Töissä Saksassa Euresin kautta

Lue Anni Harnin kokemuksia työskentelystä Saksassa Euresin kautta.

Eures-työkokemus Saksassa

Teksti: Aino-Liisa Tuomisalo Kuva: Anni Harni

Jos ulkomailla työskentely kiinnostaa, Saksassa kolmessa eri työpaikassa työskennellyt Anni Harni suosittelee Euresia etenkin välivuotta pitäville nuorille. Euresin kautta on turvallista lähteä töihin ulkomaille, sillä Eures-neuvojat auttavat, jos eteen tulee hankalia tilanteita.

Anni Harni on ollut töissä Euresin kautta kolme kertaa. Ensimmäisen kerran Anni lähti töihin Saksaan kesällä 2017. 

– Ensimmäisellä kerralla työskentelin Hansa-Park nimisessä huvipuistossa myyjänä Lyypekin lähellä, toisella kerralla työskentelin tarjoilijana hotellin ravintolassa Rügenin saarella ja viimeisimpänä jäätelönmyyjänä jäätelökahvilassa Travemündessa.

Haaveet ulkomailla työskentelystä todeksi

Anni haaveili ulkomailla työskentelystä, mutta hän ei tiennyt, miten haaveen voisi toteuttaa. Ainoa hänen tuntemansa tapa oli lähteä johonkin au pairiksi, mutta se ei oikein kiinnostanut.

Ensimmäisen kerran Anni kuuli Euresista äidiltään, joka oli nähnyt ilmoituksen paikallislehdessä. Jutussa kerrottiin Euresin etsivän kesätyöntekijöitä Saksaan. Kun vuotta myöhemmin Anni oli valmistumassa lukiosta, artikkeli Euresin tarjoamista kesätyömahdollisuuksista tuli hänen mieleensä. 

– Innostuin heti, kun kuulin Euresista ja siitä, että heidän kauttaan voisi oikeasti päästä esimerkiksi ravintolaan tai hotelliin töihin Saksaan jopa vähäisellä työkokemuksella. Halusin saada työkokemusta kunnon palkalla ulkomailta.

Anni haki Saksaan töihin TE-palveluiden nettisivuilla olevan hakemuksen kautta. Ensimmäisellä kerralla Eures-työhaastattelussa Helsingissä Saksan Eures-neuvoja näytti Annille erilaisia työpaikkoja, jotka sijaitsivat Pohjois-Saksassa. Neuvoja lähetti CV:t eri työpaikkoihin, joihin he ajattelivat Annin sopivan. 

Sen jälkeen piti odottaa työtarjouksia Saksasta. Kuukauden kuluttua Anni saikin tarjouksen Lyypekin lähellä sijaitsevasta Hansa-Park nimisestä huvipuistosta. Työtarjouksen jälkeen työnantajan kanssa sovittiin työhön liittyvistä käytännön asioista kuten majoituksesta ja kirjoitettiin työsopimus.

– Sen jälkeen varasin lennon Saksaan ja lähdin sinne töihin.

Saksan perusteet oli osattava sujuvasti, jotta kannatti hakea töihin Saksaan Euresin kautta.

– Olin opiskellut saksaa kolme vuotta lukiossa, mutta en osannut ollenkaan puhua kieltä hyvin.

Pitkiä työpäiviä, monipuolisia työtehtäviä ja paljon vastuuta

Oman paikkansa löytäminen työpaikalla ja käytännön asioiden oppiminen tuntui Annista aluksi vaikealta. Alun epävarmuuden jälkeen hyvä fiilis on kuitenkin aina löytynyt. Aluksi voi olla hankala selvittää, miten arkiset asiat toimivat, kun kokemusta ulkomailla asumisesta ei ole. Kielimuuri voi myös tuottaa ongelmia. 

– Alussa oli todella vaikeaa ymmärtää saksan kieltä. Välillä tunsin itseni tyhmäksi, jos en edes kolmannella kerralla ymmärtänyt ihan kunnolla, mitä minulta haluttiin.

Euresin kautta saadut työt ovat kestäneet 2–4 kuukautta. Kaikissa työpaikoissa Anni olisi saanut jatkaa pidempään, mikäli se olisi sopinut hänen omiin aikatauluihinsa. Työpaikat ovat olleet turistikohteissa, ja asiakaspalvelutyö on ollut hektistä. Lisäksi Saksassa työpäivät ovat hiukan pidempiä kuin mihin olemme Suomessa tottuneet.

