Sivuston käyttötapa: Mobiili

Opiskelupaikka hakusessa? Tsekkaa kesän lisähaku ja nappaa opiskelupaikka syksyksi! 📚🍂

Kasvatustieteen ja varhaiskasvatuksen opintolinja

Etelä-Pohjanmaan Opisto
Yhteenveto
1 lukuvuosi
Opintotukikelpoinen
elokuu 2021
Viimeinen hakuaika: 31.7.2021
marker Hakuaika käynnissä
   
Lähiopetus
Ilmajoki
Kansanopistot

Video

Onko sinun tulevaisuutesi koulutusalalla? Inalle vuosi Etelä-Pohjanmaan Opiston kasvatustieteen linjalla oli enemmän kuin opiskelua ja pääsykokeisiin valmentautumista. Samalla se oli askel kohti omia unelmia ja antoi hyviä eväitä tulevaisuuteen.

Kasvatustieteen opintolinja

Kasvatustieteen ja varhaiskasvatuksen opintolinja

Kasvatustieteen ja varhaiskasvatuksen opintolinjalla syvennät tietojasi kasvatusalasta, saat tukea ammatilliseen suuntautumiseesi, kehität vuorovaikutustaitojasi ja opit itsenäiseen työskentelyyn yliopistotasoista opiskelua vastaavalla tavalla.

Linjalla opiskellaan kattavasti eri ikäisten lasten, nuorten ja aikuisten oppimiseen ja opettamiseen liittyviä sisältöjä. Opintoihin sisältyy valintasi mukaan joko kasvatustieteen tai erityispedagogiikan perusopinnot sekä muita avoimen yliopiston opintoja ja opiston kursseja. Kasvatustieteen perusopinnot jo suorittaneet voivat opiskella kasvatustieteen aineopintoja. Lisäksi valmentaudut yliopiston pääsykokeisiin VAKAVA-aineiston pohjalta. Työelämäjaksolla saat kokemuksia opettajan työstä tai muusta sinua kiinnostavasta kasvatusalan tehtävästä.

Avoimen väylän kautta yliopisto-opiskelijaksi

Kasvatustieteen opintolinjalla voit suorittaa avoimen yliopiston opintoja, joiden perusteella voit hakea yliopiston tutkinto-opiskelijaksi ns. avoimen väylän kautta. Tällöin opiskelija voi päästä yliopistoon ilman valintakokeeseen osallistumista eivätkä yo-todistuksen arvosanat vaikuta valituksi tulemiseen. Saat opintoihisi opintotuen, etkä myöskään menetä ensikertalaiskiintiötäsi yliopistoon. Suorittamasi opinnot jouduttavat valmistumistasi, koska ne voi hyväksilukea suoraan osaksi tutkintoa. Väyläopinnot voit suorittaa omasta opiskelutahdistasi sekä valitsemastasi väyläopintovaihtoehdosta riippuen 1–2 vuodessa.

Opintojen sisältö ja toteutus

Yleisopinnot:

  • Yhteisöopinnot 3 op
  • Suomen koulutusjärjestelmä 1 op
  • Ohjaus- ja vuorovaikutustaidot 3 op
  • Varhaiskasvatus 2 op
  • Pedagogiikka 2 op
  • Erityispedagogiikka 1 op
  • Psyykkinen hyvinvointi 1 op
  • Ilmaisukasvatus 0,5 op
  • Etiikka 1 op
  • Tieteenalan kirjallisuus 6 op
  • Työelämäjakso 3,5 op

Oman tieteenalan opinnot: 

JY = Jyväskylän yliopiston opintovaatimusten mukaisesti, TY = Turun yliopiston opintovaatimuksien mukaisesti

  • Kasvatustieteen tai erityispedagogiikan perusopinnot 25 op (JY)
  • Kasvatustieteen aineopinnot 35 op (TY)
  • Tilastomenetelmien peruskurssi 6 op (JY)
  • Academic Reading 3 op (JY)
  • Interdisciplinary Communication Skills 3 op (JY)
  • Ruotsin akateemisen tason kurssi 3 op (JY)
  • Kirjoitusviestinnän perusteet 3 op (JY)
  • Puheviestinnän perusteet 2 op (JY)
  • Soveltuvuuskoeharjoittelu
  • Pääsykokeisiin valmentautuminen 8,5 op

Valinnaiset opinnot:

  • Sosiologia 1,5 op
  • Kulttuurien tuntemus 1 op
  • Laaja valikoima opiston omia kursseja jaavoimen yliopiston opintoja
  • Yo-arvosanojen korotuskurssit (syksy 2021)

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Kasvatustieteen ja varhaiskasvatuksen opintolinja, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.

Hakeminen

Hakijalla tulee olla suoritettuna peruskoulut, lukio tai muu vastaava koulutus. Haku koulutukseen tapahtuu oppilaitoksen nettisivuilta löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella.

Varaudu lähettämään koulutodistuksesi hakemuksen yhteydessä (pdf-, doc- tai rtf-tiedostona).

Tutkinto / todistus

Kansanopistolinja

Kustannukset

Koulutus on maksullista. Lisätietoa hinnasta saat oppilaitokselta. Opintolinjalla opiskelu on päätoimista opiskelua ja oikeuttaa opintotukeen.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Kasvatustieteen ja varhaiskasvatuksen opintolinja? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Opistolta vauhtia jatko-opintoihin! Etelä-Pohjanmaan Opiston opintolinjoilta voit hakea vauhtia yliopisto- tai AMK-opintoihin ja kehittää samalla opiskelutaitojasi. Voit aloittaa korkeakouluopinnot heti lukion jälkeen ilman pääsykokeita ja sisällyttää opistolla suorittamiasi tutkinnon osia myöhemmin korkeakoulututkintoon. Opiskelun kautta saat edellytyksiä pääsykokeisiin, jatko-opintoihin ja työelämään....


Lue lisää oppilaitoksesta Etelä-Pohjanmaan Opisto ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Opistontie 111
60800 Ilmajoki

 Näytä puhelinnumero
www.epopisto.fi

Arvioinnit
Arvioinnit
Kasvatustieteen ja varhaiskasvatuksen opintolinja ei ole saanut vielä yhtään arviointia. Anna oma arviointisi.

Oppilaitoksen arvioinnit
(4,0)
Perustuu 2 arviointiin
Näytä oppilaitoksen kaikki arvioinnit
Ota yhteyttä

Tilataksesi lisätietoa koulutuksesta Kasvatustieteen ja varhaiskasvatuksen opintolinja täytä seuraavat tiedot: