Työllisyysrahastosta tukea opiskeluun

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, ja myös omaa osaamistaan tulisi päivittää. Aikuisiällä opiskelun voi rahoittaa esimerkiksi Työllisyysrahaston tuella.

Julkaistu 9.1.2019 Koulutusliitteessä   TEKSTI & KUVA: Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto tukee aikuisopiskelijaa

Omasta osaamisesta huolehtiminen on kansalaistaito

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, ja yleisten arvioiden mukaan valtaosa nykyisistä ammateista muuttuu tai katoaa seuraavien vuosikymmenien aikana. Samalla syntyy kokonaan uusia ammatteja ja innostavia tehtävänkuvia. Kun osaamistaan päivittää säännöllisesti, selviää työelämässä eteen tulevista muutostilanteista usein kitkattomasti. Omasta osaamisesta huolehtimista voidaankin pitää jopa kansalaistaitona.

Joskus kynnys lisäopiskeluun voi tuntua korkealta, jos edellisistä opinnoista on kulunut aikaa tai koulutie tuntui aikoinaan takkuiselta. Koulutustarjontaa on kuitenkin moneen lähtöön ja myös käytännönläheisiä vaihtoehtoja on. Aikuisena opiskelu voikin olla ihan uudella tavalla palkitsevaa, kun uutta tietoa pystyy peilaamaan työelämässä karttuneeseen kokemukseen.

Työelämässä oleva aikuinen voi uudistaa osaamistaan opintovapaalla, työn ohessa tai esimerkiksi työnantajan tai ammattiliiton järjestämässä koulutuksessa.
Opintovapaan ajalle voi hakea aikuiskoulutukea, jota myöntää Työllisyysrahasto. Tukea myönsi ennen Koulutusrahasto, joka yhdistyi Työttömyysvakuutusrahaston kanssa Työllisyysrahastoksi vuoden alussa.

Aikuiskoulutustuki palkansaajien ja yrittäjien osaamisen uudistamiseen

Voit rahoittaa opiskelusi aikuiskoulutustuella, jos olet ollut työelämässä vähintään kahdeksan vuotta ja toiminut nykyisessä työssäsi tai päätoimisena yrittäjänä vähintään vuoden.

Tukeen oikeuttaa vähintään kolme opintopistettä kuukaudessa kerryttävä opiskelu julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa. Voit suorittaa tutkinnon, tutkinnon osan tai vaikkapa avoimen yliopiston opintokokonaisuuden. Aikuiskoulutustuen tavoitteena on parantaa ammatillista osaamista, joten tukea ei voi saada harrastusluonteiseen opiskeluun. Opiskelua edeltäneiden palkkatulojen perusteella laskettava tuki on keskimäärin vähän yli 1400 euroa kuukaudessa. Yrittäjän tuki on 592,11 euroa kuukaudessa. Tuki on veronalaista tuloa.

Hae tukea Työllisyysrahaston verkkopalvelun kautta, kun olet saanut opiskelupaikan ja sopinut työnantajasi kanssa opintovapaasta vähintään kahdeksi kuukaudeksi. Jos haluat sovittaa yhteen työntekoa ja opiskelua, voit vähentää työaikaasi opiskelun perusteella tai pitää lyhyempiä opintovapaajaksoja, joille haet aikuiskoulutustukea jälkikäteen muiden tulojesi perusteella soviteltuna.

Jos olet yrittäjä, voit hakea yrittäjän aikuiskoulutustukea. Yrittäjän tukea saava voi harjoittaa yritystoimintaa jonkin verran myös aikuiskoulutustuella tuettuna opiskeluaikana.
Aikuiskoulutustukea voi saada enintään 15 kuukautta työuran aikana. Voit hakea tuen yhdessä tai useammassa jaksossa. Tuki soveltuu sekä lisäkouluttautumiseen omalla alalla että kokonaan uuden ammatin hankkimiseen.

Työllisyysrahaston tehtävänä on tuoda turvaa työelämän muutoksiin. Tutustu siis aikuiskoulutustukeen, kun osaamisen uudistaminen tuntuu ajankohtaiselta.

Kenelle aikuiskoulutustukea?

  • Työelämässä väh. 8 vuotta
  • Nykyisessä työssä tai päätoimisena yrittäjänä väh. vuoden ajan

Paljonko?

  • Keskimäärin 1400 € / kk
  • Yrittäjän tuki 592,11 € / kk

Lisätietoa löydät verkkosivuilta osoitteesta:

Työllisyysrahasto


Mainokset