Etsi koulutusta 👉
Ammattitutkinnot

Taideteollisuusalan ammattitutkinto | kultaseppä

SASKY koulutuskuntayhtymä, paikassa Sastamala
Pituus
Henkilökohtaistamisen mukaan
Aloitus
Hakuaika
Hakuaika: Jatkuva haku
Toteutustapa
Lähiopetus
Pituus
Henkilökohtaistamisen mukaan
Aloitus
Hakuaika
Hakuaika: Jatkuva haku
Toteutustapa
Lähiopetus
Kaipaatko lisätietoja? Kysy lisää 👍

Taideteollisuusalan ammattitutkinto | kultaseppä

Taideteollisuusalan ammattitutkinto

Taitava käsityöläinen ja modernin teknologian osaaja

Kultaseppä valmistaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti laadukkaita koruja ja muita tuotteita, ja osaa myös korjata rikki menneitä esineitä. Työssä yhdistyvät sekä perinteiset menetelmät että moderni teknologia, ja opinnot takaavat myös vahvan jatko-​opintopohjan esimerkiksi taideteollisuuden erikoisammattitutkintoon.

Taideteollisuusalan ammattitutkinnon suorittanut hallitsee vaativan työnkuvansa mukaisen ammattitaitonsa työskentelemällä yrittäjänä, ammatinharjoittajana tai toimimalla työntekijänä tai esimiestehtävissä toisen palveluksessa tai teollisuudessa.

Koulutuksen sisältö

Tutkinto koostuu kolmesta pakollisesta sekä kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.

Pakolliset tutkinnon osat:

  • Moniammatillisessa toimintaympäristössä työskentely
  • Kultasepänalan tuotteen valmistaminen
  • Kivenistutus

Valinnaisena tutkinnon osana voit suorittaa muuan muassa seuraavia:

  • Näyttelyn suunnittelu ja toteuttaminen
  • Taideteollisuusalan yrittäjänä toimiminen
  • Toimiminen verkkokauppaympäristössä

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Taideteollisuusalan ammattitutkinto | kultaseppä, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.

Hakeminen

Koulutukseen haetaan jatkuvassa haussa oppilaitoksen sivuilla.

Pääsyvaatimuksena on suoritettu kyseisen alan perustutkinto, riittävä alan työkokemus tai merkittävä alan harrastuneisuus.

Käsityöalan toiminnassa korostuu vastuullisuus, verkostot ja työhyvinvointi sekä jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen, joten näistä ominaisuuksista on myös koulutukseen hakeutuvalla hyötyä.

Opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Koulutuksen alussa jokaisen opiskelijan osaaminen kartoitetaan ja jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma HOKS.

Tutkinto / todistus

Taideteollisuusalan ammattitutkinto

Kustannukset

Kurssimaksu on 400 euroa.

Seuraavat toteutukset

Tulossa 1 toteutus

Joustavasti

  • Lähiopetus
  • Sastamala
  • Hakuaika: Jatkuva haku

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Taideteollisuusalan ammattitutkinto | kultaseppä? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.
SASKY koulutuskuntayhtymä
Ratakatu 36
38210 Sastamala

SASKY koulutuskuntayhtymä

SASKY koulutuskuntayhtymä järjestää monipuolista ja laadukasta ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille. Saskyyn kuuluvat oppilaitokset sijaitsevat Huittisissa, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Kihniössä, Kokemäellä, Mänttä-Vilppulassa, Parkanossa, Ruovedellä, Sastamalassa ja Tampereella. Sasky Ammatti-instituutti Iisakki (Hämeenkyrö, Osara ja Parkano) Sasky Huittisten ja Kokemäen oppilaitos Sasky Ikaalisten...

Lue lisää oppilaitoksesta SASKY koulutuskuntayhtymä ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu