Prosessiteollisuuden perustutkinto | prosessinhoitaja

Prosessinhoitaja valvoo tuotantoa, jossa valmistetaan esimerkiksi puhdasta vettä, paperi- ja kartonkituotteita, hygienia- ja kosmetiikkatuotteita, sähköä tai biopolttoaineita.
Prosessinhoitajana pidät huolta tuotannon sujuvuudesta. Prosessinhoitajan työtehtävät sisältävät erilaisten tuotteiden valmistusprosessien ja niihin liittyvien laitteiden ohjausta ja valvontaa automaation avulla. Tehtäviin voi kuulua lisäksi prosessin laadunvalvontaa, häiriötapausten selvittämistä sekä päivittäisiä kunnossapitotöitä.
Prosessiteollisuuden perustutkinnossa voi valinnaisten opintojen myötä suuntautua biotekniikan, kemianteollisuuden, paperin ja kartongin valmistus- tai jalostusteollisuuteen. Bio- ja kiertotalous luovat jatkuvasti prosessiteollisuudelle uusia yrityksiä sekä tuotteita.
Koulutuksen kesto on noin kaksi vuotta, henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Kun koulutus suoritetaan oppisopimuksella, suurin osa opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu opiskelijan omalla työpaikalla. Tällöin opiskelija sopii työnantajansa kanssa oppisopimuskoulutuksen aloittamisesta tai hankkii itse koulutukseen soveltuvan työpaikan.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Prosessiteollisuuden perustutkinto | prosessinhoitaja, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Hakeminen
Oppisopimuskoulutus edellyttää alan työpaikkaa ja opiskelu tapahtuu työn ohessa. Myös yrittäjä voi kasvattaa osaamistaan oppisopimuksella. Jos suomen kieli ei ole äidinkielesi, tulee kielitaitotasosi olla B1.1. Ota yhteyttä Tredun alakohtaiseen oppisopimusasiantuntijaan ennen ilmoittautumista.
Tutkinto / todistus
Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Tampereen seudun ammattiopisto | Tredu
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii 13 kampuksen voimin Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Virroilla ja Ylöjärvellä. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta ja aikuista opiskelijaa. Koulutustarjonta kattaa perustutkinnot, ammattitutkinnot, erikoisammattitutkinnot,...
Lue lisää oppilaitoksesta Tampereen seudun ammattiopisto | Tredu ja katso koulutustarjonta täältä