TUVA vaativana erityisenä tukena | TuvaE
TUVA vaativana erityisenä tukena on tarkoitettu nuorelle tai aikuiselle, joka tarvitsee laaja-alaista ja monipuolista erityistä tukea vaikeiden oppimisvaikeuksien, vaikean vamman tai sairauden takia. Koulutus antaa opiskelijalle valmiuksia perustutkintokoulutukseen hakeutumiseen ja vahvistaa opiskelijan edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto tai tutkinnon osia.
Koulutuksen sisältö
Koulutuksen aikana tutustutaan eri ammattialoihin ja eri alojen ammatilliseen koulutukseen kunkin opiskelijan yksilöllisten toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti. Koulutuksessa vahvistetaan muun muassa
- kielellistä, matemaattista ja digiosaamista
- opiskelu- ja työelämätaitoja
- monipuolisesti arkielämän taitoja
- vuorovaikutus- ja yhteiskunnallisen osalisuuden taitoja.
Koulutus tukee opiskelijaa tunnistamaan omat vahvuutensa ja rakentamaan erilaisia vaihtoehtoja sekä toisen asteen opintoihin että työelämään.
Koulutuksen toteutus
Koulutus toteutetaan vaativana erityisopetuksena pienryhmässä yksilöllisesti ja opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, HOKS. Opiskelijan tarvitsemat tukimuodot suunnitellaan yhteistyössä kuntoutustahojen kanssa.
Koulutuksen laajuus on 38 viikkoa ja suoritusaika enintään yksi vuosi. Opiskelija voi osallistua valmentavaan koulutukseen myös lyhyemmän ajanjakson omien tavoitteidensa ja osaamistarpeidensa mukaisesti ja siirtyä joustavasti tutkintotavoitteiseen koulutukseen.
Tuetussa asuntolassa on mahdollista harjoitella asumista kodin ulkopuolella. Tuetussa asuntolassa asumisesta voi lukea lisää oppilaitoksen sivuilta.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta TUVA vaativana erityisenä tukena | TuvaE, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Hakeminen
TUVA vaativana erityisenä tukena -koulutus on tarkoitettu nuorelle tai aikuiselle, jolla on laaja-alaisia vaikeuksia oppimisessa, joka tarvitsee vaativaa erityistä tukea opinnoissa selviytyäkseen ja on vasta etsimässä itselleen sopivaa perustutkintoalaa.
Koulutukseen haetaan oppilaitoksen sivujen kautta. Koulutukseen on jatkuva haku.
Jatko-opintomahdollisuudet
Toisen asteen tutkinto