Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Esivalintakoe käyttöön ensimmäistä kertaa – osallistua voit vaikka sohvalta

Esivalintakoeuudistus ammattikorkeakoulut

KOULUTUSUUTINEN 24.03.2016

Esivalintakoe käyttöön ensimmäistä kertaa – osallistua voit vaikka sohvalta

Korkeakoulujen sähköinen esivalintakoe näkee ensimmäistä kertaa päivän valoa sosiaali-, terveys ja liikunta-alan esivalinnoissa 21:ssa ammattikorkeakoulussa.

Ideana on se, että kaikki halukkaat saavat mahdollisuuden osallistua kokeeseen, eikä kenelläkään tule niin sanotusti seinä vastaan toisen asteen todistuspisteiden vuoksi. Yhtenä syynä uudelle järjestelylle on ammattikoulujen tutkintouudistus viime elokuun alussa, jonka vuoksi hakijoiden arvosanojen vertailu ei ole enää mahdollista.

”Sote-alalla hakijoita voi olla 10-20-kertainen määrä paikkoihin nähden. Kaikkien kutsuminen pääsykokeeseen, kuten useimmilla aloilla, on meillä mahdotonta” kertoo Mirja Immonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikön koulutuspäällikkö.

Esivalintakokeen tarkoituksena on kartoittaa hakijan opiskeluvalmiuksia. Kokeessa vastataan suomen kielen, englannin kielen ja matematiikan koetehtäviin. Lisäksi kokeessa on ennakkomateriaaliin perustuva tehtäväosio. Noin satasivuinen ennakkomateriaali julkaistaan ylioppilaskokeiden jälkeen verkossa heti huhtikuun 1.päivänä ja sisältö käsittelee hyvinvointialaa. Ennakkomateriaalien sisältö on kaikille sama.

Toukokuun 3. Päivänä järjestettävään kokeeseen voi siis osallistua kuka tahansa ja missä tahansa. Kokeeseen osallistuva tarvitsee 1,5 tuntia kestävään esivalintakokeeseen tietokoneen ja toimivan nettiyhteyden. Oppilaitokset ovat ohjeistaneet käyttämään esimerkiksi kirjaston koneita, mikäli omalla koneella osallituminen ei ole mahdollista.

Esivalintakokeen perusteella kutsutaan osallistujat varsinaiseen kokeeseen. Kun jatkoon pääsy on varmistunut, esivalintakokeen tulokset nollautuvat ja näin ollen esivalintakokeen tuloksilla ei ole vaikutusta lopulliseen valintaan. Ensikertalaiskiintiö tulee mukaan vasta varsinaisissa pääsykokeissa. Lisää ohjeita on löydettävissä oppilaitosten sivuilta.

Lähteet : Metro 23.3.2016 & Helsingin Sanomat 17.3.2016

» Palaa lukemaan koulutusuutisia


Mainokset