Iida Kangaspeska

Julkaistu marraskuussa 2019Iida Kangaspeska

Nimi: Iida Kangaspeska

Valmennuskurssi: Oikeustiede

Miksi valitsit oikeustieteen?

Mietin lukiossa pitkään kauppatieteen ja oikeustieteen välillä. Oikiksen monipuolisuus ja hyvät työllisyysnäkymät puolsivat valintaa. Lopulta oikis vaikutti enemmän omalta alalta, ja opintojen myötä ajatus siitä on vain vahvistunut.

Millaista opiskelu on?

Opiskelu oikiksessa on hyvin itsenäistä, mikä mahdollistaa vapaan opiskelurytmin ja -aikataulutuksen, mutta vaatii toisaalta itsekuria. Pakollista läsnäoloa on hyvin vähän, ja luettavaa riittää senkin edestä. Oikiksessa on tiivis opiskelijayhteisö ja ainejärjestö tarjoaa paljon mielenkiintoisia tapahtumia myös vapaa-ajalla. 

Opiskelu painottuu notaarivaiheessa ensimmäisten vuosien aikana oikeudenalojen perusteiden opiskeluun, minkä myötä saa kattavan kuvan Suomen oikeusjärjestelmästä ja eri oikeudenaloista. Tiedekunnassa kannustetaan kansainvälisyyteen ja vaihtoon lähtemiseen, joten valinnaiset opinnot voi hyvinkin suorittaa myös toisella puolen maapalloa.

Millaisia ohjeita antaisit pääsykokeeseen valmistautuvalle?

Motivaatio on ratkaisevassa asemassa pääsykokeessa onnistumisessa. On tärkeä tiedostaa, että sisäänpääsy vaatii kovaa työtä, ja pääsykokeeseen lukeminen onkin syytä asettaa ykkösprioriteetiksi. Ota kaikki hyöty irti valmennuskurssista ja siitä, että kurssilla pääsee esittämään kysymyksiä niin luennoitsijoille kuin tutoreillekin. Kurssilla ei vaikeimmatkaan asiat jää epäselviksi, sillä aina on joku, jolta kysyä neuvoa. Myös omasta hyvinvoinnista on huolehdittava, sillä se tukee oppimista.

Mitkä olivat Valmennuskeskuksen kurssin suurimmat hyödyt?

Kävin Supertakuu-kurssin ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään tiedekuntaan. Kurssi oli todella hyödyllinen ja voin lämpimästi suositella sitä jokaiselle oikiksesta haaveilevalle.

Oikeustieteen pääsykokeisiin lukeminen on täysin erilaista kuin mihin lukiossa on tottunut, joten valmennuskurssista oli suuri hyöty sen ymmärtämiseksi, millaista osaamista pääsykokeessa edellytetään ja millä tavalla asioita kannattaa opiskella. 

On suuri etu, että valmennuskurssilla opetellaan opiskelu- ja vastaustekniikkaa jo ennen pääsykoekirjojen ilmestymistä, joten sormi ei mene suuhun sen suhteen, miten opiskelu kannattaa aloittaa, kun kirjat saa käsiinsä.

Valmennuskurssi tehostaa ja monipuolistaa oppimista. Kaikki käytettävissä oleva aika tulee hyödynnettyä. Itsenäisen lukemisen tehokkuus kärsii väkisinkin, jos pänttää pelkästään yksin aamusta iltaan.

Olet Valmennuskeskuksen Tutor. Millaista tutorointi on?

Tutorointi on erittäin palkitsevaa. On mieletöntä seurata vierestä, kuinka kurssilaiset kehittyvät urakan aikana ja unelmat käyvät toteen opiskelupaikan saamisen myötä.

Tapaamme kurssilaisten kanssa jo ennen pääsykoekirjojen julkaisemista ja laadimme jokaiselle yksilöllisen lukusuunnitelman, minkä toteutumista seuraamme kurssin edetessä ja tarvittaessa myös muokkaamme kurssin aikana. Yksityistuntien sisältö muovautuu kurssilaisten toiveiden mukaan, ja niillä käydään läpi juuri niitä asioita, mitä kukin kokee oman oppimisen kannalta hyödyllisimmäksi. Harjoitustehtävät ja materiaalit eivät takuulla lopu kesken!


Mainokset