Terveyspedagogiikka, Hoitotieteen maisteriohjelma, Terveystieteiden maisteri
Sisältö
Hoitotieteen maisteriopinnot koostuvat hoitotieteen syventävistä sisältö- ja metodiopinnoista, harjoittelusta, pedagogista osaamista tukevista opinnoista ja pro gradu -tutkielmasta. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat koti- ja ulkomaisiin asiantuntija-, opetus-, johtamis-, suunnittelu-, kehittämis- ja tutkimustehtäviin.
Tavoitteet
Hoitotieteen maisteriohjelman suoritettuaan opiskelija
- ymmärtää ajankohtaiset hoitotieteen ja terveydenhuollon kansalliset ja kansainväliset ilmiöt osana yhteiskuntaa ja osaa soveltaa tieteellistä tietoa niiden ratkaisemiseksi.
- osaa tuottaa tutkimusryhmän jäsenenä tutkimustietoa tieteellisen tutkimuksen periaatteita noudattaen.
- osaa raportoida monipuolisesti tieteellisen tutkimuksen tuloksia sekä tiedeyhteisössä että laajemmin yhteiskunnassa.
- osaa johtaa ja hallita terveysalan projekteja.
- osaa kehittää ja arvioida näytön ohjaamana omaa ja erilaisten ryhmien osaamista ja toimintaa muuttuvassa yhteiskunnassa.
- osaa toimia vaativissa terveysalan ja lähialojen asiantuntijatehtävissä itsenäisesti ja yhteistyössä toisten kanssa moniammatillisissa, kansainvälisissä ja monikulttuurisissa työyhteisöissä.
- osaa työskennellä noudattaen sosiaali- ja terveysalan eettisiä ja juridisia ohjeita.
- osaa soveltaa teknologiaa ja kestävän kehityksen periaatteita monipuolisesti työssään.
- osaa keskustella tiedeyhteisössä, erilaisissa verkostoissa ja yhteiskunnassa kriittisesti argumentoiden useammalla kielellä.
- omaa valmiudet hoitotieteelliseen jatkokoulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen
Lähde: Opintopolku
Hakeminen
Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Terveystieteiden maisteri
Seuraavat toteutukset

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Uusi Tampereen yliopisto syntyi vuoden 2019 alussa, kun Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät uudeksi säätiöyliopistoksi. Tampereen yliopistona toimiva Tampereen korkeakoulusäätiö harjoittaa myös ammattikorkeakoulutoimintaa Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistajana. Tampereen...
Lue lisää oppilaitoksesta Tampereen yliopisto ja katso koulutustarjonta täältä