– Hansa-Parkissa työtehtäviini kuuluivat muun muassa erilaisten pikaruokien valmistus ja siisteydestä huolehtiminen. Päätyötehtäväni oli kuitenkin kassalla työskentely, jossa otin vastaan asiakkaiden tilauksia. Työpäiväni alkoi yleensä kello 10 tai 11 ja päättyi kello 19–20 välissä. 

Annin ollessa tarjoilijana työvuorojen pituus ja aloitusaika vaihteli. Töissä sai myös vastuuta ja Annista olikin yllättävää, kuinka nopeasti hän sai vastuuta isoista asioista.

– Esimerkiksi viimeisimmässä työpaikassani olin jo toisella työviikolla vastuussa kahvilan avaamisesta yksin.

Vapaapäiviä on kaikissa työpaikoissa ollut kaksi viikossa.

– Yleensä ensimmäisenä vapaapäivänä rentouduin ja toisena matkustin aina johonkin isompaan kaupunkiin.

Kulttuurien sekamelska Rügenin saarella

Anni kertoo, että kaikissa kolmessa työpaikassaan Saksassa parasta on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Töissä huomasi, että erilaisten ja eri puolilta Eurooppaa kotoisin olevien ihmisten kanssa voi tulla yllättävänkin hyvin toimeen. 

Kulttuurien sekamelska tuli Annia vastaan Rügenin saarella, jossa hän työskenteli hotellissa yli 20 eri maasta olevien työntekijöiden kanssa. Hän myös asui pienessä asuntolassa ukrainalaisten, latvialaisten ja romanialaisten kanssa. 

– En olisi ikinä uskonut, että yhteisasuminen noin monen eri kansallisuuden kanssa voisi toimia hyvin, ja että nauttisin siitä.

Eures auttaa hankalien tilanteiden sattuessa

Anni sanoo, että ulkomaille lähtiessä on tärkeää ymmärtää, että asiat eivät aina suju niin yksinkertaisesti kuin Suomessa. Oma asenne on kaikkein tärkein, sillä vaikka kaikkea ei heti ymmärtäisi, ei maailma kaadu siihen.

– Ulkomailla ei pidä olettaa, että elämä olisi huoletonta ja heti parempaa kuin kotimaassa. Päinvastoin ulkomailla vieraassa ympäristössä joutuu väistämättä kokemaan paljon enemmän haasteita kuin Suomessa.

Anni muistuttaa, että vaikka ulkomailla kannattaa olla avoin uusille ihmisille ja asioille, on hyvä muistaa myös omat oikeutensa ja rajansa. Jos joku asia esimerkiksi työpaikalla häiritsee, siitä kannattaa rohkeasti sanoa.

Euresin kautta on helppoa ja turvallista lähteä töihin ulkomaille ensimmäistä kertaa. Jos tarvitsee neuvoja työhön liittyvissä asioissa, on apua mahdollista saada nopeasti Eures-neuvojilta.

– Omasta mielestäni Euresin kautta ulkomaille töihin meneminen on vähemmän stressaavaa, kun tietää, että apua on oikeasti saatavilla, kun sitä tarvitsee.

Annille kansainvälisestä työkokemuksesta on ollut hyötyä. Vuoden 2019 joulukuussa Anni pääsi Saksaan joulumarkkinoille töihin myymään suomalaisen yrityksen tuotteita.

– Näiden työkokemusten ansioista minulla on nyt ystäviä ja tuttuja melkein kaikista Euroopan maista. On ollut mahtavaa matkustaa heidän kotiseuduilleen ja oppia uusia asioita monista muista kulttuureista saksalaisen kulttuurin lisäksi.

Mikä on Eures?

Eures eli European Employment Services on Euroopan talousalueen ja Sveitsin asukkaille tarkoitettu työllisyyspalvelu, jonka kautta kuka tahansa sopimusmaan kansalainen voi hakea töitä toisesta sopimusmaasta. Euresin tarkoituksena on helpottaa eurooppalaisten työntekijöiden vapaata liikkuvuutta. Euresin verkkosivujen kautta voi etsiä tietoa eri työmahdollisuuksista Euroopassa sekä hakea itselle sopivia työpaikkoja.

Palaa pääsivulle »

Yhteistyössä:

Euroopan komissio


Mainokset