Sivuston käyttötapa: Mobiili

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Careeria
Yhteenveto
suomi
7.8.2019
   
Vantaa
Ammatilliset perustutkinnot

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Kasvatus- ja ohjausala
Koulutuksen hyödyt

Koulutuksen kautta saat valmiuksia toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä. Toimit kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössäsi ja edistät yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta. Opit erilaisia malleja ja menetelmiä arkityöhösi.

Opit tukemaan ohjattavien kasvua ja kehitystä sekä yksilön myönteisen minäkuvan ja itsetunnon rakentumista. Opit tunnistamaan, ennaltaehkäisemään ja puuttumaan kiusaamis- ja häirintätilanteita.

Opit ohjaamaan sekä yksilöä että ryhmiä, tunnistat erityistä tukea tarvitsevat oppijat ja ohjattavat sekä osaat tukea heidän toimintakykyään ja oppimistaan. Työssäsi huolehdit myös toimintaympäristön tarkoituksenmukaisuudesta ja turvallisuudesta.


Koulutuksen sisältö

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana osallistut eri-ikäisten ihmisten kasvatuksen ja toimintakyvyn tukemiseen ja ohjaamiseen. Työssäsi edistät oppimista yhdessä opettajan ja muun opetushenkilöstön kanssa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksessa työskentelet itsenäisesti ja suunnitelmallisesti.

Kaikille yhteinen pakollinen tutkinnon osa:

Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla

  • ihmisen kasvu ja oppiminen
  • kasvatus- ja ohjausalan työtä ohjaavat lait, määräykset ja ohjeet
  • kulttuurien moninaisuus
  • viestintä, vuorovaikutus ja tunnetaidot
  • oma jaksaminen ja työhyvinvointi

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala

Pakolliset tutkinnon osat:

Oppijan ja oppimisen ohjaus

  • oppimisprosessi ja ohjaaminen eri työpaikoilla; esiopetus, alakoulu, yläkoulu, ammatillinen koulutus, lukio, aamu- ja iltapäivätoiminta sekä vapaa sivistystyö
  • opetussuunnitelman mukainen työnkuva ja tehtävät
  • menetelmiä oppimistilanteiden ohjaamiseen
  • oppimiseen liittyvät haasteet ja oppilaan tukeminen
  • vertais- ja verkostotyöskentely

Tuen tarpeeseen vastaaminen oppimisen ja ohjauksen ympäristöissä

  • tuen tarpeiden tunnistaminen
  • hahmottaminen ja erilaiset kielelliset haasteet
  • tarkkaavaisuuden sekä keskittymisen vaikeudet
  • psykososiaaliset sekä tunne-elämän kehityksen vaikeudet
  • pitkäaikaissairaudet ja kehitysvammaisen toimintakyvyn tukeminen
  • autismin kirjo ja neurologiset kehityshäiriöt
  • liikunta-, näkö- tai kuulovammaiset
  • toiminta moniammatillisessa työryhmässä

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus

  • aamu- ja iltapäivätoiminnan sisällön suunnittelu ja toteutus
  • osallisuus, leikki ja lasten omaehtoinen toiminta
  • yksilön ja erilaisten ryhmien ohjaus
  • kulttuurien ja katsomusten moninaisuus
  • kasvattajuus ja ammatillinen identiteetti
  • luovat ja toiminnalliset menetelmät
  • päivittäiset toiminnot; ruokailu, liikennekasvatus, turvallisuus, kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisy
  • yhteistyö koulun ja omaisten kanssa

Käytännön toteutus

Koulutus toteutetaan toiminnallisesti ja työvaltaisesti yhteistyössä Vantaan kaupungin Länsimäen ja Rajakylän koulujen kanssa, jotka on savuttomia työpaikkoja.

Koulutuksen lähiopetus järjestetään työpaikalla. Käytännön taitojen oppiminen ja näytöt tehdään työpaikalla koulunkäynnin ohjaajan työtehtävissä opettajan työparina. "Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus" tutkinnon osan työelämässä oppiminen ja näyttö tehdään aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

Koulutukseen valitut opiskelijat osallistuvat Careerian ja Vantaan kaupungin "Vanhemmat mukana kouluun" ja "Äidit mukaan" -projektien toteutukseen. Lue lisää:

https://www.facebook.com/vanhemmatmukaankouluun/

https://www.facebook.com/aiditmukana/


Valintakriteerit ja hakuohjeet

Opiskelijaksi pääsemisen edellytyksenä on valintakokeen suorittaminen hyväksytysti. Valintakokeessa kartoitetaan soveltuvuutesi ja esteettömyytesi alalle sekä tarvittaessa suomen kielen taito. Koulutuksessa vaadittava kielitaitotaso on B1.1 (katso Europassi-sivut).

Valintakokeet järjestetään Helsingin Herttoniemen toimipisteessä. Hakemusten perusteella osa hakijoista kutsutaan valintakokeisiin sähköpostilla. Kirjoita hakemukseesi selkeät perustelut, miksi juuri sinut tulisi valita koulutukseen.

Valintakoepäivät: 6.6.2019 ja 7.6.2019. Elokuussa järjestetään vielä ylimääräinen valintakoepäivä.

Koulutukseen valituille opiskelijoille ilmoitetaan päätös sähköpostilla viikon sisällä viimeisestä valintakoepäivästä. Ei-valituille lähetetään henkilökohtainen kirje.

Henkilökohtaiset suunnitelmat tehdään 7.-13.8.2019 ja varsinaiset lähipäivät alkavat keskiviikkona 14.8.2019 klo 8.30-15.30.

Huom! Koulutukseen valituilta opiskelijoilta vaaditaan rikostaustaote. Koulutuksen opiskelijamaksu on 450 euroa ja sen voi maksaa erissä.

Hakeminen


Kenelle?

Koulutus on tarkoitettu motivoituneille aikuisille, jotka haluavat työskennellä lasten ja kouluikäisten parissa. Omaehtoiseen koulutukseen osallistuminen ei edellytä alan työpaikkaa.

Koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville. Selvitä täyttyvätkö työttömyysetuudelle opiskelun ehdot osaltasi. Ota yhteyttä omaan TE-toimistoosi ennen opintoihin hakeutumista. Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella jos sinulla on alan työpaikka.

Perustele hakemuksessasi miksi haluat koulutukseen. Jos sinulla on työpaikka ja haluat opiskella oppisopimuksella osaamisalan, niin kirjoita tiedot työpaikastasi hakemukseen. Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle maksutonta.

Tutkinto / todistus

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Careeria

Careeria

Careeria

Edupoli ja Point College ovat yhdistäneet voimansa. Vuoden 2019 alusta lähtien uusia uria tarjoaa Careeria. Monialaisesta Careeriasta valmistuu huomispäivän huippuosaajia ja tulevaisuuden tekijöitä, joista moni toimii usealla kielellä ja luo uusia uria kansainvälisessä ympäristössä. Careeria kouluttaa nuoria ja aikuisia suomeksi,...


Lue lisää oppilaitoksesta Careeria ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Careeria

Lämmittäjänkatu 2
00880 Helsinki

 Näytä puhelinnumero
www.careeria.fi


Arvioinnit

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto ei ole saanut vielä yhtään arviointia. Anna oma arviointisi.

Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

Logopediaa opiskelemaan?

Perehdy kielen kehitykseen ja opi käyttämään puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja logopediaan suuntaavissa opinnoissa Turun kristillisessä opistossa!