoneeseen asettuminen luokkakaverini Emilia Hakkaraisen kanssa, kuukauden residenssi, pari isompaa tilaustyötä sekä oman näyttelyn työstäminen. Kiireisen arjen keskellä, syksy toi mukanaan myös erään vaikean uutisen henkilökohtaiseen elämääni.
Maalaaminen ja erityisesti tämän uuden näyttelyni työstäminen oli itselleni tärkeä väylä käsitellä elämän myllerrystä ja suunnata katse eteenpäin. Syksyn aikana maalatuista maalauksista syntyikin lopulta teoskokonaisuus ja näyttely ”Wishing Well” (suomennettuna ”toivomuskaivo”), joka on tällä hetkellä esillä Galerie Forsblomilla. Vaikka näyttelyn nimi viittaa toiveisiin, pyrin maalauksissani jättämään teosten sisäisen maailman avoimeksi vapaalle tulkinnalle. Ajattelen, että minun toiveiden käsittelyn sijasta on paljon mielenkiintoisempaa antaa vapaus katsojalle luoda omat tulkintansa maalauksista ja nähdä niissä jotain ihan omaa. Kenties tietenkin myös sukeltaa omiin toiveisiinsa, jos siltä tuntuu.
Taiteen lisäksi olen tehnyt säännöllisesti erityisohjaajan töitä nuorisotalolla sekä ohjannut taidekerhoa kehitysvammaisille taiteilijoille. Sosiaalialan työt tuovat mukavaa tasapainoa työhuoneella touhuamiselle, joka on kuitenkin pääosin aika itsenäistä hommaa. Nyt kun näyttely on pystyssä ja työt jäävät pienelle tauolle, olen itsekin laskeutumassa joululomalle. Yritän nähdä mahdollisimman paljon omaa perhettäni ja ystäviäni sillä he ovat itselleni kaikki kaikessa. En kuitenkaan osaa ihan täysin pysytellä poissa työhuoneelta, vaan ajattelin käydä tekemässä muutaman maalauspohjan uusia maalauksia varten. Maalaamisesta on tullut itselleni niin rakas osa elämää, etten oikein osaa olla siitä erossa kovin pitkään.
Kristo Saarikoski. Kuva: Hilla Kurki
Mitä terveisiä lähettäisit taideopiskelijalle Vapaaseen Taidekouluun?
Haluaisin lähettää Vapaan Taidekoulun taideopiskelijoille paljon kannustusta ja rohkeutta opintoihin. Vapaa Taidekoulu elää tällä hetkellä kultakauttansa ja koulu on täynnä uskomattoman lahjakkaita ihmisiä. Tukekaa ja tsempatkaa toisianne sillä opinnoissa saadulla tuella ja rohkaisulla voi olla kauaskantoiset vaikutukset elämässä.
Ajattelen, että erityisesti tässä ajassa, jossa kulttuurikenttä on todella kovilla, on äärimmäisen tärkeää pitää toisista huolta eikä vähäisten resurssien vuoksi kääntyä toisia vastaan. Haluan myös omalta osaltani auttaa ja olla tukena kaikille Vapaan Taidekoulun opiskelijoille nyt ja tulevaisuudessa, niin hyvin kuin osaan. Minuun voi olla yhteydessä pienestä kuin suuremmastakin asiasta, jos siltä tuntuu.
Olen saanut Vapaasta niin paljon tukea ja nyt on minun aikani antaa sitä takaisin.
Toivon kaikille rohkeutta ja intoa uuteen vuoteen ja uusiin maalauksiin!
Kristo Saarikoski
- Syntymävuosi, asuinpaikka: 1992, Helsinki
- Valmistumisvuosi: 2024
- Näyttelysi Vapaan Taidekoulun jälkeen: Wishing Well, 2024, Galerie Forsblom. Näyttely on esillä 12.1.2025 asti.
- Mikä asia inspiroi sinua tällä hetkellä taiteessa: Maisemamaalaukset. Olen jo pidemmän aikaa haikaillut takaisin luontoon maalaamaan, aivan kuten Vapaassa Taidekoulussa.
Lue lisää Vapaa Taidekoulu