Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Studentum – Koulutuskysely 2015: Osa 2

 Edellinen sivu | Seuraava sivu     

Osa 2: Aikuiset, 21-vuotiaat ja yli

KESKEISET TULOKSET

Nuorten tapaan aikuiset valitsevat koulutuksensa kiinnostuksen perusteella

Aikuisten tärkeimmät valintaperusteet koulutuksia valittaessa mukailevat hyvin pitkälti nuorten vastauksia. Myös aikuisille tärkeää on oma kiinnostus koulutusta kohtaan (75 %) sekä työmahdollisuudet koulutettavalla alalla (62 %). Nuorilla vastaavat luvut olivat 83 prosenttia ja 65 prosenttia. Aikuiset toivovat kuitenkin nuoria enemmän joustavuutta opintoihin esimerkiksi etäopiskelun muodossa. Lisäksi jonkin verran otetaan huomioon myös muiden opiskelijoiden mielipiteet koulutuksista – kuitenkin nuoria vähemmän.

Neljä viidestä kannattaa koulutustarjonnan muuttamista työmarkkinatilanteeseen nähden

Aikuiset toivovat nuoria enemmän, että koulutustarjonta vastaisi paremmin työmarkkinatilannetta. Jopa 77 prosenttia kysymykseen kantaa ottavista aikuisista on sitä mieltä, että sisäänotettavien opiskelijoiden määrän tulisi vastata alan työtilannetta (nuoret: 68 %). Lisäksi 82 prosenttia mainitsee, että tämänhetkinen työmarkkinatilanne vaikuttaa heidän koulutusvalintapäätöksiin (nuoret: 80 %).

Mieluummin töissä kuin opiskelemassa

Huomioitavaa on, että jopa noin 40 prosenttia aikuisista mainitsee työssäkäynnin opiskelua mieluisammaksi vaihtoehdoksi, jos heillä olisi mahdollisuus päättää tilanteestaan. Aikuiset pitävät myös tärkeänä, että oppilaitoksella on hyvät yhteydet työelämään – yhteensä 95 prosenttia mainitsee asian tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi.

Etäopiskelun joustavuutta kaivataan kiireisiin aikatauluihin

Noin kolme neljästä aikuisesta opiskelee jo tai haluaisi opiskella etänä. Verrattuna nuoriin tilanne on siis päinvastainen – nuorilla vastaava luku oli 34 prosenttia. Aikuisilla mahdollisuus opiskella ajasta ja paikasta riippumatta on tärkeää erityisesti työn ohessa, jolloin vapaa-aika on jo valmiiksi kortilla. Vastaajat, joiden mielestä etäopiskelu ei ole heitä varten, pelkäävät etäopiskelun tuomaa sosiaalisten kontaktien puutetta sekä suurta vastuuta omasta oppimisesta.

TAUSTATIEDOT

Taulukko 4

Taulukko 5

KOULUTUSTEN VALINTAPERUSTEET

Aikuiset arvostavat nuoria enemmän joustavuutta

Aikuiset ovat nuorten kanssa hyvin samoilla linjoilla koulutusten valinnassa. Selvästi tärkeimmät valintaperusteet ovat aikuisilla niin ikään kiinnostus koulutukseen (75 %, nuoret: 83 %) sekä hyvät työmahdollisuudet (62 %, nuoret: 65 %). Aikuisten vastauksissa korostuvat kuitenkin lisäksi mahdollisuus joustaviin opintoihin, kuten etäopiskeluun tai osa-aikaopintoihin.

Kuva 10

Nuorten tapaan myös aikuisille muiden opiskelijoiden mielipiteet koulutuksista ovat tärkeitä. Noin kaksi kolmesta aikuisesta ottaa huomioon muiden opiskelijoiden arvostelut ja mielipiteet koulutusta valitessaan (71 %). Nuorilla vastaava luku oli 85 prosenttia.

Kuva 11

TYÖMARKKINATILANTEEN VAIKUTUS

Koulutustarjontaa tulisi kehittää suhteessa työmarkkinatilanteeseen

Yhteensä 82 prosenttia aikuisista mainitsee työmarkkinatilanteen vaikuttavan ainakin osittain päätökseen koulutuksen valinnan suhteen (nuoret: 81 %). Aikuiset ovat myös hieman tietoisempia tilanteesta nuoriin verrattuna – vain 2 prosenttia arvioi, että heillä ei ole tarpeeksi tietoa asiasta (nuoret: 7 %).

Kuva 12

Niistä vastaajista, joilla on mielipide työmarkkinatilanteen vaikutuksesta koulutustarjontaan, 77 prosenttia on sitä mieltä, että työmarkkinoiden pitäisi vaikuttaa koulutustarjontaan ja sisäänotettavien määrään (nuoret: 68 %).

Kuva 13

Sitaatti 3

Monelle työssäkäynti olisi opiskelua mieluisampi vaihtoehto

Aikuisista 40 prosenttia työskentelisi mieluummin kuin opiskelisi tänä vuonna, jos työtilanne olisi parempi. Kolmannes ei osaa vastata kysymykseen, työskentelisikö mieluummin kuin opiskelisi, jos työtilanne olisi parempi.

Kuva 14

Oppilaitosten hyviä kontakteja työelämään pidetään yleisesti hyvin tärkeinä. Lähes kaikki aikuiset (93 %) pitävät tärkeänä sitä, että oppilaitoksella on hyvät kontaktit työelämän toimijoihin ja yrityksiin.

Kuva 15

TIEDONHAKUKANAVAT KOULUTUKSISTA

Tietoa haetaan selvästi eniten digitaalisesti

Myös aikuisten keskuudessa Internet on selvästi ensisijainen tiedonhakukanava koulutuksista tietoa etsittäessä. Lähes kaikki vastaajat (95 %) etsivät tietoa eniten verkosta (nuoret: 93 %). Internetissä tietoa haetaan erityisesti hakukoneiden kautta sekä oppilaitosten omilta kotisivuilta. Noin joka viides hakee tietoa muilta koulutussivuilta, kuten Studentum.fi (nuoret: 11 %).

Kuva 16

Huomioitavaa on, että myös aikuisille nettisivujen vaivaton käyttö mobiililaitteilla on hyvin tärkeää. Toimivuus mobiililaitteilla on tärkeää jopa 91 prosentille vastaajista (nuoret: 97 %).

Kuva 17

Sitaatti 4

ETÄOPISKELU

Aikuiset toivovat opiskeluunsa joustavuutta

Jopa 74 prosenttia aikuisista aikoo opiskella, haluaisi opiskella tai opiskelee jo etänä. Luku on huomattavasti suurempi kuin nuorilla, joista noin kolmannes on etäopiskelun kannalla.

Kuva 18

Aikuiset pitävät etäopiskelun joustavuutta hyvin tärkeänä. Mahdollisuus sovittaa opiskelu työn oheen ja opiskella ajasta sekä paikasta riippumatta nähdään parempana vaihtoehtona fyysiselle läsnäololle. Suurimpana etäopiskelun haittapuolena pidetään kuitenkin sosiaalisten kontaktien puutetta.

Taulukko 6

 Edellinen sivu | Seuraava sivu     


Mainokset