Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Savonia-ammattikorkeakoulu

paikassa Kuopio (+ 4 sijaintia)

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Koulutamme vahvoja osaajia kuudella eri koulutusalalla.

Joustava koulutustapamme mahdollistaa opiskelun myös työn ohella. Lisäksi tarjoamme työssä olevalle henkilöstölle mahdollisuuden osaamisen uudistamiseen. 

Kampuksia on kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee yli 8000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, mikä mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Savonia on kestävän kasvun kumppani työelämälle. Tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintamme tarjoaa osaavaa palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja yritysten ja työyhteisöjen kehittämis- ja testaustarpeisiin. Toimintamme profiili tiivistyy vahvuusaloihin, jotka ovat hyvinvointiteknologia, ruokaliiketoiminta, vesiturvallisuus,  kone- ja energiateollisuus sekä bio- ja kiertotalous.

Lähde: Opintopolku


Koulutukset

Ammattikorkeakoulut
AMK-tutkinnot, päiväopinnot
Kauppatiede / Liiketalous Paikkakunta
Bachelor of Business Administration | International Business | full-time Kuopio
Tradenomi (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Tradenomi (AMK) | Wellness-liiketoiminta | päivätoteutus Kuopio
Maatalous
Agrologi (AMK) | päivätoteutus Iisalmi
Matkailuala
Restonomi (AMK) | hyvinvointimatkailun kehittäminen | päivätoteutus Kuopio
Muotoilu / Käsityö
Muotoilija (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Rakennusala
Rakennusarkkitehti (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Rakennustekniikan insinööri (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Sosiaali- ja terveysala
Bachelor of Health Care | Registered Nurse | full-time Kuopio
Bioanalyytikko (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Ensihoitaja (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Fysioterapeutti (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Röntgenhoitaja (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Sairaanhoitaja (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Sosionomi (AMK) | päivätoteutus Iisalmi
Suuhygienisti (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Terveydenhoitaja (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Taide / Kulttuuri
Musiikkipedagogi (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Tanssinopettaja (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Tekniikan ala
Bachelor of Engineering | Industrial Management | full-time Varkaus
Bachelor of Engineering | Information Technology (Internet of Things) | full-time Kuopio
Bachelor of Engineering | Mechanical Engineering | full-time Kuopio
Energiatekniikan insinööri (AMK) | päivätoteutus Varkaus
Konetekniikan insinööri (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Sähkö- ja automaatiotekniikan insinööri (AMK)| päivätoteutus Kuopio
Ympäristötekniikan insinööri (AMK) | päivätoteutus Kuopio
Tietotekniikka / Ohjelmointi
Tietotekniikan insinööri (AMK) | päivätoteutus Kuopio
AMK-tutkinnot, monimuoto-opinnot
Kauppatiede / Liiketalous
Tradenomi (AMK) | tietojenkäsittely | verkkototeutus Verkossa
Tradenomi (AMK) | verkkototeutus Verkossa
Tradenomi (AMK) | Wellness-liiketoiminta | verkkototeutus Verkossa
Maatalous
Agrologi (AMK) | monimuotototeutus Iisalmi
Matkailuala
Restonomi (AMK) | monimuotototeutus Kuopio
Muotoilu / Käsityö
Muotoilija (AMK) | palvelumuotoilu | monimuotototeutus Kuopio
Rakennusala
Rakennusmestari (AMK) | infrarakentaminen | monimuotototeutus Kuopio
Rakennusmestari (AMK) | talonrakennus | monimuotototeutus Kuopio
Sosiaali- ja terveysala
Ensihoitaja (AMK) | monimuotototeutus Kuopio
Fysioterapeutti (AMK) | monimuotototeutus Kuopio
Sairaanhoitaja (AMK) | monimuotototeutus Iisalmi
Sosionomi (AMK) | monimuotototeutus Kuopio
Sosionomi (AMK) | rikosseuraamusala | monimuotototeutus Kuopio
  • = Mukana kevään yhteishaussa

Yhteystiedot

Savonia-ammattikorkeakoulu

Microkatu 1
70201 Kuopio

Puh: (017) 255 6000
www.savonia.fi


Arvioinnit

Keskiarvo: 4

Perustuu 57 arviointiin
Kirjoita arviointi
5/5
Jenni Miettinen
17 joulu 2016
Käytännönläheinen koulutus

Savoniassa on kattava ja koulutusaloittain erinomaisesti suunniteltu teoriaopetus. Opetus on monipuolista ja opiskelijaystävällistä, jokaisen opiskelijan oppimistaidot huomioon ...

Näytä lisätiedot
4/5
Riikka
12 joulu 2016
Viihtyisä koulu

Kansainvälisen liiketalouden kurssit ovat mielenkiintoisia ja opettajat hyvin ammattitaitoisia. Opetuksessa edetään sopivalla tahdilla ja aikataulut on suunniteltu hyvin. Tuutor...

Näytä lisätiedot
4/5
Säde-sedö
12 joulu 2016
Säteilyn ammattilaiset

Koulutus hyvä pohjimmiltaan, opettajat päteviä ja suurinosa kursseista kiinnostavia, mutta liikaa turhanpäiväisiä liibalaaba tehtäviä.

Sponsoroitu