Julkaistu 9.1.2019 Koulutusliitteessä
TEKSTI: Linda Leinonen KUVA: Santeri Siirtonen
Kuvakulma kerrallaan kohti unelmia
Kuinka tunnistaa se oma juttu, kun unelmia on monta? Tätä pohti elokuvaaja Julius Koivistoinen, joka siirtyi maalauksesta valokuvaukseen ja valokuvauksesta elokuvaukseen. Vuosia myöhemmin hänen kuvaamansa Pete Parkkosen Kohta Sataa -musiikkivideo on tanssittanut tuhansia suomalaisia.
Juliuksella on ollut useita harrastuksia ennen valo- ja elokuvauksen löytämistä.
– Minulle on ominaista kokeilla vähän kaikkea.
Isän tekemät kotisivut 7-vuotiaalle Juliukselle innostivat koodaamaan nettisivuja. Teininä hän soitti kitaraa ja pianoa. Lukioaikana Julius tavoitteli uraa taiteessa vakavissaan.
– Siihen aikaan halusin ryhtyä konseptikuvittajaksi, joka maalaa maisemat, hahmot ja rekvisiitat videopeleihin ja elokuviin. Huomasin, että ehkä taitoni eivät riitäkään tähän. Maalaamisessa isoin vaikeus oli siinä, että se oli niin paljon mielikuvituksen varassa. Mielikuvitukseni ei vaan ollut tarpeeksi rikas menestyäkseni alalla.
Näkökulman vaihto vei uuteen suuntaan
Taiteen ja musiikin ohella Julius harrasti airsoftia. Kosketus valokuvaukseen tuli kahden lajia harrastavan kaveruksen kohtaamisesta.
Julius ja hänen kaverinsa päättivät tehdä perustamalleen joukkueelle nettisivut, joille tarvittiin sisältöä.
– Ajattelin, että otetaan nyt vaikka jotain valokuvia. Mulla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta kuvaukseen. Ei siis pienintäkään.
Mieli muuttui, kun hän kokeili kuvaamista äitinsä pokkarilla:
– Huomasin, että tavallaan valokuvaaminen onkin kuin maalaamista. Samat sommittelun, valaisun ja tarinankerronnan säännöt pätevät siinäkin.
Jännitystä ilmassa Lahden Muotoiluinstituutissa
Valokuvaus imaisi Juliuksen nopeasti maailmaansa ja hän päätti lukion jälkeen hakea Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauslinjalle.
– Siellä oli tarjolla myös leffapuoli erikseen, mutta en vielä ajatellut, että elokuva tai liikkuva kuva voisivat kiinnostaa.
Taiteellinen tausta ei mennyt hukkaan, sillä ennakkotehtäviin kuului valokuvaustehtävien lisäksi maalaustehtävä. Ennakkotehtävien perusteella Julius sai kutsun pääsykokeisiin. Pääsykokeiden tunnelma on jäänyt elävästi mieleen.
– Pääsykokeet olivat tosi jännittävät! Siellä oli muun muassa kertakäyttökameratehtävä, joka oli tosi hauska! Harrastin katukuvausta siihen aikaan, ja siinä piti mennä Lahden keskustaan ottamaan sarja valokuvia vapaasti valittavasta aiheesta. Pääsykokeisiin sisältyi myös haastattelu, jonka tulevat opettajat pitivät. Sitä jännitti niin paljon ja oli niin keskittynyt, että muistan vain sen tunteen siinä hetkessä.
Ovet korkeakouluun aukesivat ensiyrittämällä.
– Olin ihan superonnellinen, mutta ensin piti mennä armeijaan. Sielläkin harrastin valokuvausta, kun otin kuvia laskuvarjojääkäreiden kurssikirjaan.
"Koulu on turvallinen ympäristö kokeilla uusia asioita ja tehdä virheitä ilman, että mitään vakavaa oikeasti tapahtuu."
Kuva: Marja Milistver
Valokuvausta verkko-opintoina
Julius koki suurimman teknisen kehityskaarensa valokuvaajana jo ennen kolmannen asteen opintoja.
– Opiskelin netissä oma-aloitteisesti. Tein valokuvauskokeiluja ja harjoittelin valaisua.
Julius perusti oman yrityksen jo opiskeluaikana. Koulussa eri yrityksille tehdyt valokuvaus- ja videoprojektit antoivat arvokasta kokemusta nuorelle yrittäjälle.
Ennen kaikkea opiskelu auttoi Juliusta oivaltamaan, että kuvaus on hänen juttunsa.
– Koulu on turvallinen ympäristö kokeilla uusia asioita ja tehdä virheitä ilman, että mitään vakavaa oikeasti tapahtuu. Sain koulusta tärkeitä kontakteja. Koulussa pääsi tutustumaan ihmisiin, opettajiin ja kouluttajiin sekä seuraamaan heidän työskentelyään, mikä ei olisi muuten ollut mahdollista.
Koulutyölle kansainvälistä huomiota
Mielenkiinto elokuvaamiseen syttyi opiskelun loppupuolella. Valokuvauslinjalla opiskelusta huolimatta Julius päätti tehdä opinnäytetyökseen ultraurheilija Markku Saarisesta kertovan lyhytelokuvan Thin Ribbon. Videot eivät olleet valokuvauslinjan erikoisalaa, joten Julius hyödynsi netissä olevia resursseja ja konsultoi tarvittaessa tuttuja sekä alan osaajia.
