Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon opintojen jälkeen voit työskennellä erilaisissa kasvatuksen, ohjaamisen ja hyvinvoinnin edistämisen tehtävissä. Sinulla on hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kyky ottaa huomioon eri taustoista tulevien ja eri-ikäisten asiakkaiden tarpeet. Perustutkinto on myös hyvä väylä jatko-opintoihin.
Varhaiskasvatuksen ja perhetyön ammattilaisena, lastenohjaajana, toimit varhaiskasvatuksen työtehtävissä. Olet perehtynyt pedagogiikkaan sekä erilaisiin ohjaus- ja kasvatusmenetelmiin.
Nuoriso- ja yhteisöohjaajana hallitset erilaisten ja eri ikäisten asiakasryhmien, kuten kouluikäisten, nuorten, erityisryhmien, aikuisten tai ikäihmisten ohjaamisen ja osallistamisen. Käytät työssäsi monipuolisia ohjausmenetelmiä, kuten liikuntaa, kädentaitoja, kulttuuri-, draama- ja mediakasvatusta, sekä luonto- ja elämystoimintaa.
Keudassa opiskelu on joustavaa ja työelämälähtöistä. Tarjoamme monimuotoisia opintopolkuja ja pääset jo opintojen aikana tekemään yhteistyötä alan toimijoiden kanssa. Myös kansainväliselle työelämäjaksolle on helppo päästä. Opintojen aikana tehdään vierailuja alan tapahtumiin ja yrityksiin sekä kehitetään projektiosaamista opiskelijoiden omien projektien parissa. Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto on mahdollista opiskella myös työn ohella.
Muuntokoulutusmahdollisuudet
Jos sinulla on Perhepäivähoitajan ammattitutkinto tai Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto perhepäivähoidon osaamisalalta, sinulla on mahdollista päästä muuntokoulutukseen. Tällöin sinulla on mahdollisuus saada lastenohjaajan pätevyys suorittamalla Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnosta tutkinnon osa Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen (30 osp). Tutustu
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Ota yhteyttä
Keuda - Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda on yksi Suomen suurimpia nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestäjiä. Keuda palvelee Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Tuusulassa. Keudassa uskotaan tekojen voimaan. Oppimalla uutta ja toteuttamalla itseämme voimme vaikuttaa siihen, miten maailma ympärillämme kehittyy. Keudassa tehdään vuosittain yli...
Lue lisää oppilaitoksesta Keuda ja katso koulutustarjonta täältä