Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Karelia-ammattikorkeakoulu

paikassa Joensuu (+ 1 sijaintia)
Kysy lisätietoja oppilaitoksesta 👍

Karelia-ammattikorkeakoulu

Karelia-ammattikorkeakoulu

Karelia-ammattikorkeakoulu – tulevaisuuden työelämän tarpeisiin

Hyvä tulevaisuus rakennetaan osaamisella ja asiantuntijuudella. Karelia-ammattikorkeakoulu on mukana rakentamassa sitä kouluttamalla osaavia ammattilaisia tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Karelia antaa valmiudet, välineet ja asenteen kehittyä huippuosaajaksi. Karelia-ammattikorkeakoulu on myös laadukas, sitoutunut ja ketterä kumppani, joka tekee näkyviä tuloksia. Koulutusaloilla tehdäänkin tiivistä yhteistyötä erilaisissa kehitys- ja tutkimushankkeissa alueen yritysten ja muiden oppilaitosten kanssa.

Kareliassa voit suorittaa niin alemman korkeakouluasteen kuin ylemmän korkeakouluasteen tutkintoja. Valmistuttuasi voit työllistyä erilaisiin kehittämis- ja johtamistehtäviin julkiselle, yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Julkiseen virkaan tai tehtävään tutkinto antaa saman kelpoisuuden kuin yliopistojen ylempi korkeakoulututkinto. Esimerkkejä tutkintoaloista: taiteet ja kulttuuri, kauppa, hallinto, oikeustieteet, tekniikka sekä terveys- ja hyvinvointiala.

Kansainvälisyys

Kansainvälisyys eri muodoissaan on Karelia-ammattikorkeakoulun jokapäiväistä toimintaa. Kansainvälisyys kiinnittyy opetukseen ja oppimiseen, tutkimus- ja kehittämistoimintaan, osaamisen kehittämiseen ja koulutusvientiin. Karelia tarjoaa laajat kansainvälistymismahdollisuudet opiskelijoille, opettajille ja muulle henkilökunnalle. Kumppaniverkosto muodostuu korkeakouluista ja muista toimijoista ympäri maailmaa. Tavoitteesi mukaisesti voit suorittaa tutkinnon osia englanniksi, liittää opintoihin opiskelu- tai harjoittelujakson ulkomaisessa korkeakoulussa tai yhteistyöorganisaatiossa.

Historia

Karelia-ammattikorkeakoulun toiminta on alkanut vuonna 1992 ja vakinaistettu 1996. Karelia-ammattikorkeakoulu on Joensuun kaupungin omistama osakeyhtiö vuoden 2013 alusta.

Haluatko lisätietoa Karelia-ammattikorkeakoulun koulutustarjonnasta?

Löydät lisätietoa Karelia-ammattikorkeakoulun koulutustarjonnasta ja opintojen sisällöstä alla olevasta koulutuslistauksesta. Jokaisen koulutusesittelyn yhteydessä sinulla on mahdollisuus lähettää oppilaitokselle yhteydenottopyyntö ja saada vastauksia opintojen aloittamiseen liittyviin kysymyksiisi.


Koulutukset

Ammattikorkeakoulut
AMK-tutkinnot, päiväopinnot
Kauppatiede / Liiketalous Paikkakunta
Bachelor of Business Administration (BBA) | International Business | full-time studies Joensuu
Tradenomi (AMK) | liiketalous | päivätoteutus Joensuu
Media / Viestintä
Medianomi (AMK) | päivätoteutus Joensuu
Metsätalous
Metsätalousinsinööri (AMK) | päivätoteutus Joensuu
Sosiaali- ja terveysala
Fysioterapeutti (AMK) | päivätoteutus Joensuu
Sairaanhoitaja (AMK) | päivätoteutus Joensuu
Sosionomi (AMK) | päivätoteutus Joensuu
Terveydenhoitaja (AMK) | päivätoteutus Joensuu
Tekniikan ala
Bachelor of Engineering | Industrial Management | full-time studies Joensuu
Insinööri (AMK) | energia- ja ympäristötekniikka | päivätoteutus Joensuu
Insinööri (AMK) | Information and Communication Technology | päivätoteutus Joensuu
Insinööri (AMK) | konetekniikka | päivätoteutus Joensuu
Insinööri (AMK) | rakennustekniikka | päivätoteutus Joensuu
Insinööri (AMK) | talotekniikka | päivätoteutus Joensuu
Tietotekniikka / Ohjelmointi
Bachelor of Engineering | Information and Communication Technology | full-time studies Joensuu
AMK-tutkinnot, monimuoto-opinnot
Kauppatiede / Liiketalous
Tradenomi (AMK) | liiketalous | monimuotototeutus Joensuu
Matkailuala
Restonomi (AMK) | matkailu- ja palveluliiketoiminta | monimuotototeutus Joensuu
Sosiaali- ja terveysala
Fysioterapeutti (AMK) | monimuotototeutus Joensuu
Geronomi (AMK) | monimuotototeutus Joensuu
Sairaanhoitaja (AMK) | monimuotototeutus Joensuu
Sosionomi (AMK) | monimuotototeutus Joensuu
Toimintaterapeutti (AMK) | monimuotototeutus Joensuu
Tekniikan ala
Insinööri (AMK) | rakennustekniikka | monimuotototeutus Joensuu
Tietotekniikka / Ohjelmointi
Tradenomi (AMK) | tietojenkäsittely | verkkototeutus Verkossa
Ylemmät AMK-tutkinnot
Kauppatiede / Liiketalous
Johtaminen ja liiketoimintaosaaminen (YAMK) | monimuotototeutus Joensuu
Johtaminen
Sustainability Management | YAMK Verkossa
Sosiaali- ja terveysala
Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) | verkkototeutus Verkossa
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (YAMK) I verkkototeutus Joensuu
Tekniikan ala
Insinööri (YAMK) | Älykäs tuotanto | verkkototeutus Verkossa
Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YAMK) | monimuotototeutus Joensuu
  • = Mukana kevään yhteishaussa

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Karelia-ammattikorkeakoulu? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.

Yhteystiedot

Karelia-ammattikorkeakoulu

Tikkarinne 9
80200 Joensuu

Puh: (013) 260 600

Sponsoroitu