Etsi koulutusta 👉

Kuopio on Suomen kahdeksanneksi paras opiskelukaupunki 2024

Selvitimme Suomen kymmenen parasta opiskelukaupunkia vuonna 2024. Kuopio sijoittui listalla kahdeksanneksi.

TOP 10 Opiskelukaupungit 2024: Kuopio

Kuopio on Suomen kahdeksanneksi paras opiskelukaupunki vuosimallia 2024!

Kuopio tekee viime vuoden tauon jälkeen paluun Suomen parhaimpien korkeakoulukaupunkien joukkoon. Kuopio on kaupunki, jossa pääset kuulemaan leppoisaa Savon murretta ja tapaamaan elämänasenteeltaan lupsakoita ihmisiä.

Kaupunki on tunnettu sen torista eli Mualiman navasta, savolaisista kalakukoista ja Puijon luonnonsuojelualueesta. Kaupunki tarjoaa myös kodin tuhansille opiskelijoille. 


🏙️

Väkiluku

124 021

🏫

Korkeakoulujen määrä

3

💡

Tiesitkö tätä?

Kallavedellä voit risteillä sisämaassa.


Kuopiossa opiskelijoilla on hyvä yhteishenki

Kuopiossa voit opiskella yhdessä maamme monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, Savonia-ammattikorkeakoulussa. Lisäksi kaupungissa sijaitsee maamme monialaisimman tiedeyliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Kuopion kampus. Myös Humakilla on kampus Kuopiossa, ja siellä voit opiskella tulkiksi tai yhteisöpedagogiksi.

Opiskelijat ovat Kuopion korkeakouluissa selvityksemme tyytyväisimpiä.

Kuopiossa voit liikkua helposti kävellen tai pyöräillen

Kuopiossa voit liikkua paikasta toiseen kävellen tai vaikkapa pyöräillen. Kuopion kaupunkiseudulla kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuus onkin yli 40 prosentia. Tarvittaessa voit käyttää myös joukkoliikennettä, joka kattaa jokaisen kaupunginosan.

Kuopiossa pääset elämään vilkasta kulttuurielämää

Kuopiossa kulttuurielämä on aktiivista. Pääset käymään niin teattereissa, museoissa kuin erilaisissa tapahtumissakin ympäri vuoden. Kaupungissa järjestetään vuosittain muun muassa kansainvälinen tanssitaidefestivaali Kuopio Tanssii ja Soi sekä rockmusiikkifestivaali Kuopiorock. Opiskelijatapahtumista tunnetuin lienee Kauppakadun Improbatur.

Kuopio kiinnittää paljon huomiota asukkaidensa hyvinvointiin. Näin ollen liikunnankin ystäville löytyy paljon tehtävää sekä sisä- että ulkotiloissa. Esimerkiksi Puijon ulkoilu- ja virkistysalue luo oivat lähtökohdat ulkona liikkumiselle.


Kuopiosta sanottua 💬

"Halvemmat vuokrat, hyvät urheilumahdollisuudet, paljon muitakin opiskelijoita, joten tapahtumia riittää."

"Hyvät opiskelumahdollisuudet, ei liian kallis kaupunki ja vapaa-aikapaikkoja."

"Ei liian iso, vielä."

"Olen kuullut siitä hyvää kavereilta! Ehkä se on sopivan kokoinen."

"Kuopio on vaan paras."


Korkeakoulut Kuopiossa:

Itä-Suomen yliopisto
Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak
Savonia-ammattikorkeakoulu


Lue lisää selvityksestä ja parametrien määritelmistä täältä.

Lähteet: kuopio.fi, opiskelijankuopio.fi, kuopiotahko.fi, uef.fi, Tilastokeskus

Kuvassa Krista Kalaja

Krista Kalaja

Digital Content Specialist (Näytä lisää)

Mainokset