Tanssilinja

Tanssilinjan tavoitteena on antaa opiskelijalle vahva pohjatieto tanssista ja liikunnasta. Koulutus toimii hyvänä pohjana haettaessa esim. liikunta-alalle opiskelemaan, tanssi- tai ryhmäliikunnan lisenssiohjaajaksi, liikuntaneuvojaksi tai personal traineriksi.
Tanssilinjalla kehitetään omaa persoonallista ilmaisukykyä ja harjoitellaan liikekielen tuottamista omalla keholla. Opetus on käytännönläheistä ja tunneilla harjoitellaan mm. koreografian tekoa ja omien tuntien rakentamista näytetuntien kautta. Opiskelija harjoittelee tanssi- ja ryhmätuntien ohjausta ja kehittää omaa osaamistaan. Koulutuksessa käydään laajasti läpi tanssityylejä, rytmiikkaa, laskuja, tekniikkaa ja teoriaa. Linjalla tutustutaan myös showtanssin kilpailutoimintaan Suomessa ja mahdollisuuksien mukaan käydään SM-kilpailuissa katsomassa ja tutustumassa konkreettisesti kilpa- ja valmennustoimintaan.
Koulutuksen sisältö ja toteutus
Tanssilinjalla on vahva painotus anatomiassa, funktionaalisessa anatomiassa, yksilöllisen kehon liikekielen tarkastelussa sekä kehonhuollossa. Opiskelijat pääsevät tutustumaan ja opiskelemaan kehonhuoltoa joogan avulla. Tavoitteena on oppia pitämään oma instrumentti terveenä, jotta loukkaantumisilta vältyttäisiin. Koulutuksessa perehdytään myös ravintoasioihin.
Lisäksi opiskelija saa maskeeraus- ja esiintymiskoulutusta erilaisten harjoittelujen ja produktioiden kautta. Opiskelija saa tietoa, miten toimia freelancerinä ja yrittäjänä liikunnan ja tanssin kentällä. Opiskelija saa koulutusta brändäyksestä, markkinoinnista sekä imagon luomisesta. Tanssilinjalla pidetään promootiopäivä, jossa harjoitellaan kuvauksia ja kuvattavana olemista.
Linja sopii kaikille liikunnasta ja tanssista kiinnostuneille sekä henkilöille, jotka haluaisivat työskennellä tai jatkokouluttautua liikunnan ja urheilun parissa.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Tanssilinja, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Hakeminen
Koulutukseen haetaan oppilaitoksen sivuilta löytyvällä hakulomakkeella. Hakemuksen voit täyttää opiston verkkosivuilla ja lähettää sähköpostin liitetiedostona tai suoraan lomakkeella nettisivujen kautta.
Tutkinto / todistus
Kansanopistolinja
Kustannukset
Koulutus on maksullista, kysy lisätietoa suoraan oppilaitokselta yhteydenottolomakkeen kautta. Koulutus oikeuttaa Kelan opintotukeen, mutta ei vähennä mahdollisia tulevia tukikuukausia korkeakouluopinnoista.
Ota yhteyttä

Varsinais-Suomen Kansanopisto
Vuonna 1899 perustettu Varsinais-Suomen Kansanopisto on Varsinais-Suomen Aikuiskoulutussäätiön ylläpitämä yksityinen oppilaitos Paimiossa. Opiston arvot perustuvat humanismiin, ekologisuuteen sekä kansainvälisyyteen. Lukuvuoden mittaiset opintolinjat tarjoavat valmentavaa ja jatko-opintoihin tähtäävää koulutusta kulttuurialalta. Linjoilla voit valmistautua jatko-opintoihin ja vähintään lukuvuoden mittaisesta kansanopistolinjasta saat kuusi...
Lue lisää oppilaitoksesta Varsinais-Suomen Kansanopisto ja katso koulutustarjonta täältä