Lyhytelokuva voitti yhden kolmesta pääpalkinnosta kansainvälisessä lyhytelokuvakilpailussa. Kilpailussa sijoittuminen oli Juliukselle merkki siitä, että hän on oikealla polulla.
– Se oli minulle henkilökohtaisesti todella merkittävä juttu. Olin kuitenkin siihen asti ajatellut, että video- ja elokuvaus on vain ohimenevää huumaa.
Valot, kamera, käy!
Kuvauspaikalla Julius ohjaa kuvaustyötä ja vastaa visuaalisesta ilmeestä. Työpäivät ovat keskenään erilaisia.
– Tiistai ja keskiviikko voivat olla täysin vastakohdat toisilleen. Se on vähän niin kuin tekisi montaa eri duunia rinnakkain.
Projektit vaihtelevat muutaman päivän mittaisista kampanjoista vuodesta toiseen toistuviin mainoksiin. Valmistelut kestävät päivistä viikkoihin ja jopa kuukausiin. Huolellinen suunnittelu maksaa itsensä takaisin kuvauspäivänä.
Ilmapiiri kuvauspaikoilla on kaverillinen, mutta roolit pidetään selkeinä ja tehtyihin päätöksiin suhtaudutaan kunnioittavasti.
– Elokuvaajana työtä tehdään laatu edellä, muistuttaa Julius.
Silloin kun Julius ei ole keikalla, hän suunnittelee nykyisiä ja tulevia projekteja. Elokuvaaminen on fyysisesti ja henkisesti raskasta, joten omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää.
Rohkeutta tehdä luovia ratkaisuja
Monet ovat nähneet Juliuksen kuvaamia musiikkivideoita.
– Pete Parkkosen Kohta sataa on melkeinpä käyntikortti, hän nauraa.
– Kuvauspäivänä tuotantotiimiin kuului vain kymmenisen henkilöä, mutta meillä oli sitäkin parempi tekemisen meininki. Levy-yhtiö antoi vapaat kädet ja kannusti rohkeisiin päätöksiin, jotka tulivat toteen paljaana pintana, shampanjapulloina ja vesisateena. Musiikkivideo kuvattiin pienessä autonpesutilassa. Erityisesti valaisun suunnittelu teetti paljon esityötä. Musiikkivideoon saatiin liikkuvuutta kameran dynaamisella käytöllä ja hyödyntämällä artistin erinomaista tanssitaitoa.
Kohta sataa -videon kuvaukset saatiin purkkiin yhdessä päivässä, mutta usein työ kestää pidempään.
– Kukin projekti on kuin maalaus. Se on valmis, kun se on valmis.
Myös moni muu projekti on jäänyt mieleen.
– Linnanmäelle tehty TV-mainos oli ensimmäinen vakavasti otettava kaupallinen ohjaustyöni. Muistelen myös lämmöllä uran alkuvaiheessa kaveriporukalla tehtyjä projekteja, joissa tekeminen ja luovuus tapahtuivat hetkessä.
Luopumista ja luovuutta
Oman jutun seuraaminen on vaatinut rohkeutta tehdä vaikeita valintoja.
– Uskalsin jättää maalaamisen ja kokeilla valokuvausta. Uskalsin hakea vain yhteen kouluun. Uskalsin jättää valokuvauksen, jossa oli jo olemassaolevia asiakassuhteita ja aloittaa videokuvauksen, missä mulla alussa ei ollut periaatteessa ketään.
– Olen proaktiivinen pessimisti, naurahtaa Julius.
Pessimistiydellä hän tarkoittaa asioihin suhtautumista nöyryydellä ja valmiutta tehdä töitä unelmiensa eteen. Yrittäjyyttä hän vertaa laskuvarjohyppyyn:
– Jos varjo ei aukea, niin ei aukea. Se on sen ajan ongelma. Mun uteliaisuus vaatii, että on pakko kokeilla. Tietysti teen kaikkeni sen eteen, että varjo aukeaa, mutta sitä ei voi tietää etukäteen. Se on vaan mentävä ja lopulta sen oivaltaa, aukesiko se.
Linssi kohti unelmia
Unelmat ja tavoitteet motivoivat Juliusta.
– Minulla on aina pitänyt olla selkeä unelma, jota kohti mennä.
Hän haaveilee siipiensä kokeilemisesta ulkomailla. Ensimmäisen elokuvan kuvaaminen on kuitenkin hänen suurin unelmansa.
Moni pelkää, ettei pärjää luovalla alalla. Julius rohkaisee alasta kiinnostuneita luottamaan itseensä. Luovalle alalle voi hakeutua, vaikka siitä ei olisi aiempaa kokemusta.
– Työskentely on sanan mukaisesti ’luovaa’, eikä alalle päätymiseen ole mitään yhtä sapluunaa. Yrittäjähenkisyyttä ja oma-aloitteisuutta sen sijaan tarvitaan.
Elokuvaamisen ohessa Julius kouluttaa ja tekee muita alan töitä keikkaluontoisesti. Valmius hypätä mukaan erilaisiin projekteihin on tuonut hänet nykypisteeseen.
– En ole päässyt suoraan tavoitteeseeni, mutta mutkat matkassa ovat aina tuoneet jotain uutta ja odottamatonta. Olen saanut mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja kokemusten kautta päässyt askel askeleelta kulkemaan kohti unelmiani.