Uupumus ja kyynisyys koulua kohtaan yleistyneet – tuleeko koulussa olla kivaa?

Uupumus ja kyynisyys koulua kohtaan yleistyneet

KOULUTUSUUTINEN 31.03.2016

Uupumus ja kyynisyys koulua kohtaan yleistyneet – tuleeko koulussa olla kivaa?

Tutkimukset osoittavat, että uupumus ja kyynisyys koulua kohtaan ovat yleistyneet. OAJ:n erityisasiantuntijan mielestä tulokset ovat huolestuttavia ja hän haluaa muistuttaa, ettei syyttävää sormea tule osoittaa pelkästään koulua kohti. 

Uupumus koulussa vaivaa erityisesti lukioikäisiä tyttöjä sekä maahanmuuttajalapsia. Ainakin osittaista kyynisyyttä ja negatiivisia tuntemuksia koulua kohtaan esiintyy lähes puolella kuudesluokkalaisista pojista.  

Katariina Salmela-Aron mielestä lasten ja nuorten suhtautuminen ja jaksaminen koulunkäyntiin on huolestuttavalla tasolla. Jaakko Salo, OAJ:n erityisasiantuntija on samaa mieltä. 

Vaikkakin innostavalla ja kannustavalla opettajalla on suuri rooli koulussa viihtymisen kannatta, syy ei kuitenkaan ole yksinomaan kouluissa ja opettajissa. Salon mukaan oppimisympäristöt tulisi rakentaa enemmän kouluviihtyvyyttä sekä opiskelumotivaatiota tukeviksi.  

– Koulun mahdollisuudet oppimismotivaation synnyttämiseen ovat rajalliset. Lapsi omaksuu innostuneen asenteen koulunkäyntiin kotoa ja kaveripiiristä. Olemmeko me vanhemmat tarpeeksi kiinnostuneita ja innostuneita siitä, mitä lapsemme koulussa oppivat? Salo pohtii.

Tuleeko koulussa olla kivaa?

Suomen Akatemia rahoittaa Mind the Gap-tutkimusta, jossa pyritään muun muassa hakemaan ratkaisuja siihen, kuinka koulut voivat vastata tehokkaammin diginatiivien nuorten ja lasten tarpeisiin. Salmera-Aro on myös mukana tutkimuksessa  ja hän etteivät koulut vanhanaikaisuutensa vuoksi voi tarjota erityisesti kuudesluokkalaisille aktiivisille diginatiiveille sitä, mikä olisi oikeasti heille tarpeen. 

OAJ on julkaissut askelmerkit digitalisaation edistämiseksi ja pyrkii muutoinkin edistämään digitalisoitumista perusopetuksessa. Mistään ihmelääkkeestä ei kuitenkaan Salon ole kyse oppimisinnon hiipumista vastaan. 

Salon mukaan koulunkäyntiin kohdistuvat asenteet näyttävän polarisoituvan, vahvistaen täten myös oppimistulosten polarisaatiota. Salo muistuttaa myös, että vanhempien koulutustaustalla ja koulutusasenteilla on heijastava vaikutus lasten asenteisiin. On myös muistettava, että uuden oppimisessa liikutaan välillä myös epämukavuusalueilla ja uuden oppimisen riemusta huolimatta oppiminen voi olla työlästä. 

– Se, että aina ei ole kivaa, ei vielä tarkoita, että koulu on epäonnistunut, Salo sanoo.

Lähteet : Opetusalan Ammattijärjestö 29.3.2016

» Palaa lukemaan koulutusuutisia


Mainokset