Sivuston käyttötapa: Mobiili

Opiskelupaikka hakusessa? Tsekkaa kesän lisähaku ja nappaa opiskelupaikka syksyksi! 📚🍂

Kohti kansainvälistä uraa -opintolinja

Etelä-Pohjanmaan Opisto
Yhteenveto
1 lukuvuosi
elokuu 2021
Viimeinen hakuaika: 31.7.2021
   
Lähiopetus
Ilmajoki
Kansanopistot

Kohti kansainvälistä uraa -opintolinja

Kiinnostaako sinua kansainväliset tehtävät esimerkiksi Suomen ulkoasiainhallinnossa, Euroopan Unionissa tai kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa? Suomalaisilla on paljon mahdollisuuksia ja liian harva tarttuu mahdollisuuteen tehdä asiantuntijan työtä ulkomailla. Kohti kansainvälistä uraa -opintolinjalla voit perehtyä opintovuoden ajan maailmanpolitiikkan, monikulttuurisuuteen ja kieliopintoihin. Opintolinjalla on avoimen yliopiston opintoja useista eri yliopistoista. Tärkeä osa on myös vierailevilla luennoitsijoilla, joita on ulkoministeriöstä, EU:sta, YK:sta ja kehitysyhteistyöjärjestöistä. Keväällä ohjelmaan kuuluu opintomatka ulkomaille yhdessä opiskelijoiden sovittavaan kohteeseen.

Avoimen väylän kautta yliopisto-opiskelijaksi

Opintolinjalla voit suorittaa avoimen yliopiston opintoja, joiden perusteella voit hakea yliopiston tutkinto-opiskelijaksi ns. avoimen väylän kautta. Tällöin opiskelija voi päästä yliopistoon ilman valintakokeeseen osallistumista eivätkä yo-todistuksen arvosanat vaikuta valituksi tulemiseen. Saat opintoihisi opintotuen, etkä myöskään menetä ensikertalaiskiintiötäsi yliopistoon. Suorittamasi opinnot jouduttavat valmistumistasi, koska ne voi hyväksilukea suoraan osaksi tutkintoa. Väyläopinnot voit suorittaa omasta opiskelutahdistasi sekä valitsemastasi väyläopintovaihtoehdosta riippuen 1–2 vuodessa.

Koulutuksen sisältö

HY = Helsingin yliopiston, JY = Jyväskylän yliopiston, TY = Turun yliopiston, VY = Vaasan yliopiston, UEF = Itä-Suomen yliopiston opintovaatimuksien mukaisesti. Yliopistojen tiedot vahvistetaan maalis-huhtikuussa.

YLEISOPINNOT

  • Yhteisöopinnot 3 op
  • Asiantuntijana kansainvälisissä yhteisöissä 2-3 op (KV- asiantuntijoiden luennot + niiden evaluointi)
  • Academic Reading 3 op (JY)
  • Interdisciplinary Communication Skills 3 op (JY)
  • Ranskan alkeet I 3 op
  • Ruotsin akateemisen tason kurssi 3 op (JY)
  • Kirjoitusviestinnän perusteet 3 op (JY)
  • Tieteellinen tiedonhankinta I 1 op
  • Tietokone työvälineenä 3 op
  • Sosiologia 1,5 op
  • Kulttuurien tuntemus 1 op
  • Opintomatka ulkomaille 2-3 op
  • Intercultural communication 2 op

OMAN TIETEENALAN OPINNOT, valittavissa mm.

  • Johdatus oikeustieteeseen 2 op (TY)
  • Kansainvälinen oikeus 6 op (TY)
  • Maailmanpolitiikan tutkimuksen perusteet 5 op
  • Johdatus monikulttuurisuuteen 6 op (TY)
  • Englannin kielen perusopinnot 30 op

TAI

  • Poliittisen historian perusopinnot 10–25 op (TY)
  • Valtio-opin perusopinnot 10–25 op (TY)
  • (toisesta aineesta suoritetaan 25 op ja toisesta aineesta 10 op mittaiset opinnot)

VALINNAISET OPINNOT

  • Ruotsin valmentava kurssi 2 op
  • Puheviestinnän perusteet 2 op (JY)
  • Laaja valikoima opiston omia kursseja sekäavoimen yliopiston opintoja
  • Yo-arvosanojen korotuskurssit (syksy 2021)

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Kohti kansainvälistä uraa -opintolinja, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.

Hakeminen

Hakijalla tulee olla suoritettuna peruskoulut, lukio tai muu vastaava koulutus. Haku koulutukseen tapahtuu oppilaitoksen nettisivuilta löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella.

Varaudu lähettämään koulutodistuksesi hakemuksen yhteydessä (pdf-, doc- tai rtf-tiedostona).

Tutkinto / todistus

Kansanopistolinja

Kustannukset

Koulutus on maksullista. Lisätietoa hinnasta saat oppilaitokselta. Opintolinjalla opiskelu on päätoimista opiskelua ja oikeuttaa opintotukeen.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Kohti kansainvälistä uraa -opintolinja? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Opistolta vauhtia jatko-opintoihin! Etelä-Pohjanmaan Opiston opintolinjoilta voit hakea vauhtia yliopisto- tai AMK-opintoihin ja kehittää samalla opiskelutaitojasi. Voit aloittaa korkeakouluopinnot heti lukion jälkeen ilman pääsykokeita ja sisällyttää opistolla suorittamiasi tutkinnon osia myöhemmin korkeakoulututkintoon. Opiskelun kautta saat edellytyksiä pääsykokeisiin, jatko-opintoihin ja työelämään....


Lue lisää oppilaitoksesta Etelä-Pohjanmaan Opisto ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Opistontie 111
60800 Ilmajoki

 Näytä puhelinnumero
www.epopisto.fi

Arvioinnit
Arvioinnit
Kohti kansainvälistä uraa -opintolinja ei ole saanut vielä yhtään arviointia. Anna oma arviointisi.

Oppilaitoksen arvioinnit
(4,0)
Perustuu 2 arviointiin
Näytä oppilaitoksen kaikki arvioinnit
Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

Yhteiskunta- ja oikeustieteitä

Tulevaisuuden päättäjäksi, oikeuden osaajaksi vai politiikan tuntijaksi? Yhteiskuntaan ja valtioon liittyviä opintoja sekä kieli- ja viestintäopintoja.

Ota yhteyttä

Tilataksesi lisätietoa koulutuksesta Kohti kansainvälistä uraa -opintolinja täytä seuraavat tiedot: