Video
Tradenomi (AMK) | Wellness-liiketoiminta | monimuotototeutus
Hyvinvointia ja liiketoimintaosaamista!
Wellness-liiketoiminnan tradenomina olet osaava ja erottuva liiketalouden ja hyvinvoinnin ammattilainen. Savonian tutkinto-ohjelma on ainutlaatuinen koko Suomessa!
Hyvinvointiin liittyvä liiketoiminta on kasvanut nopeasti, sillä ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostaa jatkuvasti enemmän. Alan liiketoimintaosaajista on kova kysyntä. Lähivuosina wellness-alalle syntyy tuhansia uusia työpaikkoja, lisäksi alalla on erittäin hyvät yrittäjyysmahdollisuudet. Wellness-alalla on työskentelymahdollisuuksia esimerkiksi palvelualan yrityksissä, hyvinvointiteknologian tehtävien parissa sekä julkisen sektorin asiantuntijatehtävissä.
Koulutuksen myötä saat hyvät valmiudet kehittää wellness-liiketoimintaa ja toimintatapoja muuttuvissa toimintaympäristöissä. Valmistuttuasi työskentelet tuloksellisesti ja vastuullisesti, sekä osana tiimiä että itsenäisesti.
Koulutuksen sisältö
Wellness-tradenomin monimuoto-opinnot toteutetaan Savoniassa pääosin verkko-opintoina, joten opinnot sopivat mainiosti myös työelämässä oleville! Koulutukseen voi osallistua myös muualta Suomesta.
Opinnoissa saat vahvan liiketoimintaosaamisen lisäksi monipuolisen hyvinvointiin liittyvän tietämyksen ja alan yritystoiminnan kehittämisosaamisen. Perehdyt muun muassa talouden suunnitteluun ja hallintaan, tuotteistamiseen sekä myyntiin ja markkinointiin myös digitaalisissa toimintaympäristöissä.
Valinnaisten opintojen tarjonta antaa mahdollisuuden syventää ammatillista profiilia esimerkiksi henkilöstöhallinto-osaamiseen. Halutessasi voit vahvistaa kehittämisosaamista oman työpaikkasi projektissa, jonka voit sisällyttää opintosuorituksiin.
Monimuoto-opiskelijat osallistuvat koulutuksen aikana intensiivipäiviin. Intensiivipäivät toteutetaan pääosin lähiopetuksena ja niitä on korkeintaan muutama/ lukuvuosi. Opiskelijan tulee olla läsnä intensiivipäivillä.
Uramahdollisuudet
Wellness-tradenomilla on muista tradenomeista erottuvaa erityisosaamista ja vahva liiketoiminnan osaaminen.
Wellness-liiketoiminnan sektori on hyvin laaja ja kattaa useita mielenkiintoisia osa-alueita. Se luo runsaasti erilaisia ja vaihtelevia mahdollisuuksia työllistymiselle. Opinnot antavat myös hyvät valmiudet toimia yrittäjänä.
Esimerkkejä tulevista tehtävänimikkeistäsi: asiakasvastaava, asiakaspalvelupäällikkö, työhyvinvointipäällikkö, HR-assistentti, HR-päällikkö, markkinointiassistentti, markkinointipäällikkö, erilaiset myyntitehtävät, myyntipäällikkö, liikuntakeskusvastaava.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Tradenomi (AMK) | Wellness-liiketoiminta | monimuotototeutus, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan ammattikorkeakoulujen valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Tradenomi (AMK)
Ota yhteyttä

Koulutusalat
Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Kampuksia on kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee yli 7000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, mikä mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden. Savoniassa voit opiskella yli 30 eri ammattikorkeakoulututkintoa. Voit...
Lue lisää oppilaitoksesta Savonia-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä