Sivuston käyttötapa: Mobiili

Rakennusarkkitehtikoulutus | päivätoteutus

Savonia-ammattikorkeakoulu
Yhteenveto
4 vuotta
suomi
Opintotukikelpoinen
Syksyllä
Viimeinen hakuaika: Yhteishaku
   
Päiväopinnot
Kuopio
AMK-tutkinnot, päiväopinnot

Rakennusarkkitehtikoulutus | päivätoteutus

Rakennusarkkitehtikoulutus

Rakennusarkkitehtikoulutus

Rakennusarkkitehtikoulutuksessa saat laajan näkemyksen erilaisten rakennushankkeiden teknisistä ja taloudellisista asioista. Tänä päivänä rakentaminen on  paljon muutakin kuin vain tekniikkaa ja taloutta. Koulutuksen aikana pääsetkin perehtymään myös rakentamisen esteettisiin, yhteiskunnallisiin, sosiaalisiin, laadullisiin ja ekologisiin tekijöihin.

Rakennusarkkitehtina vastaat työssäsi rakennushankkeen arkkitehti- ja toteutussuunnittelusta. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen vaatii teoriaosaamisen lisäksi kykyä tehdä ratkaisuja ennakoimattomissakin tilanteissa, taitoa löytää asiakasta parhaiten palvelevia ja samalla taloudellisesti kannattavia sekä kestäviä ratkaisuja.

Rakennusarkkitehtikoulutuksen sisältö

Lähiopetus tapahtuu arkipäivinä. Opinnoissa hyödynnetään laajalti myös verkko-oppimisympäristöä. Opiskelu on käytännönläheistä ja monipuolista. Monilla opintojaksoilla pääset tekemään projekteja yhdessä alan yritysten ja myös muiden alojen opiskelijoiden kanssa.

Alkuvaiheen opintosi tulevat koostumaan perusopinnoista, jotka suoritat ensimmäisen opintovuotesi aikana yhdessä insinööriopiskelijoiden kanssa. Perusopinnot luovat matemaattis-luonnontieteellisen pohjan niitä seuraaville ammattiopinnoille.

Rakennusarkkitehdin ammattiopintoihin kuuluu arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun perusopintojen lisäksi rakennussuunnittelun, korjausrakentamisen, energiatehokkaan rakentamisen sekä tietomallintamisen opintoja. Pääset suorittaman opintoja monipuolisina projektikursseina, joissa tehtävät ovat työelämälähtöisiä.

Rakennusarkkitehti työelämässä

Rakennusarkkitehdit työllistyvät rakennusten ja alueiden suunnittelu-, rakennuttamis-, rakentamis- sekä ylläpito- ja johtotehtäviin. Rakennusarkkitehdit toimivat arkkitehti- ja suunnittelutoimistoissa projektisuunnittelijoina ja projektin vetäjinä.

Työkokemuksen karttuessa he voivat toimia myös pääsuunnittelijoina ja projektipäällikköinä. Suunnittelutehtävien lisäksi rakennusarkkitehti voi työskennellä opetus- ja viranomaistehtävissä tai rakennustuoteteollisuuden tuotekehityksessä ja markkinoinnissa.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Rakennusarkkitehtikoulutus | päivätoteutus, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.

Hakeminen

Koulutukseen haetaan ammattikorkeakoulujen valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi. Lisätietoa hausta ja valintakokeesta saat Savonia-ammattikorkeakoulun nettisivuilta Hakijalle-osiosta tai täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön.

Tutkinto / todistus

Rakennusarkkitehti (AMK)

Jatko-opinnot

Rakennusarkkitehdin opintojen jälkeen sinulla on mahdollisuus hakea opiskelupaikkaa yliopistojen arkkitehtuurin osastoilta. Arkkitehdin opinnoista osa opintosisällöistä on korvattavissa rakennusarkkitehdin opinnoilla. Ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen voit hakeutua opiskelemaan myös ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (YAMK), kunhan olet hankkinut tutkinnon suorittamisen jälkeen kolme vuotta soveltuvaa työkokemusta.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Rakennusarkkitehtikoulutus | päivätoteutus? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista! Savonia-ammattikorkeakoulu tarjoaa mahdollisuuden opiskella tutkintoon päiväopiskeluna tai työn ohessa (ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja erikoistumisopinnot) sekä joustavasti avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opiskelu on työelämälähtöistä ja soveltavaa, teoriaa ja käytäntöä. Savonia-ammattikorkeakoulu on saanut tunnustusta erityisesti opetuksen ja opetusmenetelmien...


Lue lisää oppilaitoksesta Savonia-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Savonia-ammattikorkeakoulu

Microkatu 1
70201 Kuopio

 Näytä puhelinnumero
portal.savonia.fi

Arvioinnit

Heli N.
(4)
Savonia-ammattikorkeakoulussa on rento uuden oppimisen ja opettelemisen ilmapiiri. Kun tullaan tutuiksi, käytävillä tervehditään ja ideoita jaetaan. Toista Savonia-AMK-tutkintoa opiskellessa (aiempi muotoilija ja nyt rakennusarkkitehti) voin aidosti kertoa opetuksen kehityksestä. Moodle -oppimisympäristö suo lähes rajattomat mahdollisuudet myös...
Näytä kokonaan
Arvioinnit
Rakennusarkkitehtikoulutus | päivätoteutus
Arvioinnit
(4,0)
Perustuu 1 arviointiin