Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

AMK-tutkinnot, monimuoto-opinnot

Musiikin koulutus | musiikkipedagogi | monimuotototeutus

Turun ammattikorkeakoulu, paikassa Turku
Pituus
2 vuotta
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Kevään yhteishaku (13.–27.3.2024)
Toteutustapa
Monimuotototeutus
Pituus
2 vuotta
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Kevään yhteishaku (13.–27.3.2024)
Toteutustapa
Monimuotototeutus

Musiikin koulutus | musiikkipedagogi | monimuotototeutus

Musiikin koulutuksen tavoitteena on kouluttaa soiton- / laulunopettajia tai musiikin hahmotusaineiden opettajia musiikkialan eri tehtäviin. Valmistuneiden osaamisen ytimessä ovat vahvat musiikilliset ja pedagogiset taidot. Opinnoista valmistuneet ovat aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Opinnot antavat myös valmiudet toimia erilaisissa muusikon tehtävissä, esimerkiksi orkesterimuusikkona, säestäjänä, kuorolaulajana tai solistina.

Musiikin monimuotokoulutus on suunnattu erityisesti musiikkialalla jo työskennelleille. Aiempi työkokemus tai taiteellinen toiminta huomioidaan osana valintakoetta. Osaamisen saavuttamiseksi opiskelijan kanssa laaditaan opintojen alussa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen ja sen laajentaminen ja kehittäminen. Musiikin monimuotokoulutuksessa aiemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta hyväksi luetaan vähintään 120 opintopistettä.

Musiikin koulutuksen sisältö

Musiikin monimuotokoulutuksessa opiskelijan aiemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta hyväksiluetaan vähintään 120 opintopistettä, siten koulutuksen suunniteltu kesto on 2 vuotta. Musiikillisen ilmaisun opinnot muodostavat pääosan tutkinnosta ja kattavat koko opiskeluajan. Niihin kuuluvat sekä opiskelijan oman pääinstrumentin sekä erilaisissa kokoonpanoissa suoritettavien yhtyesoiton ja -laulun opinnot. Viikoittaiset soitto- / laulutunnit, itsenäinen työskentely ja säännölliset arvioidut esiintymiset auttavat opiskelijaa kehittämään instrumentaalista taitoaan ja syventämään tulkinnallista näkemystään. Erilaiset yhteissoitto- ja lauluopinnot jatkuvat koko opiskeluajan.

Musiikillisen ilmaisun rinnalla kulkevat musiikkipedagogiset opinnot. Opettajuuden perusteena ovat oma musiikkisuhde, soitto-/laulutaito, persoonallisuus sekä laaja-alainen pedagoginen näkemys. Pedagogisiin opintoihin kuuluu koko opintoajan kestävät instrumenttipedagogiikkaopinnot tai musiikin perusteiden pedagogiikkaopinnot. Musiikkipedagogi (AMK) -tutkinto antaa kelpoisuuden musiikkioppilaitosten soiton- ja laulunopettajan tai musiikin perusteiden opettajan virkoihin tai toimiin. Opintoihin sisältyvät 60 op:n laajuiset pedagogiset opinnot antavat opiskelijalle yleisen opettajan kelpoisuuden.

Merkittävän lisän opintoihin tuovat lukuisat esiintymistilaisuudet. Opintojen aikana opiskelijoille tarjotaan mahdollisuuksia solistiesiintymisiin sekä musiikin koulutuksen oman orkesterin solistina että vuosittain Turun filharmonisen orkesterin kanssa yhteistyössä järjestettävässä Nuorten solistien konsertissa.

Seuraavat toteutukset

Tulossa 1 toteutus

Syksy

  • Monimuotototeutus
  • Turku
  • Viimeinen hakuaika: Kevään yhteishaku (13.–27.3.2024)

Hakeminen

Musiikin monimuotokoulutus on suunnattu erityisesti musiikkialalla jo työskennelleille.

Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Tutkinto / todistus

Musiikkipedagogi (AMK)

Turun ammattikorkeakoulu
Joukahaisenkatu 3
20520 Turku

Turun ammattikorkeakoulu

Turun ammattikorkeakoulu on hakijoiden keskuudessa yksi maan vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista. Turun AMK on yli 10 000 opiskelijan ja henkilökunnan jäsenen monialainen koulutusyhteisö. Turun AMK:sta valmistuu joka vuosi yli 2000 osaajaa vahvistamaan Varsinais-Suomen elinkeino- ja kulttuurielämää. Turun ammattikorkeakoulu tarjoaa koulutusta työelämän eri vaiheisiin. Voit...

Lue lisää oppilaitoksesta Turun ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu