Maalari - Pintakäsittelyalan perustutkinto
Uusi koulutus alkaa tammikuussa 2026!
Jos pidät maalaustöistä ja tapetoinnista, ja haluat opiskella käytännönläheisesti on Axxellin rakennusmaalarikoulutus sinua varten! Opit maalaamaan, tapetoimaan, laminoimaan, listaamaan sekä uudistamaan ja kunnostamaan pintoja.
Tämän opitKoulutuksen aikana opit tekemään mm. korjaus- ja rakennusmaalaustöitä sekä hallitsemaan tapetoinnin ja ruiskumaalauksen perusteet.
Rakennusten sisäpuolisten pintojen maalauksen ja tapetoinnin lisäksi sinulla voi olla erikoisosaamisena julkisivujen pintakäsittelyt, lattiapäällysteet ja vesieristeet. Lisäksi osaat maalata eri materiaaleista olevia rakennusosia ja kalusteita.
Näin opiskeletKoulutus on monimuotokoulutusta, tarkoittaen sitä että käytännön harjoituksia ja/tai teoriaa on 2-3 päivää viikossa (päiväsaikaan) ja sen lisäksi etäopiskelua ja työssäoppimista työpaikalla. Koko tutkinnon suorittamiseksi, sinun tulee suorittaa myös yhteiset tutkinnon osat.
Heinäkuun aikana ei ole lähiopintoja.
Sisältö
Koulutus on käytäntöpainotteinen ja osa koulutuksesta toteutetaan työpaikoilla. Tutkinto perustuu mm. seuraavista osioista:
- Rakennusmaalaustyöt
- Pientalojen ulkomaalaus
- Sisämaalaustyöt
- Tapetointi
- Lattianpäällysteiden uusiminen
Tulityö-, hätäensiapu- ja työturvallisuuskorttikoulutus sisältyvät opintoihin.
Koko tutkintoon kuuluu myös yhteiset tutkinnon osat, yhteensä 35 osaamispistettä. Aikaisempi koulutus ja osaaminen voidaan laskea hyväksi sinun henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa.
Mahdollisuus myös oppisopimusopiskeluun - ota yhteys oppisopimustoimistoon klara.roos@axxell.fi, puh. 044 739 7359.
KohderyhmäKoulutus on tarkoitettu sinulle, jota maalarin työ kiinnostaa ja haluat suorittaa pintakäsittelyalan perustutkinnon tai osatutkinnon. Sinun tulee olla vähintään 18 vuotta täyttänyt. Jokaisen opiskelijan kanssa laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma. Jos äidinkielesi on muu kuin koulutuksen kieli (suomi/ruotsi), sinun tarvitsee osoittaa koulutuskielen riittävää osaamista.
Taloudellinen tukiOpinnot ovat päätoimista opiskelua. Lisää tietoja eri tukijärjestelmistä saat paikalliselta työllisyysalueelta (https://tyomarkkinatori.fi/aluesivu). Mikäli olet työtön, ota yhteys oman kuntasi/kaupunkisi työllisyyspalveluihin ennen koulutukseen hakemista.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Maalari - Pintakäsittelyalan perustutkinto, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Kustannukset
Opetus on ilmaista mutta kuluja voi syntyä esimerkiksi opintomateriaalista. Viranomaisten vaatimat maksut eivät myöskään sisälly maksuttomaan opetukseen (esim. kortit).
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Axxellerera dina framtidsutsikter – vi har utbildningar både på svenska och på finska
Du kan bli kock, närvårdare, barnledare, husbyggare, merkonom, djurskötare, rörmontör... Möjligheterna är många! Utveckla din yrkeskunskap på ett flexibelt sätt vid Axxell! Axxell har ett mångsidigt utbud av yrkesutbildningar både för unga och vuxna. Utbildningarna som i första hand är...
Lue lisää oppilaitoksesta Axxell ja katso koulutustarjonta täältä