Kuvataiteen opintolinja
Opiskelu kuvataiteen opintolinjalla on hyvin käytännönläheistä ja yksilölliseen opetussuunnitelmaan perustuvaa. Koulutus toteutetaan opiskelijakohtaisesti sekä etä- että lähiopetuksena. Lisäksi sinua valmennetaan henkisesti kuvataidekentän kohtaamiseen. Sinulla on opiskelun päätyttyä hyvä kokonaiskäsitys siitä, millainen kuvataidemaailma on ja kuinka se toimii.
Klassiset perustekniikat tulevat sinulle opintojen aikana tutuiksi, mutta oman kuvataiteellisen ajattelun kehittyminen on silti tärkein tavoite.
Opintojen sisältö
Kuvataiteessa tehdään erilaisia teoksia piirtäen, maalaten, grafiikan keinoin, veistäen, valokuvaamalla ja uudempia keinoja kokeillen. Ja mikä parasta, saat aina myös henkilökohtaista ohjausta ja palautetta töistäsi!
Opinnoissa harjoitellaan yhdessä eri oppilaitosten valintakokeisiin liittyvien ennakkotehtävien tekoa. Luonnollisesti omat ennakkotehtävänsä jokainen tekee itse, mutta oma tuttu raati auttaa sinua kehittymään myös itsearvioinnissa.
Linjan opiskelijat opiskelevat taiteen perusteoriaa muun muassa materiaaleista, väriopista ja sommittelusta sekä oppivat soveltamaan niitä omassa työskentelyssä. Myös taidehistoriaan ja nykytaiteeseen tutustutaan lyhyinä katsauksina. Lisäksi opinnoissa tutustutaan lyhyesti graafiseen suunnitteluun ja taiteen uusiin suuntauksiin, sekä järjestämme mahdollisesti myös oman näyttelyn.
Valinnaisiksi oppiaineiksi voit valita erilaisia lyhytkursseja tai vaikkapa approbatur-arvosanan suorittamisen avoimessa yliopistossa. Opiskelu pienessä ryhmässä on tiivistä ja eteenpäin vievää.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Kuvataiteen opintolinja, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Hakeminen
Hakuaika 18.2. –31.7.2025. Lisähaku vapaille opiskelupaikoille 1.8.2025 alkaen.
Haku koulutukseen tapahtuu oppilaitoksen nettisivuilta löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella.
Tutkinto / todistus
Kansanopistolinja
Kustannukset
Koulutus on maksullista. Lisätietoa hinnasta saat oppilaitokselta. Opintolinjalla opiskelu on päätoimista opiskelua ja oikeuttaa opintotukeen. Toisen asteen opintotuki ei vähennä tulevia korkeakouluopintojasi varten myönnettäviä opintotukikuukausia.
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Etelä-Pohjanmaan Opisto
Etelä-Pohjanmaan Opiston opintolinjoilta voit hakea vauhtia yliopisto- tai AMK-opintoihin, tutustua itseäsi kiinnostavaan alaan ja kehittää samalla opiskelutaitojasi. Voit aloittaa korkeakouluopinnot lukion jälkeen ilman valintakokeita ja sisällyttää opistolla suorittamiasi tutkinnon osia myöhemmin korkeakoulututkintoon. Saat lisäbuustia jatko-opintoihin, valintakokeisiin ja työelämään – ja...
Lue lisää oppilaitoksesta Etelä-Pohjanmaan Opisto ja katso koulutustarjonta täältä