Sivuston käyttötapa: Mobiili

Maataloustieteen opintolinja

Etelä-Pohjanmaan Opisto
Yhteenveto
1 lukuvuosi
Opintotukikelpoinen
19.8.2019
Viimeinen hakuaika: 31.7.2019
   
Päiväopinnot
Ilmajoki
Kansanopistot

Maataloustieteen opintolinja

Maatalous- ja metsätieteen jatko-opintoihin valmentava opintolinja, joka toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kanssa.

Lukuvuoden aikana on mahdollisuus suorittaa avoimen yliopiston opintoja ja kehittää samalla akateemisia opiskeluvalmiuksia ja opiskelutekniikkaa. Lisäksi voit kerrata lukion kursseja ja korottaa ylioppilaskirjoitusten arvosanoja seuraavaa yliopiston opiskelijavalintaa varten.

Opiskelupaikka Etelä-Pohjanmaan Opistossa ei muuta asemaasi korkeakouluhaun ensikertalaiskiintiössä. Etelä-Pohjanmaan Opistossa voit siis turvallisesti kokeilla omaa alaasi menettämättä ensimmäistä kertaa korkeakouluun hakevan etua. Opinnot oikeuttavat myös Kelan opintotukeen. Etelä-Pohjanmaan Opisto on toisen asteen oppilaitos, joten korkeakouluopintojen opintotukikuukaudet säilyvät. EPO:ssa suorittamasi opinnot nopeuttavat valmistumistasi.

Maataloustieteen opinnot

HY = Helsingin yliopiston, JY = Jyväskylän yliopiston, VY = Vaasan yliopiston opintovaatimusten mukaisesti.

Suuntaavat opinnot

  • Yhteisöopinnot ja opinto-ohjaus 3 op
  • Academic Reading 3 op (JY)
  • Interdisciplinary Communication Skills 3 op (JY)
  • Ruotsin kielen valmentava kurssi 2 op (VY)
  • Ruotsin akateemisen tason kurssi 3 op (JY)
  • Kirjoitusviestinnän perusteet (Akateemiset tekstitaidot) 3 op (JY)
  • Puheviestinnän perusteet 2 op (JY)

Syventävät opinnot (Maataloustieteiden perusopinnot 21/25 op HY)

  • Kasvintuotannon perusteet 6 op (HY)
  • Kotieläntuotannon perusteet 5 op (HY)
  • Maatalousekonomian perusteet I 2 op (HY)
  • Maatalousekonomian perusteet II a 3 op (HY)
  • Bioenergiaketjut 5 op (HY)

Soveltavat opinnot

  • Tilastomenetelmien peruskurssi 6 op (JY)
  • Kemian perusteet 5 op (HY)
  • Lukion lyhyen / pitkän matematiikan kertauskurssi 2 op
  • Lukion fysiikan kertauskurssi 2 op
  • Opiskelijan oman valinnan mukaan, esim. kielten alkeiskursseja, harrasteopintoja
  • Lisäksi valittavanasi on laaja valikoima muita opintoja sekä avoimen yliopiston opintoja opiston tarjonnasta.
  • Halutessasi voit osallistua myös yo-arvosanojen korotuskursseille (syksy 2019).

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Maataloustieteen opintolinja, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.

Hakeminen

Lukio tai muu vastaava koulutus suoritettuna. Haku koulutukseen tapahtuu oppilaitoksen nettisivuilta löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella. Varaudu lähettämään koulu- ja työtodistuksesi hakemuksen yhteydessä.

Tutkinto / todistus

Kansanopistolinja, maataloustieteen opintolinja

Kustannukset

Koulutus on maksullista. Lisätietoa hinnasta saat oppilaitokselta. Opintolinjalla opiskelu on päätoimista opiskelua ja oikeuttaa opintotukeen.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Maataloustieteen opintolinja? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Opistolta vauhtia jatko-opintoihin! Etelä-Pohjanmaan Opiston opintolinjoilta voit hakea vauhtia yliopisto- tai AMK-opintoihin ja kehittää samalla opiskelutaitojasi. Voit aloittaa korkeakouluopinnot heti lukion jälkeen ilman pääsykokeita ja sisällyttää opistolla suorittamiasi tutkinnon osia myöhemmin korkeakoulututkintoon. Opiskelun kautta saat edellytyksiä pääsykokeisiin, jatko-opintoihin ja työelämään....


Lue lisää oppilaitoksesta Etelä-Pohjanmaan Opisto ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Opistontie 111
60800 Ilmajoki

 Näytä puhelinnumero
www.epopisto.fi

Arvioinnit

Maataloustieteen opintolinja ei ole saanut vielä yhtään arviointia. Anna oma arviointisi.