Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Studentum.fi 5 vuotta

Studentum.fi 5 vuotta

Syksy 2014

Studentum.fi-koulutussivusto juhlii viidettä toimintavuottaan

Studentum.fi-koulutussivusto aloitti toimintansa tammikuussa 2009 ja juhlistammekin tänä vuonna viisivuotista taivaltamme. Viiteen vuoteen on mahtunut runsaasti haasteita ja onnistumisia, joiden ansiosta Studentumista on kasvanut Suomen suurin yksityinen koulutussivusto. Sivusto, joka tavoittaa tänä päivänä kuukausittain noin
130 000 koulutuksesta kiinnostunutta nuorta ja aikuista.

Lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja sivustomme kävijöille. Matkamme vuodesta 2009 on ollut mielenkiintoinen ja matka tuleviin vuosiin varmasti vielä mielenkiintoisempi. Kiitos, että olette mukanamme mahdollistamassa toimintaamme ja sivustomme kehittymistä nyt ja tulevaisuudessa.


Studentum 5 vuotta


Näin tarinamme alkoi

Viisivuotias Studentum.fi on osa kansainvälistä Educations.com Media Group -konsernia. Educations.com Media Group (aikaisemmin Studentum Group) perustettiin Tukholmassa vuonna 2001 kolmen nuoren opiskelijan toimesta. Opiskelijaystävykset Fredrik Söderlindh, Magnus Obel ja Marcus Boström etsivät internetistä tietoa koulutusvaihtoehdoista ja huomasivat tiedonhaun ja oppilaitosten koulutusvaihtoehtojen vertailemisen olevan hankalampaa kuin sen pitäisi. Koulutusta etsivät nuoret ja aikuiset tarvitsivat sivuston, josta koulutuksia koskeva tieto oli mahdollista löytää nopeasti ja yksinkertaisesti. Pian opiskelijaystävykset päättivätkin julkaista ensimmäisen pohjoismaisen koulutuksia markkinoivan verkkopalvelun, joka tarjosi myös oppilaitoksille uuden kustannustehokkaan kanavan opiskelijarekrytointinnin ja koulutusmarkkinoinnin tueksi.

Tänään Educations.com Media Group on Pohjois-Euroopan johtava koulutusmarkkinointia toteuttava konserni. Konserniin kuuluvilla koulutussivustoilla vierailee kuukausittain yli kaksi miljoonaa kävijää ympäri maailmaa.

Suomen markkinoilla toimiva Studentum.fi-koulutussivusto lanseerattiin tammikuussa 2009. Siitä lähtien sivustomme suosio on kasvanut tasaiseen tahtiin vuosi vuodelta. Viidessä vuodessa Studentum.fi-koulutussivustosta on kasvanut Suomen käytetyin yksityinen koulutussivusto peruskoulun jälkeisille koulutuksille.



Studentum.fi 5 vuotta

Educations.com Media Group – kansainvälinen koulutusmedia

Educations.com Media Group ylläpitää koulutussivustoja Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Venäjällä sekä kansainvälisesti Educations.com-sivustolla. Konserni työllistää parhaillaan noin 110 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa. Paikallisia toimistoja konsernilla on myös Helsingissä, Oslossa, Kööpenhaminassa ja Mannheimissa. Perustajajäsenten ohella EMG:n osaomistajana on Axel Johnsonin sijoitusyhtiö Novax.

Educations.com Media Group -konserniin kuuluvat koulutussivustot jakautuvat peruskoulutuksen jälkeisiä koulutuksia esittelevään Studentum Group -yhtiöön ja työelämän koulutuksia esittelevään Find Courses Global -yhtiöön.

 

Lue lisää

» Tietoa meistä
» Educations.com Media Group

» Studentum.fi palvelee oppilaitoksia
» Studentum Roadshow

» Asiakasreferenssit

» Käyttäjäreferenssit
» Tietoa opinto-ohjaajille
» Lehdistö

» Avoimet työpaikat
» Linkitä meihin

» Ota yhteyttä


Mainokset